http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031421269019_uu.shtml
Lähihoitaja kertoo Kupittaan karusta arjesta: "Hoitajat eivät tehneet mitään"
Lähihoitajaopiskelija kertoo, millainen hänen työharjoittelunsa oli Kupittaan sairaalassa.
Turun Sanomat paljasti julkisuuteen helmikuussa hoitajien väärinkäytöksiä, joiden epäillään tapahtuneen ainakin kaupunginsairaalan vanhuspsykiatrian G1-osastolla.
Lähihoitaja Elisa (nimi muutettu) oli harjoittelussa vanhuspsykiatrisella osastolla G2 viime syksynä. Hän kuvailee ensimmäistä viikkoaan sekavaksi.
- En tiennyt ollenkaan, mitä minun pitäisi tehdä, koska hoitajat eivät tehneet mitään. Ohjaajani vastaus oli: "Meillä saattaa mennä tuntikin juodessa aamukahvia.."
Elisan mukaan hoitajat jakoivat lääkkeet yksin lääkehuoneessa.
- Pääsin jakamaan niitä itsekin. Välillä mietin, miksi juuri tilatut pilleripurkit ovat viikon - tai jopa alle viikon - päästä jo tyhjiä.
Elisa epäili, että muut hoitajat mahdollisesti varastivat lääkkeitä.
- Yksi syy pillereiden nopeaan kulumiseen oli se, että myös osastolla G2 asiakkaita ylilääkittiin illalla uneen. Aamuisin kuulin, kun hoitajat kertoivat antaneensa tupla-annoksen rauhoittavia ennen asiakkaiden nukkumaanmenoa.
Elisa kuvaa, että osaston hoitajat istuivat usein tietokoneen ääressä Facebookissa tai lähettelivät viestejä kännykällään.
- Samaan aikaan asiakkaat olivat yksin tylsistymässä osastolla.
- Ulkoilut rajoitettiin enimmäkseen 15 minuuttiin, vaikka joskus asiakkaat olisivat halunneet olla ulkona kauemmin. Ulkoilun lopetus oli aina hoitajien päätös.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikö ollut osasto G 1. On jo kuultu väärinkäytöksistä. Nyt kiinnostaisi jatkotoimet.Tuleeko syytteitä, oikeudenkäyntejä, työstä pois, jne.- Entä kun poliisi ensin totesi,että laitomuuksia muillakin suljetuilla osastolla. Poliisi tutkii asiat niidenkin osalta.-Nyt ei sitten tutkikaan. Miksi.
No jaa, tämän kertojan olemista ja statusta on vaikea vahvistaa.
Siinä mielessä kannattaa suhtautua varauksella ja kriittisesti siihen, mitä hän tuossa artikkelissa on kertonut. Tiedä vaikka olisi itse saanut loparit koko lähihoitajakoulutuksesta. Suuna päänä. Tämän tekstini tarkoitus ei ole kieltää että Turun terveystoimessa ei kaikki olisi ok, vaan tämän tekstini tarkoitus on sanoa, että tuollaisen lähihoitajakertomuksen tarinaan on syytä suhtautua kriittisesti.
Nämä pitkät kahvitauot ja ruokatauot ovat varmaan omaisetkin huomanneet, mutta eivät viitsi niistä kirjoitella. On omat havainnot niistä Hämeessä.
Min en tiedä sun jutuista, mutta olen itse ollut vuodeosastoilla töissä, en psyk. osastoilla, pitkäaikaisosastoilla, joilla vanhuksia. Ja kyllä siellä aamusta asti tehdään ens duunia potilaiden pesut, syöttämiset, vaipanvaihdot, hoitotoimenpiteet, siinä se aamupäivä ainakin niillä minun työpaikkana olleilla osastoilla meni (en ole muuten hoitaja ammatiltani), sitten hoitajilla itsellänsä ruokatauko, joka ei siis ole heidän osaltaan omaa aikaa, he eivät saa poistua työpaikalta, ennen kuin potilaiden päiväruoka tuli ja heidän avustamisensa ruokailussa. Tämän jälkeen oli jälleen hoitotoimenpiteitä ja kuivituskierroksia, siinä välissä hoitajien kahvitauko ja samassa yhteydessä sitten monesti pitivät sen hoitoraporttinsa eli antoivat seuraavaan vuoroon tuleville tiedot mitä potilaiden hoidossa oli tehty ja jos voinnissa jotain erikoista tiedotettavaa... Niin, ja vielä sekin, että tässä iltapäivän aikana pitää kirjata potilaan hoitokertomukseenkin tehdyt hoitotoimet ja hänen vointinsa! Siinäkin nyt hetken aikaa menee... ja jos uusia potilaita tulee tai joku lähtee muualle tai kotilomille tai jotain niin siitäkin tulee omia töitä tehtäväksi hoitajalle... Ja iltapäivällä vielä se potilaiden iltapäiväkahvi, ja kuivituksia eli vaipanvaihtoja ja vessassa käyttämisiä ja joissakin paikoissa hoidetaan suihkuttamisia siis potilaan suihkuun viemisiä myös iltapäivisin kun ei aamulla kaikkia ehkä ehdi... Että ovatkohan nämä sinun tietämäsi pitkät kahvitauot juuri niitä raporttiaikoja.... Joskus kyllä pitävät sitten myös osastokokouksia joissa keskustellaan muista kuin potilaan asioista, hoitokäytännöistä, työntekijöiden työhön liittyvistä omista asioista jne.... tiedotetaan jne. Sitten iltapäivällä kolmen neljän välillä alkaa olla taas potilaiden ruoka-aikaa että siitä sitten taas uusia juttuja uuden vuoron osalle....
Nämä siis pitkäaikaisosastolta, jossa on paljon vuodepotilaita, vanhuksia siis, tai muuten raskashoitoisia esim. täysin dementikkoja, jotka tarvitsevat jatkuvaa valvontaa ja ohjausta tekemisissään....
En tiedä, mistä osastoista sinä puhut,,, ehkä normaalien aikuisten osastoista, joissa ihmiset ovat omatoimisia ainakin vessakäyntien ja ehkä pesujenkin suhteen, niistä en minä tiedä mitään....
Kirjoitin tuohon toiseen hoitajaketjuun omia kokemuksa omaisena ja sitten myös itse psyk.potilaana.Ihan tasapuolisen ymmärtävästi. Ei julkaistu.
Eikö tuo liene sama meno joka sairaalassa, jossa omilla jaloillaan liikkuvia potilaita.
Hoitsuilta palkka puoliksi.
Nukkuvat puolet työajasta.
Istuvat puolet työajasta ylipitkillä kaffetauoilla ja syömässä.
Ompa taas yleistämistä, että nukkuvat ja istuvat puolet työajasta. Itse hoitajana alkaa kiukku aina nousemaan näistä kommenteista, kun asioista tietämättömät kirjoittelevat.
Puhumattakaan vanhiksista ja mielisairaista, kusevat ja paskovat alleen tai pitäisi aina olla vessaan auttamassa, pakko niitä on lyödä aina välillä kun kiukku nousee.
Hyvinkin moni voi ihan omakohtaisesti todistaa tuon kälätyksen akvaariossa, ylipitkät tauot. Summerit soi ja käläkälä vaan jatkuu ja jatkuu, yksikään takamus ei nouse ylös katsomaan, mikä potilaalla on hätänä.
Löytyypä tuosta kertomaan ihan samoissa hommissa itsekin olleita.
Että näin yleistä.
Turha tästä totuudesta on suuttua ja kiukutella. Senkun vaan ottaa opikseen ja katsoo kelloa kaffetauolle lähtiessään.
Höpön löpöä. Sinun totuutesi on valhe.
Muistan aikoinaan vuosikymmeniä sitten äitivainaan ollessa Kurjenmäkikodissa hoidokkina niin koskaan en tavannut yhtäkään hoitajaa, omahoitajasta puhumattakaan. Hoitsujen kahvihuoneesta kuului kyllä iloinen puheensorina!
Ylilääkittynä ihminen ei yleensä pääse vuoteesta, ei jaksa nousta edes istumaan. Psykiatrisia lääkkeitä on helppo jakaa ylimäärin tai ylimääräisiä lääkkeitä, koska moniin psykiatrisiin lääkemääräyksiin laitetaan myöskin sana TARVITTAESSA, niitä jaetaan sitten HUOLIMATTOMASTI ja potilas saa liian paljon lääkkeitä vuorokauden aikana.
Hoitokulttuurin on ehdottomasti uudistuttava tai sitten psykiatria ajautuu umpikujaan ja se tarkoittaa psykiatristen lääkkeiden poistumisen markkinoilta, koska kukaan ei enää luota niihin EIKÄ OSTA NIITÄ.
Samoin saattaa käydä terapioiden ( keskusteluhoitojen ), jolloin luottamus myöskin sille sektorille alkaa olla hiipumassa.
On tää Suomessa kyllä tapahtunut totaalinen moraalin rappeutuminen ja asiat on ihan mullin mallin!
Kamalaa! Kertakaikkiaan! Minä en mene vanhainkotiin.
Vanhainkotiin viedään, ei ole vanhus enää siinäkunnssa, että päättäisi asiasta.