Mitä niillä nyt on tekeillä kun eivät ole ainakaan 8 vuoteen rimputtaneet ovikelloa?
Ovella kävi jehovia
25
<50
Vastaukset
- 54tr64
the end coming
- xölodhgfs
Tai sitten ihan vaan pääsiäinen innoitti jehovia tuntemattomien oville.
- jospanäin
Jos sä et vaan ole ollut kotosalla, kun ovat käyneet rimputtamassa. Mä en nykyään rimpauttajille avaa ovea, ellen tiedä siellä jonkun tietyn olevan tulossa.
- Nxnznnzldl.i
Kerrostaloissa olevan mekaanisen ovikellon saa vaiennettua helposti. Ruuvaa sen kuvun auki ja työntää sisälle vessapaperia (mielellään käyttämätöntä, mutta makuasioitahan nämä..). Sitten kupu takaisin päälle ja eipä enää pirise.
- jospanäin
Kerran kävi sellainen tilanne, että menin avaamaan myöhässä rimputtajalle ovea. Tai oikeastaan katsomaan, kuka siellä oli. No, rimputtaja oli jo menny toiselle ovelle. Siellä sitten katseli siihen malliin, mitäköhän tekisi. Kävipä selväksi itselleni, että joku ovelta ovelle kulkijahan siellä oli ollut. Sitkeääkään rimputtajaa ei kannata säikähtää. Lähtee aikanaan.
- seperintö
Käynnit tihentyvät, kun vanhenet.
- ANOPPANIILLE
JEH.TOD. ETTÄ RUVETAAN HETI KIITTÄMÄÄN JA YLISTÄMÄÄN JEESUSTA, NIIN HÄVIÄVÄT, KUIN PIERU SAHARAAN !
KUN KERRAN PYYSIN JEH.TOD RUKOILEMAAN KANSSANI, NIIN ÄIJÄ TOKAISI HYVIN TYLYSTI, ETTÄ, HÄN ON JO RUKOILLU, JA SIITÄHÄN EI TULLU YHTÄÄ MITÄÄ MUUTA, KUIN TYHJÄNPASKAN ÄNKKÄÄMISTÄ.-JEESUSTA EN TUNTENU OLEVAN HÄNEN MUKANAAN, JA KUN KERROIN MULLE TAPAHTUNEISTA ASIOISTA USKON JA RAAMATUN KAUTTA,-HÄN OLI TÄYSIN PIHALLA.
- zxlokjuyhgf
Ymmärrän jos kaupataan jotain roinaa ovelta ovelle kuten pölynimureita mutta uskontoa en halua ostaa ovenraosta enkä halua ruveta keskutelemaan uskonasioista ihan tuntemattomien kanssa.
- breiei
Voisiko aloittajalle järjestyä mistään kriisiapua, koska tuo käynti hetkautti aika pahasti näköjään...?!
- täytyyki_muistaa
Ai niin perkele, taas on se jehova jutskujen kevät kiima aika, pitääkin siirtää dobermannit taas eteiseen "odottelemaan" kun tulevat sisälle kuin kotiinsa ilman lupaa.
- MITÄIHMETTÄSINÄ
KOIRIA KÄYTÄT- KUN OTAT JEESUKSEN LUPAAMAN PYHÄN HENGEN SISÄLLE,- NIIN EI SINUNKAAN KOIRIIN TARTTE TURVAUTUA !
VAI PELOTTAAKO,-ETTÄ "MAINE" MENEE, JA KAVERIT JÄTTÄÄ ? - täytyyki_muistaa
Ne dobermannit syö mielellään tollaset jehova paskat, jokka pitää laittomia henkilö rekisterilistoja, eikä käsitä mitä tarkoittaa: suksikaa vittuun, eikä tartte ikinä takasin tulla. Kun ei paskan jauhaminen kiinnosta ja valheet, niin ei tartte myöskään tunkea.
- Ndmdnddld
Rapasella kelillä kun näkee jonkun puku päällä tulevan pihalle, tulee kyllä hetki mieleen että laittasko koiran kysymään mitä asiaa. Siitä kun se rapasen pihan läpi juoksee ja nousee paskasilla tassuillaan vasten..
- xdoikugtfs
Ndmdnddld kirjoitti:
Rapasella kelillä kun näkee jonkun puku päällä tulevan pihalle, tulee kyllä hetki mieleen että laittasko koiran kysymään mitä asiaa. Siitä kun se rapasen pihan läpi juoksee ja nousee paskasilla tassuillaan vasten..
Seon mormooni jos sillä on puku päällä ja amerikkalainen.
- siisihmiiä
Mitä jos sanoisit vain että kiitos mutta e kiinnosta,
Jehova on muuten yxsi eäkä taatusti tule ovellesi.
Mnä juttelen aina todistajien kanssa, ovat mukavia ihmisiä, - sizsiis
Unohdin sanoa, todistajat jakavat näin pääsiäisen alla kutsuja "pyhän ehtoollisen muistonviettoon" Jeesuksen käskyn mukaan.
- Bznsndkd
siisihmiiä kirjoitti:
Mitä jos sanoisit vain että kiitos mutta e kiinnosta,
Jehova on muuten yxsi eäkä taatusti tule ovellesi.
Mnä juttelen aina todistajien kanssa, ovat mukavia ihmisiä,Miksi minun se pitäisi sanoa, kun koirakin sen osaa?
- mastifff
Bznsndkd kirjoitti:
Miksi minun se pitäisi sanoa, kun koirakin sen osaa?
Väärinkäsitys vai liekö höltynyt kuri,
kysyi isäntä, kun oma koira puri! - täytyyki_muistaa
siisihmiiä kirjoitti:
Mitä jos sanoisit vain että kiitos mutta e kiinnosta,
Jehova on muuten yxsi eäkä taatusti tule ovellesi.
Mnä juttelen aina todistajien kanssa, ovat mukavia ihmisiä,Tota paskaa saa olla sitte joka perkeleen kevät sanomassa, kun eivät vaan tajua, ettei kaivata. Parempi tehdä kerralla selväksi, vaikka sitten koirien kera. Itteppä avaavat ulkooven, ja tunkevat sisälle kuin kotiinsa tulisivat, joten en minä ole edes vastuussa siitä jos perseeseen koira kiinni käy. Enkä kyllä ala koiria estämäänkään, vartiointihan kuuluu koiralle.
- voivoisentään
Jehovat ei tarjoa kaikille ehtoollista kuten Raamattu käskee vaan vain ne voivat ottaa joille Jumala on sanonut heidän pääsevän taivaaseen. Jehovalaiset joutuvat reppanat
itse pähkäilemään pääsenkö mä taivaaseen.- vaatiaaseon
Pyhän ehtoollisen muistojuhlaa vietetään yhdessä, leipään ja viiniin osallistuu ne jotka on saaneet voitelun,
käytännössä voidellut on jo taivaassa, ne kaikki 144 tuh, niinkuin raamattu voideltujen määrän kertoo,
Jehovan todistajat puhuvat niinkuin raamattu opettaa, ei omia tulkintoja.
- kesällä.iso.juhla
JT-järjestön kansainvälinen konventti on Helsingissä kesäkuussa, tavoitteena lie saada uusia jäseniä.
- eirahasta
Eikö kaikilla uskonnoilla ole sama tavoite?
Raamatun oppien mukaan eläminen on aika vaativaa mutta siitä huolimatta tai sen vuoksi Jehovan todistajat vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä, mistä sitten johtuukin? - 643yr65
isännätön koirakin on onneton
- pientä-vertailua
Ystävällisempiä, paremmin käyttäytyviä ja siistimpiä Jehovan todistajat ovat kuin esim. helluntailaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406