Metron-lehden tekstareissa joku oli kirjoittanut, että "uskovat viitsivät täällä todistella minkä pitävät totena"
Uskovainen vastaa: "Ja kuitenkin heti ateisti sopertaa omaa uskomustaan, ettei näin puolitiehen jäänyttä riitaisaa maailmaa ole mikään mahtava voinut luoda."
"Juuri tuo toinen uskovaisuushan tämän jahkaamisen aiheuttaa ja suuri osa tekstaajista yrittää saada näitä ei-uskovaisuudellaan diivailevia vain sen ymmärtämään että pelleily loppuisi."
Iahn kuin ateistit olisivat ensiksi keksineet olla uskomatta ja sitten sitä tuputtaneet toisille. Kenelle olisivat sitä tuputtaneet jo atet oli ennen harhaisia jumaluskovia?
Kyllä ekaksi joku tollo alkoi uskoa jumalharhoihinsa, ja kehitti uskomattomian valestooreja sen pohjalta, ja loi opin jota haluaa pakottaa kaikki ihmiset noudattamaan.
Sitten tuli ateisti ja ilmiantoin valheen ja huijauksen ja sitten uskovainen suuttui ja sanoi että ei saa kritisoida uskoa, joka muka jumalalta vaikka uskova loi jumalan oman edun tavoittunsa nimissä.
Ei ole oikeus vaan suorastaan velvollisuus paljastaa uskovaisten valheet. Uskovaisila ei ole suria eikä epäsuoriakaan uskottavia, vakuuttavia todisteita uskomuksilleen siksi uskoa kutsutaankin kauniisti uskoksi. Vakheeksikin voisi kutsua sitä. Usko = luja luottamus siihen mitä TOIVOO.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toinen tekstari Metrosta:
Psykiatriassa kiihkousko nähdään keinona hillitä omia aggressioita. Helvetillä uhkailu ja Taivaaseen pääsyn estäminen ovat näitä. Mielen sairaudet pitää hoitaa."
Jeps, uskovaiset ne kyllä syyllisen löytävät kaikkeen, mutta eivät koskaan peilistä - sati Taivaasta, vaikka sen asukas kaikesta kuulemma päättääkin.