Mistä löydät noin kierron politikon kuin Soinin?

Persut kilpailisi niissä vasemmistoliiton kanssa viidenneksi suurimman puolueen asemasta. Kannattaako?

Kalevalan runomitalla:
"Itku pitkästä ilosta, pieru pitkään nauramisesta."

Ja lisää:
"Itselleen sika kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa.
Itsekehu haisee,todella pahalle,yleensä myös rahalle
Iltarusko hyväks päiväks, aamurusko päivän pasko.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa."

wwwZZZ...cchhh kirjoitti:

Kalevalan runomitalla:
"Itku pitkästä ilosta, pieru pitkään nauramisesta."

Ja lisää:
"Itselleen sika kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa.
Itsekehu haisee,todella pahalle,yleensä myös rahalle
Iltarusko hyväks päiväks, aamurusko päivän pasko.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa."

Eihän noissa ollut Kalevalan runomittaa. Eikä oikein tolkkuakaan.

KRIITIKK0 kirjoitti:

Eihän noissa ollut Kalevalan runomittaa. Eikä oikein tolkkuakaan.

Kalevalasta on "Joka kuuseen kurkottaa,..."

Periaatteessa kaikissa on ainakin kirjoittajalle merkitys, jos sinulle ei tolkku valkene.

Kalevalasta tuli raamattu, sitä ei vierasmaalaiset saisi käytellä.

Kävin hiljattain isonvihan muistomerkillä ainakin luulen, että se oli se.

Koivu ja tähti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koivu_ja_tähti

"Koivu ja tähti (alkukielellä ruotsiksi "Björken och stjärnan") on Sakari Topeliuksen tunnetuimpia satuja. Satu ilmestyi kokoelmassa Läsning för barn (suomeksi "Lukemista lapsille, suomentaja Aatto Suppanen, Werner Söderström, 1893). Satu kertoo koti-ikävästä ja luottamuksesta Jumalaan niin kuin monet muutkin Topeliuksen sadut.

Juoni

Koivu ja tähti kertoo Suomesta isonvihan aikana Venäjälle kaapattujen pojan ja tytön kotimatkasta. Lapsien ainoa kodin tuntomerkki on talon pihalla kasvava koivu, jonka oksilla he muistavat lintujen aamuisin laulaneen ja oksien välistä tähden iltaisin välkkyneen. Välittämättä muiden kauhisteluista he lähtevät matkaan, ja vuoden matkanteon jälkeen he kahden pikkulinnun opastamana löytävät kotinsa. Vanhemmat ilahtuvat suuresti, kun saavat kahden kuolleen lapsen tilalle elävät. Lapset käsittävät, että linnun muodossa olleet enkelit olivatkin heidän kuolleet siskonsa.

Tausta
Topeliuksen muistokivi Muhoksella.

Sakari Topeliuksen isän isoisä Kristoffer Toppelius pakeni isonvihan aikaan vuonna 1714 äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin. Kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät orjaksi Venäjälle.

Vuosien kuluttua Kristoffer karkasi, ja kulkiessaan aina auringonlaskua kohti pääsi Etelä-Suomeen. Suomesta hän ajautui Tukholmaan, missä sattumalta kohtasi äitinsä. Nämä suvun tapahtumat mielessään Sakari Topelius kirjoitti sadun "Koivu ja tähti".[1]"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koivu_ja_tähti#/media/File:Koivu_ja_tähti.jpg

Ruotsiksi:
Björken och stjärnan
http://www.sipoo.fi/topelius/alster/bjst.html

Dallabe
https://www.youtube.com/watch?v=G_KSTEPMSE4
https://www.youtube.com/watch?v=_7yVxNcWY_s

Koivu ja tähti
http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koivujatahti

Vähän lisää näitä "suomalaisuuden kulmakiviä" muinaisilta ajoilta, ettei tärkein uhohtuisi kouhotuksessa.

Mikael Agricola
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

"Agricola ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti suomen kieltä, sillä yksittäisiä suomenkielisiä uskonnollisia tekstejä oli ilmestynyt jo aiemmin. Hänen tuotantonsa oli kuitenkin sekä huomattavasti laajempaa että kielellisesti taidokkaampaa kuin aikaisemmat yritelmät. Agricola haki suomen kielen kirjoitusasulle mallia ruotsista, saksasta ja latinasta, ja hänen teksteissään on havaittavissa näistä kielistä lainattuja piirteitä, kuten vierasperäiset lauserakenteet (mm. artikkelin käyttö: ”Se Wsi Testamenti”). Agricola käytti suomen kirjakielestä myöhemmin hävinneitä kirjaimia (b, c, w, x).[3][23][24]

Agricolan teksteistä tunnetuin on Abckirian etulehdellä oleva runo, josta saa hyvän kuvan hänen kielestään. Teksti on vanhahtavasta kieliasustaan huolimatta yhä nykylukijan ymmärrettävissä:

»Oppe nyt wanha ia noori / joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun Hirmutta / mutt Cristus sen taas lodhutta.
Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.

Opi nyt vanha ja nuori / joilla ompi sydän tuore
Jumalan käskyt ja mielen / jotta taidat suomen kielen.
Laki se sielun hirmuttaa / mut Kristus sen taas lohduttaa.
Lue siis, hyvä lapsi, tästä / alkuoppi ilman estettä.
Niitä muista elämässä aina / niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.»

Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen.[25] Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin käytössä vielä tänäkin päivänä.[4]

Kansanperinteen tallentaja

Dauidin Psalttarin esipuheeseen Agricola kirjoitti runomuotoisen luettelon vanhoista suomalaisista jumalista ja lyhyet selostukset eri jumalien merkityksestä ihmisille. Tarkoitus oli osoittaa, miten vimmattua ja syntistä pakanuus oli. Hän liitti luetteloonsa kuitenkin vain osan jumalista. Tarkoituksena lienee ollut muodostaa kreikkalaisen mallin eli olympolaisen pantheonin mukainen suomalainen Pantheon. Luettelo on kiinnostanut tutkijoita, sillä seuraavat laajemmat kansanuskon kuvaukset ovat vasta myöhemmiltä vuosisadoilta. Mikael Agricolan on sanottu jopa laskeneen tietämättään perustan sekä suomalaiselle uskontotieteelle että folkloristiikalle.[26]

Jälkimaine ja merkitys

1800-luvun kansallisromantikkojen idealistinen talonpoikaiskuva vaikutti siihen, että Agricola on kuvattu vaatimattomaksi ihmiseksi, joka oli kotoisin köyhistä oloista. Todellisuudessa hänen kotitalonsa oli varakas ja hän oli tietoinen omasta arvostaan ja merkityksestään.[27]

Jälkipolvet ovat kunnioittaneet Agricolan työtä suomenkielisen kirjallisuuden luojana, mutta Agricola koki aikanaan toisin. Hänen mielestään hänen työtään ei arvostettu, vaan arvosteltiin ja hyljeksittiin. Hän kirjoitti Rukouskirjaan (1544): Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika.[15]

Agricola-tutkija Simo Heinisen mukaan Mikael Agricola ja hänen työnsä unohdettiin melko pian. Suurmieheksi hänet nostettiin vasta satoja vuosia myöhemmin Elias Lönnrotin, J. L. Runebergin ja J. V. Snellmanin rinnalle, kun suomalainen nationalismi oli voimakkaimmillaan.[17] Heinisen mielestä Agricola oli todellinen eurooppalainen humanistioppinut, jolla oli teologisen ja kielellisen harrastuksensa lisäksi aikalaisekseen laajat tiedot historiassa ja maantieteessä.[6]

Heininen luetteli Mikael Agricolan juhlavuoden 2007 vieton yhteydessä asioita, joita Agricolasta pitäisi vielä tutkia. Hänen raamatunkäännöksestään pitäisi tehdä kokonaisesitys ja kaikista julkaisuista kattava bibliografia.[28]"

Elämä
Mikael Agricolan tärkeät vuodet
http://www.agricola.fi/mikael-agricola/elama/

Mikael Agricola
http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/agricola.html

Agricola, Mikael (noin 1510 - 1557)
http://www.kansallisbiografia.f

Ja tässä sitten Mika Waltari, jonka yksi kirja voisi olla jopa Agricolasta tai vain jotain yhtymäkohtia, kuten opiskelu Saksassa papiksi.

Mikael Karvajalka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Karvajalka
Mika Waltari, Mikael Karvajalka, 2. p. 1948.

"Mikael Karvajalka on Mika Waltarin toinen historiallinen suurromaani Sinuhe Egyptiläisen jälkeen. Romaani kertoo Mikaelista ja tämän väkivahvasta ystävästä Antista, jotka seikkailevat 1520-luvun kuohuvassa Euroopassa tempautuen mukaan historiallisiin tapahtumiin. Mikael Karvajalka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1948."

Mika Waltari
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_Waltari

MIKA WALTARI
(9.9.1908–26.8.1979)
http://virtuoosi.pkky.fi/suoma/sivut/walttari.htm

Waltari, Mika (1908 - 1979)
http://www.mikawaltariseura.fi/mwaltari.html

Mika Waltari 1908 - 1979
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/702/

Kalevala
Toinen runo (ote)
http://neba.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&s=5&l=1

"Tulipa merestä Tursas,
uros aalloista yleni.
Tunki heinäset tulehen,
70 ilmivalkean väkehen;
ne kaikki poroksi poltti,
kypeniksi kyyetteli.

Tuli tuhkia läjänen,
koko kuivia poroja.
Saip' on siihen lemmen lehti,
lemmen lehti, tammen terho,
josta kasvoi kaunis taimi,
yleni vihanta virpi;
nousi maasta mansikkaisna,
80 kasvoi kaksihaarukkaisna.

Ojenteli oksiansa,
levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle,
lehvät ilmoille levisi:
piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta,
kuuhuen kumottamasta.

Silloin vanha Väinämöinen
90 arvelee, ajattelevi:
oisko tammen taittajata,
puun sorean sortajata?
Ikävä inehmon olla,
kamala kalojen uia
ilman päivän paistamatta,
kuuhuen kumottamatta.

Ei ole sitä urosta
eikä miestä urheata,
joka taisi tammen kaata,
100 satalatvan langettoa.

Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Kave äiti, kantajani,
luonnotar, ylentäjäni!
Laitapa ve'en väkeä
- veessä on väkeä paljo -
tämä tammi taittamahan,
puu paha hävittämähän
eestä päivän paistavaisen,
110 tieltä kuun kumottavaisen!"

Nousipa merestä miesi,
uros aallosta yleni.
Ei tuo ollut suuren suuri
eikä aivan pienen pieni:
miehen peukalon pituinen,
vaimon vaaksan korkeuinen.

Vaski- oli hattu hartioilla,
vaskisaappahat jalassa,
vaskikintahat käessä,
120 vaskikirjat kintahissa,
vaskivyöhyt vyölle vyötty,
vaskikirves vyön takana:
varsi peukalon pituinen,
terä kynnen korkeuinen.

Vaka vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi:
on miesi näkemiänsä,
uros silmänluontiansa,
pystyn peukalon pituinen,
130 härän kynnen korkunainen!

Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Mi sinä olet miehiäsi,
ku, kurja, urohiasi?
Vähän kuollutta parempi,
katonutta kaunihimpi!"

Sanoi pikku mies merestä,
uros aallon vastaeli:
"Olen mie mokoma miesi,
140 uros pieni, veen väkeä.
Tulin tammen taittamahan,
puun murskan murentamahan."

Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei liene sinua luotu,
eipä luotu eikä suotu
ison tammen taittajaksi,
puun kamalan kaatajaksi."

Sai toki sanoneheksi;
150 katsahtavi vielä kerran:
näki miehen muuttunehen,
uuistunehen urohon!
Jalka maassa teutaroivi,
päähyt pilviä pitävi;
parta on eessä polven päällä,
hivus kannoilla takana;
syltä oli silmien välitse,
syltä housut lahkehesta,
puoltatoista polven päästä,
160 kahta kaation rajasta.

Hivelevi kirvestänsä,
tahkaisi tasatereä
kuutehen kovasimehen,
seitsemähän sieran päähän.

Astua lykyttelevi,
käyä kulleroittelevi
lave'illa lahkehilla,
leve'illä liehuimilla.
Astui kerran keikahutti
170 hienoiselle hietikolle,
astui toisen torkahutti
maalle maksankarvaiselle,
kolmannenki koikahutti
juurelle tulisen tammen.

Iski puuta kirvehellä,
tarpaisi tasaterällä.
Iski kerran, iski toisen,
kohta kolmannen yritti;
tuli tuiski kirvehestä,
180 panu tammesta pakeni:
tahtoi tammi kallistua,
lysmyä rutimoraita.

Niin kerralla kolmannella
jopa taisi tammen kaata,
ruhtoa rutimoraian,
satalatvan lasketella.
Tyven työnnytti itähän,
latvan laski luotehesen,
lehvät suurehen suvehen,
190 oksat puolin pohjosehen.

Kenpä siitä oksan otti,
se otti ikuisen onnen;
kenpä siitä latvan taittoi,
se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli,
se leikkoi ikuisen lemmen.
Mi oli lastuja pirannut,
pälähellyt pälkäreitä
selvälle meren selälle,
200 lake'ille lainehille,
noita tuuli tuuitteli,
meren läikkä läikytteli
venosina veen selällä,
laivasina lainehilla."