Hölösuu kun on, meni Li kyselemään eduskunnassa asioista ihan kokeeksi.
Keppihevonenhan siinä sitten karkasi käsistä, kun totuus alkoi tulla esiin jo käytävillä.
No, tuttu toimittaja MOTissa toisti kaikuna kaiken.
kopotikop
Anarkistit toimivat anarkistien lailla.
"Hyvä valhe" on yhtä hyvä kuin "hyvä väkivalta", Liin mielestä.
Li Andersonilta karkasi keppihevonen
12
<50
Vastaukset
- moraalin-vartija
Mahtaako Andessonilta löytyä munaa anteeksipyyntöön seuraavalla kyselytunnilla.
Jos ei löydy niin ei ole ainesta puheenjohtajaksi ja uskottavuus saa pahan särön.Paikan päältä:
Meillä on vakava ongelma, koska nykyinen jälkeenjäänyt lainsäädäntömme tarjoaa mahdollisuuden aggressiiviseen verosuunnitteluun, joka murentaa hyvinvointivaltion verotulopohjaa. Li Andersson tiedusteli, aikooko hallitus tehdä jotakin tälle asialle. Pääministeri reagoi hysteerisesti, kieltäytyi vastaamasta kysymykseen ja alkoi puolustella sitä, ettei hän ole itse veronkiertäjä. Ei häntä kukaan syyttänytkään. Miksi puolustella? Li Andersson pyrki opastamaan yhdessä puhemies Mauri Pekkarisen kanssa pääministeriä, jonka mielikuvitus oli alkanut laukkaamaan. Sipilän puoluetoveri (ja tuleva Keskustan puheenjohtaja?) Pekkarinen tarjosi poikkeuksellisesti Anderssonille jopa kolmannen puheenvuoron alkuperäiseen asiaan palaamiseksi. Hätääntyneen oloinen Sipilä vain pyöritteli silmiään ja viittilöi Alexander Stubbia avukseen vastaamaan Anderssonin kysymykseen. Vastausta ei koskaan kuulunut.
Jälkinäytöksenä: Laskentatoimen hyväksikäytöstä kirjankin julkaissut Keskustan kansanedustaja Ala-Nissilä alentui loukkaamaan kansanedustaja Anderssonin puheenvuoroa ja koetti parhaansa mukaan pehmentää Sipilän myötähäpeää synnyttänyttä merkillistä käytöstä suorassa tv-lähetyksessä koko eduskunnan edessä.
Kehotan tästä vakavasta ongelmasta ja hallituksen uskottavuudesta huolta kantavia kuulemaan Anderssonin kolme puheenvuoroa. Alkavat videossa kohdasta 38.20 min.
http://areena.yle.fi/1-3068783
- oiuewq
Nimimerkki "tuntemattomatsotilaat" on yhtäkuin vasuritoimittajat. Ei mene aivopesu perille.
- Oletsäälittävähyypiö
Et kiistänyt yhtään faktaa. Ja kuinka olisit voinutkaan. Kykenet vain perättömään leimaamiseen.
- kopoti
Tuntemattomat keppihevoset ravaavat sinnetänne...
Mot sitten lähti innolla mukaan ja osoitti taas kerran Yle:n vihervasuriuden.
Andersson polkaisi tänään myös "opiskelijat" huutamaan Sipilän tilaisuuteen. Tai siis Yle uutisoi, että "opiskelijat".
Todellisuudessahan he olivat vihervasemmistoa.
Opiskelijat-sana kattaa paljon suuremman joukon. Opiskelijoissa on monia muitakin kuin vain vihervasureita.- Oletnaurettavatapaus
Höpise välillä jotakin järkevää.
- tyhmämikätyhmä
Li Anderson on tyhjäpäinen ääliö.
- Kanathuolissaan
Ei vaan sinulla on liian pieni muna.
- 920
Nämä suomenruotsalaiset on katkeria kun ei kelpuutettu hallitukseen ja sitten
nämä kaksi suomenruotsalaista alkoivat punoa köyttä Sipilän kaulaan.
Suomenruotsalainen pitäisi saada taas yhden puolueen johtoon ja Li:lle järjestyy
aina aikaa Ylen kanavilla.
Onko sopiva puheenjohtajaksi jos alkaa eduskunnassa syyttämään pääministeriä
veronkierrosta. - 00001010010101
Li on hieno pj vasemmistolle. Rohkea, nainen ja huippu älykäs!
- ttottuuuss
Li on keppihevosella ratsastava, joka ihailee väkivaltaa.
- vas_ja_ruots_väkivalta
Vas. ja ruots. väkivalta on parempaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181