Laihian viranhaltijan viisauttako?

Laihian viranhaltija jakoi laihialaista asiantuntemusta valtuustonkokouksessa. Hän ylisti päivähoitopalvelujen kehittämistä ryhmistoiminnan avulla. Laihian viranhaltija ei ole nyt onnistunut omaksumaan Lapuan varhaiskasvatuksen linjauksia varhaiskasvatuksen menojen hallitsemisessa. Sivistyslautakunnan ja hallituksenkokouksien pöytäkirjoista ne on luettavissa.

Kaupunginhallitus § 3 07.03.2016
"Päivähoidon tarpeen vuotuinen kasvu on noin 30 lasta. Palvelurakenteen tehottomuuden vuoksi aiheutuu vuosittain jo 730 000 euron
ylimääräiset kustannukset jouduttaessa turvautumaan pieniin yksiköihin".

Mitenkähän Laihialla suhtauduttaisiin tällaiseen taloudenpitoon?
33131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Nämä puoliammattilaiset ovat hankalia. Esiintyvät siviilivirkansa perusteella asiantuntijoina ja ehkä sekottavat oman työnsä kunnan ja Lapuan asiakokonaisuudet keskenään ja soppa on valmis. Lieneekö ko. henkilö lukenut missään vaiheessa tuota lukua 730 000 euroa vai onko niin suuri luku ettei pysty sitä hahmottamaan.

Äänestä
  • Tässä kaikessa näkyy kristillisyyden koko olemus. Kosto ja kiusanteko motivoi toimintana ja lapset ja nuoret jäävät kärsimään.

    Äänestä

  • Se,että Lahtisen annettiin tehdä voittanut esitys, on taas jotain peliä, joka paljastuu myöhemmin. Valtuuston kokouksessa Pöntisen pää nyökytteli Lahtisen puhuessa niin rajusti, että aivan pelkäsin niskan nyrjähtävän.

    Äänestä

  • kristillisyydenkokokuva kirjoitti:

    Tässä kaikessa näkyy kristillisyyden koko olemus. Kosto ja kiusanteko motivoi toimintana ja lapset ja nuoret jäävät kärsimään.

    Kristillisyys alkaa tuntua oksettavalta, kun katsoo lahtisen olevan juonittelun ja myyräntyön kärkihahmo.

    Äänestä

  • yököttää kirjoitti:

    Kristillisyys alkaa tuntua oksettavalta, kun katsoo lahtisen olevan juonittelun ja myyräntyön kärkihahmo.

    Ei tämä tähän lopu, Lahtisen tavoitteista pahimmat pyrkyryydet ovat vielä edessäpäin. Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja.

    Äänestä

  • Kerro kerro!

    Äänestä

  • yököttää kirjoitti:

    Kristillisyys alkaa tuntua oksettavalta, kun katsoo lahtisen olevan juonittelun ja myyräntyön kärkihahmo.

    On täällä vain luokkaavia ja vailla perusteita olevia väitteitä. Juonittelua lienee kirjoittajan omassa mielessä...

    Äänestä

  • Tämä on faktaa!
    Laihian viranhaltija jakoi laihialaista asiantuntemusta valtuustonkokouksessa. Hän ylisti päivähoitopalvelujen kehittämistä ryhmistoiminnan avulla. Laihian viranhaltija ei ole nyt onnistunut omaksumaan Lapuan varhaiskasvatuksen linjauksia varhaiskasvatuksen menojen hallitsemisessa. Sivistyslautakunnan ja hallituksenkokouksien pöytäkirjoista ne on luettavissa.

    Kaupunginhallitus § 3 07.03.2016

    "Päivähoidon tarpeen vuotuinen kasvu on noin 30 lasta. Palvelurakenteen tehottomuuden vuoksi aiheutuu vuosittain jo 730 000 euron

    ylimääräiset kustannukset jouduttaessa turvautumaan pieniin yksiköihin".

    Mitenkähän Laihialla suhtauduttaisiin tällaiseen taloudenpitoon?

    Äänestä

Lukion varjossa meni läpi sekin ettei Liuhtarin Ritamäen kouluasia etene mitenkään. Valituksen aikana rakentamista voisi edistää, mutta kokoomuksessa Panu kumppaneineen ajaa koko Alangon kaatamista ja estää aktiivisesesti hankkeen etenemisen. Helena on myös juonessa mukana, samoin koko persujen joukko.

Äänestä
  • Ritavuorelle haluaisimme kyläkoulun. Jos vain kunnalla on rahhoo.

    Äänestä

Aikalailla numerosokeita!

Äänestä

Helena on töissään oppimassa nuukuutta. meillä on Keskustaan pesitynyt ryhmä, joka vetää vaikka konkurssiin asti kummallisia esityksiään, joista lukion siirtohanke oli kaikista ihmeellisin. Mielenkiinnolla odotan vaaleja ja sitä, alkaako keskustankin nimissä toimivia kiinnostamaan yhteinen taloutemme. Alkaa olla viimeiset hetket skarpata.

Äänestä
  • Onneksi päätöksestä voi valittaa.

    Äänestä

  • Sisäsiittoinen..kopla kirjoitti:

    Onneksi päätöksestä voi valittaa.

    Niinpä, eihän tätä voi hyvälsyä.

    Äänestä

  • valitustavaan kirjoitti:

    Niinpä, eihän tätä voi hyvälsyä.

    Ei Helena voi jatkaa KD riveissä tämän härskin kotiinvedon jälkeen. Kristiilisyys on jotain aivan muuta.

    Äänestä

Palataampa lähtöruutuun. Kyseinen henkilö on käsitellyt päivähoidon säätötavoitteita hallituksessa allaolevin luvuin. Hän kuitenkin valtuustossa puhuu pienten ryhmisten puolesta ja siit, ettei Alankoon suunnitellun päiväkodin kokoista yksikköä tarvita Lapualla. Rakennuspaikasta riippumatta. Vaikka sillä saavutettaisiin 730 000 € säästöt vuosittain. Ei ole oppinut Laihialaista nuukuutta!

Kaupunginhallitus § 3 07.03.2016

"Päivähoidon tarpeen vuotuinen kasvu on noin 30 lasta. Palvelurakenteen tehottomuuden vuoksi aiheutuu vuosittain jo 730 000 euron

ylimääräiset kustannukset jouduttaessa turvautumaan pieniin yksiköihin".

Äänestä

Nyt kansa osoittamaan mieltä. Kouluhankkeen kaatajat halveksivat demokratiaa.

Äänestä
  • Lukion siirtäjät ensiksi halveksivat demokratiaa ja samalla leikkivät tyhmää.

    Äänestä

  • Siirtäjätensiksi kirjoitti:

    Lukion siirtäjät ensiksi halveksivat demokratiaa ja samalla leikkivät tyhmää.

    Demokratiaa poljetaan silloin, kun suuren kansanjoukon tahdon vastaisesti tehdään päätöksiä jotka tuottavat kuntalaisille vaikeuksia ja sairastumisriskejä. Kuntalaisten terveydellä leikitään ja sillä päättäjät röyhistelevät rintaansa.

    Äänestä

Kristillisyydessä opetetaan mm; älä valehtele, älä sano väärää todistusta, sallikaa lasten tulla mun tyköni jne.
Nyt kristillisten edustaja puolustaa ratkaisuja jotka aiheuttavat valtaisia lisämenoja (730000 €/vuosi) vaikka hän on asiasta tietoinen. Se on väärä todistus! Mitä hän on kaupassa saavuttanut?

Äänestä
  • Se saavutus on vielä lapualaisilta salattu.

    Äänestä

..eikös Laihialla rakenneta juuri isoa päiväkotia että saataisiin pieniä ryhmiä pois? Jotkut henkilöt saattavat näyttää päteviltä puhuessaan teoriaa asiasta jota eivät kuitenkaan osaa käytännössä korjata. Ja kun riittävästi puhuu, niin kuulijakin unohtaa alkuperäisen kysymyksen..

Äänestä

On harmillista jos totuus ei ole päätösten perusta. Kristillisessä arvomaailmassa tämän pitäisi olla itsetään selvyys.

Äänestä

Näin juuri. Vaikka ei käykään torilla rukoilemassa näytösluontoisesti, ymmärtää kuitenkin ettei oma etu voi mennä lähimmäisen edun edellelle. Kuntalaisten pettäminen oli härski teko. Varsinkin kun ei koe siitä pistosta omassatunnossaan.

Äänestä
  • Kun puhuu asiantuntijana tietoisesti potaskaa johdattaakseen kuulijoita harhaan, ei suurempaa syntiä ole.

    Äänestä

Vale on aina vale!

Äänestä
  • Laihia rakennetaan koulun, eikä Helenan voi asialle mitään. Oman kunnan koulurakentamisen kaataminen profiloituu Helenan ansioksi.

    Äänestä

  • laihiarakentaa kirjoitti:

    Laihia rakennetaan koulun, eikä Helenan voi asialle mitään. Oman kunnan koulurakentamisen kaataminen profiloituu Helenan ansioksi.

    Onko se ansio jos valehtelee tai puhuu muunneltua totuutta?

    Äänestä

  • Aika näyttää kuka valehtelee, kuka ei. Onhan se kuitenkin jo toteen näytetty, että koulujen huono kunto on päättäjien välinpitämättömyyden ansiota. Siihen on muitakin syyllisiä kuin Helena. On lyhyt näköistä ajatella, että kun lapset eivät äänestä, heitä voidaan kohdella huonosti. On myös vaarallista ajatella, että minun poliittisen urani jälkeen on ihan sama missä kunnossa kunta silloin on

    Äänestä

Joko on Laihian virkanainen palkittu?

Äänestä
  • Odotellaan nyt. Eiköhän pian tapahdu jotain kun valtuuston pj pääsi sekoittamaan sotesoppaa. Kaippa sieltä jotain irtoaa uskolliselle tukijalle.

    Äänestä

Mitäs uutta olisi Laihialta tarjolla?

Äänestä

Tuleeko Lahtisesta Lapuan uusi henkilöstöpäällikkö? Onko passeli jäsenkirja ja riittävästi muutamia nuoltu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toisenkunnantonttu kirjoitti:

Laihian viranhaltija jakoi laihialaista asiantuntemusta valtuustonkokouksessa. Hän ylisti päivähoitopalvelujen kehittämistä ryhmistoiminnan avulla. Laihian viranhaltija ei ole nyt onnistunut omaksumaan Lapuan varhaiskasvatuksen linjauksia varhaiskasvatuksen menojen hallitsemisessa. Sivistyslautakunnan ja hallituksenkokouksien pöytäkirjoista ne on luettavissa.

Kaupunginhallitus § 3 07.03.2016
"Päivähoidon tarpeen vuotuinen kasvu on noin 30 lasta. Palvelurakenteen tehottomuuden vuoksi aiheutuu vuosittain jo 730 000 euron
ylimääräiset kustannukset jouduttaessa turvautumaan pieniin yksiköihin".

Mitenkähän Laihialla suhtauduttaisiin tällaiseen taloudenpitoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu