Rakenteellinen korruptio vallalla Talvivaarassa

Talvivaaran kaivoshankkeeseen liittyneen rakenteellisen korruption ja kaivoshankeen "jyräämiksi" joutuneiden kansalaisten epätoivo on aistattavissa kaikkialla. Koko kaivos perustettiin toimitusjohtaja Pekka Perän utopian, markkinointitaitojen sekä virheellisten tietojen pohjalle. Talvivaaran kaivoksen piti olla esimerkki modernista, vihreästä kaivostoiminnasta, joka ei turmele ympäristöä ja tuo Kainuuseen satoja työpaikkoja. Ympäristöystävällisyys oli kuitenkin vain silmänlumetta.

Talvivaaran uskottavuus rakentui toimitusjohtaja Perän ylläpitämälle "hyvälle tarinalle". Tarina pohjautui virheellisille laskelmille kaivoksen prosessien toimivuudesta ja ympäristöystävällisyydestä. Perä tienasi kaivoksella miljoonaomaisuuden.

Voi vain ihmetellä, miten niin moni osti Perän markkinoiman utopian uudesta luontoystävällisestä kaivoksesta. "Satu" upposi niin paikallisiin poliitikkoihin, ministereihin kuin kaivoksen osakkeita innolla ostaneisiin kansalaisiin. Kaivoksen peruskiven muuraustilaisuudessa vuonna 2007 puhunut pääministeri Matti Vanhanen totesi, että "valtion kannattaa käyttää muun omaisuuden myyntituloja tällaisen uuden ja eräänlaisen kansallisomaisuuden luomiseksi".

Kaivosta valvova viranomainen toimi Talvivaaraa suosivasti, eikä huolehtinut riittävällä tarmolla heille kuuluvista ympäristönsuojelun valvontatehtävistä. Aiemmin toisessa kaivoksessa työskennelleen Talvivaaran työtekijän mukaan meno Talvivaarassa oli tyrmistyttävän leväperäistä.

Talvivaaran suhteen on alkamassa seuraava vaihe kun Keskustapuole saa tehtäväkseen sulkea kaivoksen. Toivottavasti koko vihikijäisjoukko saa olla mukana tässä prosessissa loppuun saakka - seuraavat 20 vuotta. Se olkoot minimi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sekulisakki kirjoitti:

Talvivaaran kaivoshankkeeseen liittyneen rakenteellisen korruption ja kaivoshankeen "jyräämiksi" joutuneiden kansalaisten epätoivo on aistattavissa kaikkialla. Koko kaivos perustettiin toimitusjohtaja Pekka Perän utopian, markkinointitaitojen sekä virheellisten tietojen pohjalle. Talvivaaran kaivoksen piti olla esimerkki modernista, vihreästä kaivostoiminnasta, joka ei turmele ympäristöä ja tuo Kainuuseen satoja työpaikkoja. Ympäristöystävällisyys oli kuitenkin vain silmänlumetta.

Talvivaaran uskottavuus rakentui toimitusjohtaja Perän ylläpitämälle "hyvälle tarinalle". Tarina pohjautui virheellisille laskelmille kaivoksen prosessien toimivuudesta ja ympäristöystävällisyydestä. Perä tienasi kaivoksella miljoonaomaisuuden.

Voi vain ihmetellä, miten niin moni osti Perän markkinoiman utopian uudesta luontoystävällisestä kaivoksesta. "Satu" upposi niin paikallisiin poliitikkoihin, ministereihin kuin kaivoksen osakkeita innolla ostaneisiin kansalaisiin. Kaivoksen peruskiven muuraustilaisuudessa vuonna 2007 puhunut pääministeri Matti Vanhanen totesi, että "valtion kannattaa käyttää muun omaisuuden myyntituloja tällaisen uuden ja eräänlaisen kansallisomaisuuden luomiseksi".

Kaivosta valvova viranomainen toimi Talvivaaraa suosivasti, eikä huolehtinut riittävällä tarmolla heille kuuluvista ympäristönsuojelun valvontatehtävistä. Aiemmin toisessa kaivoksessa työskennelleen Talvivaaran työtekijän mukaan meno Talvivaarassa oli tyrmistyttävän leväperäistä.

Talvivaaran suhteen on alkamassa seuraava vaihe kun Keskustapuole saa tehtäväkseen sulkea kaivoksen. Toivottavasti koko vihikijäisjoukko saa olla mukana tässä prosessissa loppuun saakka - seuraavat 20 vuotta. Se olkoot minimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu