Saksassa lapset kiertävät 6. tammikuuta pukeutuneina asuihin, ovelta ovelle laulamassa ja lausumassa. Kasvonsa mustanneen kuninkaan nimi on Melchior, harmaan pujoparran omaava kuningas tottelee nimeä Balthasar, Casper on kolmannen kuninkaan nimi ja vuorosanattoman roolin omaa nimetön tähdenpyörittäjä. Siis oikeastaan kyseessä onkin vain kolme kuningasta ja Beetlehemin tähti, mutta kuitenkin tätä lasten vanhaa traditiota on totuttu kutsumaan "neljäksi kuninkaaksi" eli "vier Könige".
Miksi kyseinen saksalainen "vier könige"-perinne muistuttaa niin ilmiselvästi suomalaisia Tiernapoikia? Eikös tiernapojat pitänyt olla keksitty joskus 1800-luvulla Oulussa?
Miksi kyseinen saksalainen "vier könige"-perinne muistuttaa niin ilmiselvästi suomalaisia Tiernapoikia? Eikös tiernapojat pitänyt olla keksitty joskus 1800-luvulla Oulussa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itseasiassa tuo perinteinen "Joulu"näytelmä on
ollut aluperin kokonainen näyttelijöiden suuri kulkue, joka on sitten näytellyt eri paikkakunnilla tuota kuuluisaa tapahtumaa ja siinä on ollut kymmeniä jäseniä. Jotkut seurakuntalaiset ovat seuranneet tuota kulkuetta pitkinpoikin silloisen saksan suurkaupunkeja jo keskiajalla. Eli näytelmää ihmisen Pojan, Immanuelin, Kristuksen syntymästä.
Turvaudun taas Suuren perinnekirjan apuun, vaikka en sanasta sanaan sitä lainaakaan.
Keskiajalla loppiaista alettiin viettää Jeesuksen pakanoille ilmestymisen juhlana, ja siitä tuli erityisesti kolmen itämaan tietäjän nimikkopäivä. Tietäjien nimet olivat Melkior, Caspar ja Balthasar. Piirretyissä kuvissa heidät näytetään eri-ikäisinä tai asujensa perusteella eurooppalaiseksi, aasialaiseksi ja afrikkalaiseksi tunnistettavina. Näillä symboleilla kirkko on halunnut korostaa sitä, että kaikki kansakunnat kävivät kumartamassa Jeesus-lasta.
Itämaan tietäjät ovat rantautuneet Suomeenkin tiernapoikina. Tiernapojat tulee saksan sanasta sternsingen. Tiernapoikiin kuuluu kuningas Herodes, Knihti eli sotamies, Muriaanien kuningas ja mänkki eli tähdenkantaja.
Alun perin tiernapojat olivat köyhiä koulupoikia, jotka esiintyivät kerätäkseen opiskelurahoja. Muualla Euroopassa tiernapoikaryhmät kiertelevät nimenomaan loppiaisena.
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.asp?id=256&osa=1
Hyvä linkki, kiitos. Käsittääkseni nuo ensimmäiset "tiernapojat" eli kolme kuningasta pääsivät jopa Kölnin kaupungin vaakunaan. Siinähän on ilmiselvät tre kronor!
http://www.cologneweb.com/arms.htm