Ilves: Suomen vaikea päästä Natoon

Soomepoitsi

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sanoo Ylen haastattelussa, ettei Suomen liittyminen Natoon ehkä onnistuisi kädenkäänteessä, jos tilanne nyt kärjistyisi.

– Moni on sanonut Suomessa, että jos tilanne kärjistyy, Suomi liittyy Natoon. Jos tilanne kehittyisi niin pahaksi, moni pitäisi Suomen liittymistä Natoon liian provosoivana tekona, Ilves muistuttaa Ylen haastattelussa.

Hän sanoo, että jos esimerkiksi Viro hakisi Nato-jäsenyyttä vasta nyt, moni pitäisi sitä liian provosoivana eikä maata ehkä hyväksyttäisi jäseneksi tällä hetkellä. Hän muistuttaa, että jokaisen jäsenmaan parlamentin on hyväksyttävä uuden jäsenen liittymissopimus.

– Moni pitäisi nyt varmaankin ajoitusta huonona.

– Pitää muistaa, että jos odottaa tilanteen kärjistymistä, niin Natoon ei marssita noin vain jäseneksi, Ilves sanoo.

Ilveksen mukaan esimerkiksi reilut kymmenen vuotta sitten Nato-jäsenyys ja sotilasliiton laajeneminen ei olisi ollut mikään ongelma.

– Jos eläisimme Woodstockin peace&love-hengessä, kuten vielä 2003, Natoon liittyminen olisi sujunut nopeasti. Nyt se olisi hankalampaa.

Ilves totesi myös, ettei näe syytä sille, miksi Venäjä on lisännyt sotilaallista voimaansa Itämeren alueella.

– En ymmärrä Venäjän motiivia.

Hän sanoi kuitenkin, ettei usko Venäjän olevan suoranaisesti uhka Virolle tai Suomelle.

– Mutta eihän sitä koskaan tiedä, hän tarkensi.

Lisäksi hän huomautti, että Venäjän ilmavoimien ”pimeiden koneiden” lennot Itämeren yllä ovat jo nyt vakava uhka siviili-ilmailulle, kun niin sanotut transponderit eivät ole päällä eikä koneita voi havaita.

– Se uhkaa ihmishenkiä. Ilmavoimien koneita ei näy, joten niistä ei tiedetä. Se voisi johtaa suuronnettomuuteen.

Hän myös muistutti, että Euroopassa vallitsee jo, ei kylmä vaan kuuma sota.

– Kylmä sota tosiaan oli kylmä, kun ihmisiä ei tapettu. Ukrainassa on kuuma sota, ihmisiä tapetaan siis Euroopassa joka päivä, Ilves sanoo.

Pasi Pieti

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bäckman

      Natofasisti presidentti Ilves selvensi suoraan Suomi ei pääse Natoon.Tämä pitäisi olla selvää natottajille,Suomi ei täytä ehtoja päästä Naton jäseneksi.

      • BäckmanValehteleeAina

        Bäckman on bäckman vaikka voissa paistaisi! Eihän Venäjän Tiltu osaa referoida mitään ilman valehtelua!

        TODELLISUUDESSA Ilves EI SANONUT AIVAN NOIN!

        Hän sanoi, että Suomessa on käsitys, että jos tulee kriisitilanne niin liitymme heti Natoon!

        Ja Ilves totesi, että keskellä keiisiä olevaa Suomea ei välttämättä oteta!

        Muutoin olemme toki tervetulleita!


      • Soomepoitsi

        Mutta jenkit toivoo, että Suomi puolustaisi kumppanina aina rähmällään olevia kuparivarkaita muiten kiireiden ohella.


    • Suomi-ei-ole

      Natoon pyrkimässä kuin tiltujen valeissa.
      Ehdot kyllä täytetään erikoisluokan rauhankumppanina ja transatlanttisen yhteistoiminnan kannattajana.

    • hallavalia

      Varoitus!!

      Ilves on jenkki, ollut CIA:n palveluksessa.

      • HallavaliaJauhaaSkeidaa

        Varoitus!

        Toveri hallaavalia on ryssä, ollut FSB:n palveluksessa!


      • Mötikkämikämötikkä

        Ilves on jenkki. Syntynyt Ruotsissa ja asunut pääasiassa jenkeissä.
        Eivät löytäneen pressaksi kuin jenkki pöystin?
        Ei oikeasti edes Virolainen, eipä,ihme jos nuolee usaa.


    • thoghilvhgrig2r30

      Ei pääse Ilves viiruista ja viirauksistaan.

      • TiltujenRakkilauma

        Ilves lausui vain totuuden ja tyhmät Tiltut eivät ole edes lukeneet sanottua kun kiirehtivät räkyttämään!


    • jottatotuuseiunohdu

      Monet suomalaiset eivät ymmärrä mikä/mitä Nato on!
      Monet suomalaiset eivät ymmärrä mitä Naton jäsenyys tarkoittaa!
      Monet suomalaiset eivät ymmärrä, mitä Naton jäsenyyden puuttuminen tarkoittaa!

      Suomen puolustusratkaisu on yleiseen asevelvollisuuteen ja hyvin harjoitettuun reserviin perustuvat OMAT puolustusvoimat.
      Jos olemme Naton jäsenmaa, saamme ilma-, meri-,ohjus-, tiedustelu-,kybervoimillemme välitöntä ja massiivista apua ja tukea, jos Suomea uhataan ulkopuolisen tahon taholta. Lisäksi Suomi saisi tehokkaasti huoltoa ja muuta apua lähes miljardin asukkaan Nato- yhteisöltä.

      Kun olemme yksin ja Naton ulkopuolella emme juurikaan apua saa puolustajillemme.
      Pitkittyvässä kriisissä suomalaiset siviilit ja sotilaat joutuvat suuriin vaikeuksiin, koska ovat käytännössä yksin.

      Mikäli Suomi selviytyy, edes osittain tuollaisesta kriisistä, on yksin vaikea neuvotella kohtuullista rauhaa. (Tästäkin historian pitäisi opettaa)
      Osana lähes miljardin asukkaan ja lähes 30 kansakunnan yhteisöä, ei Naton jäsenmaa jää "vaihtorahaksi" suurvaltojen sopiessa rauhasta. (Valitettavasti pieniä Suomen kaltaisia valtioita ei paljoa kuunnella, kun "suuret" sopivat ehdoista.)

    • Ei-Ilves-päätä

      Suomen tai Ruotsin asioista.

    • ERommel

      Eiköhän pitäisi ottaa oikeat nimitykset käyttöön, eli ei ole kysymys 'pääsemisestä' Natoon....vaan sinne 'joutumisesta' ja meille se on aito totuus. Vaarana on vieläkin se, että meidät viedään Natoon ohi parlamentaarisen päätöksenteon, jos se todetaan mahdottomaksi tieksi. Nykyhallitus ja siihen yhdistettynä Nato militantit ovat vaarallinen juonija...isäntämaasopimus.

    • IlvesOnUSAnJuoksupoika

      Pienen idioottivaltion viron pieni mitäänsanomaton idioottipresidentti puuttuu Suomen sisäisiin asioihin ja hararilla ja huterilla tiedoilla.

      Suomen kansan enemmistö ei ole sitä mieltä että liitytään Natoon jos tilanne kiristyy vaan sitä mieltä, että Suomen on syytä pysyä Naton ulkopuolella jos tilanne kiristyy.

      • j00sua

        Meillä on mäkirinteet hautoja täynnä aikaisemmista sodista. Tähän ei tarvita Amerikkaan paennutta virolaista viisastelemaan.


    • Taistelia

      Meillä on ihan hyvät puolustusvoimat omastatakaa. Tänne ei Natoja tarvita.

    • Viro.buahhaaaaaa

      Suomi tekee itse omat ratkaisunsa, eikä tänne yksikään virolainen jakele minkäänlaisia ohjeita. Viro on maana mitätön ja sen pressa täysi mitättömyys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe