varo! merikotkan varjo!

Nato yksi ongelmista on se, että USA yksin tai / ja englanninkielinen yhteisö Nato tapauksessa USA, KANADA JA ISO-BRITANNIA voi tai voivat alkaa määrittelemään Naton ja Natomaiden sääntöjä ja sillä tavoin, että se on raskas, salakavala, epämiellyttävä, vaarallinen, täysin eurooppalaisia maita vastaan.
Nato sisällä anglosaksististististen maiden dominoiva asema on kiistaton, kun he ja ne käyttävät hieman ehkä tolloja It-Eurooppalaisia maiden pelkoa ja vihaa hyväkseen. Nämä itä Euroopan vasallit eivät juuri venäjästä poikkea, tai saattaa olla niinkin, että todellisuudessa jopa Venäjä on monissa asioissaan 1016 modernimpi, kuin jokin mm Romania.
Anglosaksit liitossa itä-Euroopan vasalliensa kanssa tekevät Natossa olon vastenmieliseksi ja sieltä ei tukea tule vaan se päinvastoin EI stabiloi turvallisuuspolitiikkaa Itä-Euroopassa riittävistä.
Iso-Britannia, kuin myös USA, ennen kuin se joutui silmitysten ISIS kriisin kanssa pyrki maksimaaliseen hyötyyn saada aikaan Ukrainantapahtumista, jonkinlainen pienimuotoinen ja keinotekoinen kylmäsota, mutta Saksa ja Ranska ei sitten menneetkään halpaan, osaksi siksikin, että ISIS:ksen rähinöinti keskeytti kaiken muun.
Ongelmana ei niin ikään ole pelkästään USA vain ongelmana on melkein koko englanninkielinen maailmansa, joka elää omaa maailmaansa omassa ajassaan. Me olemme ulkopuolella siitä, ellemme halua ja / tai ellei meitä hyväksytä siihen mukaan, jolloin suomen toiseksi viralliseksi kieleksi tulisi englanti ja meidän siihen syrjimättä sisään päästettäisiin. Mutta emmehän me voi sellaista housuihin paskomista tehdä? Ennen kaadumme yhdessä Saksan ja Ranskan kanssa.
Jengi täällä puhuu idästä ja lännestä, mutta unohtavat joitakin muita oleellisia käsitteitä jotka ovat olemassa olevia yhteisöjä ainakin käytännössä. Seuraavassa joitakin.
-englaninkielinen maailma.
-portugalilainen maailma
-espanjankielinen maailma
-saksankielinen maailma
ja
ranskakielinen maailma. Maailma on muuttunut ja pahimmat viholliset mitä kuvitella saatettiin olivat perinteisesti Ranska ja Saksa (Saksan syntyi Preussin ekspansiosta kansleri Bismarckin johtamana)
Germaanit , latinalaiset sekä ne muut Euroopassa tarvitsevat toinen tosiaan, jotta niistä tulisi englanninkielisen maailman veroiset ja kykenisivät tasapainottelemaan Venäjän kanssa.
Kuvaan tarkoituksellisesti tämän kaiken niin tahallisen suurellisesti, että ne pikkusieluiset Naton kannattajat ymmärtäisivät, että osaksi se ”länsimaisuus” on mennen talvenlumia ja aivan hieman myöskin aina ollut muiden kusetusta ulkopuolella englantilaisen maailman. Meidän tulee miettiä maailmaa erilaisten intressien, tekijöiden ja kaiken muun lisäksi maailman kartalle laittaa kalvo kalvolta, mistä ryhmästä milloinkin on kyse ja millä tavoin ne vaikuttavat? Tai voimmeko löytää niiden vaikutuksen kalvoja voi ottaa pois lisätä niitä ja editoida, Tämä kaikki tieto ja ymmärrys puuttuu useimmilta Naton kannattajilta tai he kuittaavat sen, ettei asia ole ongelma, joskus ollen oikeassa, joskus haluamatta huomioida joitakin asioita, kuten mm. miten toista maailmansotaa on tulkittu. Miksi Nûrnbergin oikeudenkäynnissä erikseen kiellettiin Suomen Talvisodasta puhuminen. Helppoheikin varma vastaus koska Neuvostoliitto… ei, ei ja ei sinne päinkään. Toisesta maailmansodasta oltaisiin voitu oppia jotakin, mutta on vastenmielistä kuunnella sitä hilaajista hyväksyntää, joilla Kolmannen Valtakunnan Johtavissa asemissa olevat tuomittiin täysin näytösluonteisessa oikeudenkäynnissä, Albert Speer tämä muiden halveksima otus loi sellaisen vaikutelman oikeudesta, että oikeus olisi ollut laillinen.
Päätös olisi Nürnbergin oikeudenkäyneissä ollut pääsääntöisesti syyteen hylkääminen ja muutama kirosana syytäjälle.
Kun Iso-Britannia oli sodassa Saksaa vastaa oli heidän vasallinsa, joista sodankäynnissä merkittävimpiä olivat Kanada, Uusi-Seelanti ja Australia ja ISO PLUS KOKO MUU BRITTILÄINEN IPERIUMI SAKSAA VASTAAN, sillä samalla millisekunnilla, kuin itse Iso-Britannia meni sotaan vaikkei Hitlerin vaatimuksen suinkaan olleet kohtuuttomat, jos joku toisin väittää tuon merkittävän ja oleellisen osan Saksan puolalle vaatimista asioista tässä esiin, kerto asioiden taustat. Viasat Historian kanavalla käsiteltiin Saksaan kohdistuneita strategiaisia ilmahyökkäyksiä ja ääniväristen itse brittiläiset toimittajatkin kyselivät toinen toisaalta miksi meidän piti tehdä kaikki tämä? Kerrottiin tulimyrskyistä ja siitä, kuin Hampurin keskusta heinäkuussa 1943 lämpö oli niin korkea, että palossa hapenkulutus oli niin valtavaa, että se oikein imaisi ihmisiä roihuunsa… no vastaus tähän oli Holokaust, mutta he eivät ymmärtäneet, etteihän koko Holokaustia olisi milloinkaan tapahtunut elleivät britit ja ranskalaiset olisivat antaneet Puolalle kaksi kertaa kaateettomia lupauksia, ensin ennen toista maailmansotaa ja toisen kerran toisen maailman sodan aikana. Neuvostoliitolle ne menivät ja nyt kuin me vihdoin saisimme elää ja nauttia huoletta huomisesta, niin varo merikotkan varjo!
-masson.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KukaJaksaaLukea

      HeHe! Massonilla aina aatos lentää! Ei tosin kovin kauas, mutta aidolla Päätalon tyylillä!

      • Pot_pot_pot

        Kotka voi lentää joskus matalalla, masson ei koskaan korkealla.


      • Sinäpä sen sanot, mutta minä poistun, sinun tapasi sen sijaan on taas lentää suoraan kadunloskaan. heh


    • EdesUnissa

      Tuo Brittien ja USAn erikoissuhde on kalvanut NATOa alusta asti, mutta USA päätettiin ottaa mukaan Toisen Maailmansodan jälkeen, koska silloin vain heillä oli enää vahva armeija. Sitten jenkit varastivat koko NATOn Brittien kanssa.
      Vielä Itä-Euroopan uudet demokratiat eivät ole tähän asiaan tympääntyneet, vaan he ovat jopa ylpeitä uudesta liitostaan. Saksa ja Ranska sen sijaan aivan avoimesti jättäytyvät useastikin ulos NATOssa jenkkien ja brittien ajamista päätöksistä.

      NATO on monella tapaa nimensä mukainen. Pohjois-Atlantin sotilasliitto. Manner-Euroopassa sen useasti koetaankin olevan juuri sitä mikä nimi on.

      • hjrgthpit

        Se on jenkkien konsepti, Tyynellä Merellä on toinen samanmoinen jengi.


      • saulmasson

        Näin on Uusi-Seelanti, Australia ja aina nämä pirun USA:n miehet ja naiset. USA repeää vielä jonakin päivänä. Siellä on liittovaltio vastaan osavaltiot, osavaltio vastaan osavaltiot, katolliset vastaan protestantit, juutalaiset vastaan valkoiset, Klaani vastaan mustat, arabit vastaan afrikalaiset jne...

        Homma pidetään epätoivoisesti kasassa. Perjanta on yhteisen liittovaltion tähtilipunpäivä. Karamellipaperia. :)


    • :D Pahoittelen hirvittäviä kielioppi ja kirjoitusvirheitä, sanojen päätteetkin, on sitä hirvittävää... En korjaa tekstiä se joka ei ymmärrä tekstin sisältöä nyt, ei ymmärrä sitä vaikka oikolukisinkin sen, jos todella ei ymmärrä tai on epävarma kielelisten kirjoitussvirheideni takia.Luulakseni Vastaan samaan tyyliin kuin asiaa kysytään. .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      91
      1899
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      405
      1364
    3. Nainen, varmaan järkyttyisit jos saisit tietää tunteeni

      että vieläkin olen sinuun ihan hulluna, niin että tunnen olevani jatkuvasti sekaisin. On hajamielisyyttä, unohtelua ja s
      Ikävä
      48
      1275
    4. ''Jokainen,joka antaa luottamuksensa Rydmanille,antaa hyväksyntänsä tälle toiminnalle!''

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010507069.html Onko ala-ikäisten tyttöjen lähentely sekä alkoholin tuputtaminen he
      Perussuomalaiset
      126
      1237
    5. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      105
      1174
    6. Jo 2-vuotiailta joudutaan poistamaan hampaita

      Huolestuttavaa, ei ole ruokailutavat kunnossa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010491761.html Huolestuttava ilmiö leviä
      Maailman menoa
      58
      1154
    7. Onko välillämme tunteiden telepatiaa

      Nainen, sano mitä tämä on? Tunnen välillä sinut niin elävästi, tunnen yhteyden, tunnen rakkauden ja hyväksynnän. Olisi h
      Ikävä
      43
      985
    8. Teen aloitukset minkälaisia te sinkku miehet ovat? Ja naiset saavat kommentoida?

      Minusta oli hausta tämä Rosa Tanin miehet on hänen mukaan haluavat vain alle 30 vuotiaita ja sitten varsinkin haluavat 2
      Sinkut
      129
      933
    9. Jos molemmat tykkää

      niin miksi se on niin vaikea sanoa suoraan? Kumpikaan ei pysty, vaikka tunteita on. Onko jotenkin helpompi ilmaista se y
      Ikävä
      33
      818
    10. Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä

      Koska kristilliset ääriainekset pelottelevat tavallisia ihmisiä, on välttämätöntä puhua tästä aiheesta. Siis helvetistä
      Hindulaisuus
      383
      766
    Aihe