SAK:ssa Halonen parhaiten tunnettiin. Vuonna 1969, 25-vuotiaana Halonen perusti kavereiden kanssa SEXPO Ry:n. SAK palkkasi Halosen seuraavana vuonna. Tehtäviin kuului mm. verisen DDR:n tunnustamiskomitean työt.
Vuonna 1971 SEXPO Ry ja Halonen onnistuivat lobbaamaan eläinseksin ja homouden sallivan lain. Eläinseksi ja homous olivat olleet rangaistavia Suomessa 1894-1971.
Vaurastunut SAK pystyi osoittamaan, että rahalla, salailulla ja vasemmistolaistuneen median tuella presidentiksi päätyy kuka tahansa, vaikkapa puhe- ja luonnevikainen Halonen.
Vastuuton SAK maksoi Halosen presidenttikampanjan
6
<50
Vastaukset
- Stasi-Halonen
Euroopassa eläinseksi on Suomen lisäksi laillista vain Romaniassa ja Unkarissa.
- NeukkulanUlkohuussista
Täysin vastuutonta SAK:sta ujuttaa tuollainen sairasmielinen otus valtion johtoon. Joku kontrolli sentään.
- suomen.suomalainen
SAKonSDP, Stasi-Halonen ja NeukkulanUlkohuussista -nimimerkit ovat yhden ja saman jälkeenjääneen raukan tekeleitä. Tuo viimeisin: "NeukkulanUlkohuussista" kertoo karulla tavalla, mistä nimimerkkirakastelija tietonsa ja taitonsa ammentaa. Taitaa asua ja syödäkin siellä.
- seuraavaksi_insesti
Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan mielestä insesti pitäisi jo laillistaa. Halonenkin on tyytyväinen. Eläinseksi laillistettiin jo 1970-luvulla samaan aikaan homouden kanssa. Halonen yrittää kolmatta kautta.
Toivo elää halosessa vahvana kun Niinistönkään toinen kausi ei ole vuoren varma. MEILLÄ ON UNELMA = SAK/SDP, VIHERVASURIT ja RKP vaalivoittoon Ylen ja valtamedian tuella. Persut on piikki kantapäässä.- totuuspaljastuuaina
Nimimerkki "seuraavaksi_insesti" haaveilee lapsiin sekaantumisesta. Hänen olisi syytä hakeutua psykiatrin vastaanotolle ja hoitoon, että tuollaiset haaveet unohtuisivat.
Jos Persut tarkoittaa perussuomalaisia, niin eihän sillä porukalla ole tulevaisuutta. Kun perussuomalaiset ovat pettäneet äänestäjänsä useita kertoja, ja sen lisäksi suurin osa heidän eduskuntaryhmästään on kykenemätön hoitamaan tehtäviään. - HalooSuomi
Koivisto ja Halonen pettivät äänestäjät. Rankimmat vääryydet piti salata suomalaisilta 60 ja 70 vuodeksi.
Hyvinkö Suomessa menee? 700.000 köyhää. Lapsiperheet voivat huonosti. Eläkepetos (Lipponen-Halonen) 1995.
Suomi sai Halosen presidenttikauden päätteeksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta huomautuksen köyhyydestä ja vanhusten oikeuksien polkemisesta.
Kaikki alkoi Koiviston konklaavista 1992 ja viimeisteltiin Lipposen-Halosen SDP:n enemmistöhallituksen leikkauspäätöksillä 1995. Tulo- ja varallisuuserot ovat 1990-luvulta kasvamistaan kasvaneet.
Hyvä koulutus parantaa työllistymismahdollisuuksia, mutta viime kädessä SDP:n ajama röyhkeä asuntopolitiikka vaikeuttaa ja estää nuorten ja vanhusten oman elämän hallinnan. Syntyvyyskin on on laskenut 1860-luvun nälkävuosien tasolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406