Avoin kirje just sulle, Timo Soini

jori.eskolin

-”Poliittinen väkivalta ja sillä uhkailu ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Se ei kuulu mihinkään yhteiskuntaan”, Soini totesi.

Soini ei nähnyt koomikon viestissä mitään humoristista. Hän otti Wickströmin twiitin itse esille puoluevaltuustossa pitämässään puheessaan, koska oli saanut asiasta paljon palautetta.

”Erikoista, huonotapaista ja vaarallista. Mikä oli tämän polun ensimmäinen askel ja mikä olisi viimeinen askel?”-

Timo Soini. Minulla on sinulle viesti: tuo rukous EI ole poliittista väkivaltaa. Tuo rukous EI ole uhkailua. Rukous ON mielikuvitusta, Jeesusta EI ole olemassa ja vaikka uskoisi Jeesukseen, niin tuskin herra Wickström saisi manattua hänet henkiin.

Yhtä rajua olisi sanoa, että minä rukoilen Joulupukin tulevan ja surmaavan kaikki pumpulipuikolla tai jos toivoisin Väinämöisen tulevan ja laulavan kaikki perussuomalaiset suohon. Joku voisi rukoilla myös Odinia pelastamaan suomalaisen kansan väärän väristen aiheuttamalta kadotukselta. Jos oikein äärimmäiseksi ryhtyisin, rukoilisin Zeuksen sinkoavan perussuomalaisten kansanedustajien ryhmäkokousta salamalla. Älä ole siis lapsellinen, hyvä Timo.

Ja Timo Soini, minä voin vastata kysymykseesi 'polun ensimmäisestä askeleesta ja siitä, mikä on viimeinen askel'.

Ensimmäinen askel oli sinun omasi, Timo Soini. Se askel oli päätös tehdä Perussuomalaisesta puolueesta rasistinen, fasismilla flirttaileva puolue, jonka perusmantroina nykyään ovat, että kaikki vihapuhe on sallittavaa sananvapauden nimissä perustellen sillä, miten suomalaisuus on uhattuna ja sitä uhkaa islam sekä kaikki etnisesti vieras sekä tietenkin homot ja ruotsinkieliset.

Ja hyvä Timo Soini: luonnollisesti kritiikki perussuomalaisia kohtaan latistetaan vihapuheeksi ja sellaiseksi uhriutumisen eetokseksi, että minua nolottaa teidän puolestanne. Korvani vuotavat verta joka kerta, kun sinä, herra Putkonen tai joku muu itkuinen Big Brother- persu valittaa, miten heille on sanottu tuhmasti ja ainoa tavoite on vain siirtää keskustelu pois puolueestanne.

Hyvä Timo Soini: puolueenne retoriikka on ällöttävää, eikä siitä voi löytää mitään hyvää tyylillisesti ja vielä vähemmän sisällöllisesti. Perussuomalaiset nyt vain on puolue vailla tarpeellisia ominaisuuksia.

Timo Soini: puolueestanne tulee mieleen lahjaksi saamani paistinpannu, jota juuri äsken keittiössä hanan alla käsin hinkkasin. Sekin oli haiseva ja jo käytössä kulahtanut ja se keräsi kaiken kuonan siinä hanan alla lavuaarissa maatessaan. Ei sillä enää voinut oikein tehdä mitään ja vain harjaamalla siitä sai vielä käyttökelpoisen. Mutta te ette harjaa ketään. Te annatte puolueenne vain haista ja pilaantua käyttökelvottomaksi, enkä minä ymmärrä, miksi niin teette. Teillä oli puolueena hieno tilaisuus ja te mokasitte.

Hyvä Timo Soini. Minusta on aivan uskomatonta, jos sinä et tuon ensimmäisen askeleen ottamista ymmärrä ottaa omaan piikkiisi. Juuri sinä avasit vuosia sitten sen vihan Pandoran lippaan, jonka ansiosta me kaikki rasismia kritisoivat ihmiset saamme nykyään myös Perussuomalaisen puolueen jäseniltä toiveita kuolemasta, perseraiskauksista sekä vaateita pelkojenne hyysäämisestä ja niiden pelkojen ensisijaistamisesta poliittisen päätöksenteon argumentteina.

Mutta ei pelolla perustella mitään. Pelkoa ei tule käyttää argumenttina. Pelko pitää purkaa ja avata, jotta siitä pääsee eroon. Ja jos se ei onnistu, pelkääjän pitää puhua pelostaan terapeutin kanssa, eikä vaatia koko yhteiskuntaa toimimaan juuri teidän pelkojenne terapeuttina.

Timo Soini. En jaksaisi jankata siitä, että juuri sinun puolueesi jäsenet ylläpitävät Suomessa myyttiä maahantunkeutuvista raiskaajista, joiden vuoksi rajat tulisi laittaa kiinni, ja nuo samat puolueesi kannattajat iloitsevat julkisesti vastaanottokeskuksiin kohdistuvista iskuista. Se on sairasta, Timo Soini.

Kyllä, Timo Soini: sinä ja Perussuomalaisten puolue annoitte suomalaiselle vihan kuonalle väylän valua maan pinnalle ja sinä suorastaan rohkaisit siihen suuren jytkyn toivossa - ja nyt sinä kehtaat kysellä, 'mikä oli tämän polun ensimmäinen askel'. Sen teit sinä, Timo Soini, sinä otit sen askeleen. Häpeäisit. Mutta ethän sinä häpeä, kunhan perussuomalaiset porskuttavat ja ministerin auton ovet avautuvat.

Ja Timo Soini. Minä lupasin, että voin vastata myös kysymykseesi siitä, 'mikä on viimeinen askel'.

Sen viimeisen askeleen ensimmäisia maistiaisia me kaikki saimme nauttia Olli Immosen viime syksyn puheissa, joissa 'vihollinen vielä kokee tuskallisen tappion'.

-"The enemy will face painful defeat and the strongest among us arise in all glory."-

Sen viimeisen askeleen aavistuksia saimme todistaa Olli Immosen oikean puolueen eli Suomen Sisun tilaisuudessa muutama viikko sitten:

-"Niinpä muuttajavirran tyrehdyttäminen on ajan mittaan riittämätön tavoite sille, joka haluaa elää verraten turvallisessa ja toimivassa yhteiskunnassa. Sen ohella olisi pyrittävä laajamittaiseen sopeutumattomien siirtolaisten maastamuuttoon, siis palauttamiseen väkisin. Keinoja tähän on toki olemassa, sosiaalipol

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jori.eskolin

      Keinoja tähän on toki olemassa, sosiaalipoliittisista ratkaisuista ja rahallisista muuttokannustimista aina kansanmurhaan.

      Mutta tehokkaat toimenpiteet olisivat niin kalliita, kipeitä tai moraalisesti paheksuttuja, että harva puolue rohkenisi ryhtyä ajamaan moisia. Yksi poliittisen kulttuurimme paradokseista sisältyykin siihen, että ne puolueet, joita lehdistö nimittää ”ääripuolueiksi” tai ”äärioikeistoksi” eivät todellisuudessa ole riittävän äärimmäisiä.”-

      Monikulttuurinen yhteiskunta on pahasta. Kansanmurha. Pakko. Väkisin. Tulva. Turvaton. Sopeutumattomuus. Näin kansanmurhakin nähdään yhtenä vaihtoehtona. Kansanmurha. Se mahdollinen, viimeinen askel.

      Hyvä Timo Soini. Kun teidän puolueenne yllyttää ihmiset sanomaan näin…:

      "Sitten kun niskalaukaukset tulee taas muotiin tiedän mistä aloitetaan. Kaivetaanko jo saunan taa kuoppa valmiiksi vihervassareille?"

      …niin mistä muusta tässä on kyse kuin juuri niiden nahkasaappaiden jalkaan asettelusta, joilla aletaan ottamaan nitää viimeisiä askeleita?

      Ja sinä, Timo Soini, loukkaannuit Andre Wickströmin twiitistä? Miten sinä kehtaat?

      No, kehtaathan sinä:

      -"Ei minua mikään tällaisessa maailmassa huoleta, kun perussuomalaiset menestyy."- (Timo Soini PS).

      Minua huolettaa.

      Ja minä toivoisin edelleen, että Timo Soinia huolettaisi myös. Edes Suomen, suomalaisten, minun, meidän kaikkien tavallisten ihmisten ja myös perussuomalaisten puolesta.

      Sillä minusta puheet vallankumouksesta ja kansanmurhasta eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Ne eivät kuulu mihinkään yhteiskuntaan.

      MOT.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe