Eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin solvata nykyistä tasavallan presidenttiä ja eläkkeelläolevia presidenttejä sekä heidän perheenjäseniään?
Luulisi, että asiallistakin asiaa olisi.
Eikö ihmisillä ole muuta tekemistä?
11
82
Vastaukset
- halosenmotiivi
Halonen aikoo presidentiksi lll kaudelleen, siksi hän kuvittelee solvaamalla nykyistä presidenttiä onnistuvansa aikeessaan.
- hakaniemen_torilta
Niinistön mokailut sataa koko ajan Tarjan laariin. Niinistön avuttomuus presidentin tehtävien hoitamisessa on yleinen puheenaihe ja jokaisen Suomalaisen huolenaihe eikä solvaamista.
Tiesitkö muuten tämän Sauli Niinistön taustoista?
http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/ - Äitee_
Minä ainakaan en ole koskaan moittinut Niinistöä saati Jenniä, kun aihetta moitteisiin ei ole. Sauli on hyvä presidentti. Fiksu, koulutettu ja soma Jenni on puolisolleen oiva tuki.
- asiaa.odottaessa
Uskaltaisivatko presidenttien ja heidän perheidensä moittijat tulla julkisuuteen omalla nimellään ja omilla kasvoillaan?
- hahahahahaaa
Tottakai. Tavataan tänään Tarja Halosen puistossa kello 15.00
- jlldotjlugdtio
Halosesta täällä on kerrottu ainoastaan totuuksia, joista osa sensuroidaan..on punikkisalaisuuksia pahimpia. Halonen on määrännyt että hänen tekojensa historiaa ei saa muistella.
Niinistöllä ei ole salattavaa, törkeät kirjoitukset hänestä, mitä on paljon, valuu kuin vesi hanhen selästä, kansa tietää mitä uskoo. - Guggenheim2
Mitä niitä solvaamaan.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/keijo-korhonen-suomen-uusi-nato-sopimus-historian-hapeatahra/?shared=72732-a184f546-500
Kiitos Sauli. - kateusviekalatkin
kade-Halonen vihaa Niinistöä kun se on niin paljon parempi kaikessa, ja Jenni nuori ja kaunis.
- hahahaaaa
Jenni nuori ja kaunis hahaha tulihan se sieltä vihdoin tunnustus.
Miksi vanha 70 vanhus käpsii nuorta tyttöstä? ja vielä oma sukulainen,kummityttö.
perverssiä eikö?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14254110/suomen-lapinakyvin-lumeavioliitto
- ime_tuota
Sinä sen sijaan jyrsit kynänpäätäsi kun jäät väittelyssä alakynteen.
Tarja on tänä päivänä kunnostautunut ja erittäin henkisesti vahva politiikko, juuri oikea henkilö Suomen presidentin tehtävään
Niinistön psyyke murenee päivä päivältä jos hänen kummityttönsäkin antaa lausuntoja ettei Saulin psyyke kestä presidentin työtä mitä hän mahtaa tarkoittaa?
http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/ - ollaanihmisiäkaikki
Enemmän täällä solvataan entisiä presidenttejä ja heidän perheitään kuin nykyistä tasavallan presidenttiä, hänen vaimoaan tai heidän koiraansa Lennua.
Haukkujille ja valehtelijoille tiedoksi: Aina kun solvaatte jotain ihmistä, paljastatte oman surkean elämänne muille.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406