Kun köntsät on valtion päättäjillä housussa, niin turvaudutaan vaikka mielikuvitusolentoihin ja totta kaikki se on maksullista. 120 eur ja pääset taruolennon juttusille:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/politiikan-paattajat-suuntaavat-aamiaiselle-rukoilemaan-tilaisuus-josta-ei-etukateen-haluta-puhua/5790420
Mielikuvitusystävät avuksi, kun mikään ei riitä.
23
<50
Vastaukset
TAUSTAA
> Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. <
http://opsti.japo.fi/nwo.htm
Koska siis lakkasimme olemasta isänmaataan rakastava kansa, on luonnollista, että menetimme itsenäisyytemme. Perustuslakimme vastainen EU-jäsenyytemme teki Suomesta YRITYKSEN päivämäärällä 1.1.1995.
> Onko olosi outo? Oletko tuuminut, että jotakin tapahtui 90-luvulla ja maamme Suomi muuttui oudosti täysin erilaiseksi kuin mitä se oli ollut aikaisemman itsenäisyytensä aikana? Jos sinusta on tuntunut siltä, olet aivan oikeassa. 1990-luvun puolessa välissä Suomen tasavallasta tuli nimittäin yritys, jonka toimenkuvaan kuuluu kaikki valtiollinen toiminta ja yritysmuoto on Valtio ja sen laitokset. Kertaanpa vielä: sinun kotimaastasi tehtiin kaikessa salassa yritys. Sinulle ei tästä ole kerrottu yhtään mitään. Veikkaanpa ettei suurin osa kansanedustajistakaan tiedä elävänsä yrityksessä. <
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html
> Politiikkamme tähtäsi integraatioon jo 80-luvun puolella. Näin saatiin aikaiseksi suorastaan vallankumouksellinen Integraatiolama ”vahvan markan politiikan” ja muiden sisäänpääsyehtojen seurauksena. Tämä merkitsi mm. noin 40 000 yrityksen kaatamista, valtavaa työttömyyttä runsaan 15 vuoden ajaksi, ”velkavankeutta” syyttömille ja täysin ulkopuolisillekin, oikeusmurhia, itsemurhia. Luvatun suuren taloudellisen kasvun sijaan saatiin kuristavien jäsenyysehtojen vuoksi lama koko Länsi-Eurooppaan, Suomeen syvin. <
http://ipu.fi/mitaa-pahaa-eu-on-suomelle-tehnyt/
! YLIVELKAINEN KANSA EI OLE ITSENÄINEN KANSA !
> Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä? Ne poliitikot, jotka velkaantumisesta päättävät, eivät ole enää vastaamassa, kun velat on maksettava. Sillä aikaa kun luit tämän, noin minuutissa, Suomen velka kasvoi yli 10 000 eurolla. <
http://velkakello.fi/
> Kaksi huijausta
Selvitykseni asiat koskevat jokaista kansalaista. Liitteillä näytän toteen, että EU-sopimuksen hyväksymiseen liittyy kaksi huijausta:
1. Tekaistu EMU-varauma
EMU-varaumalla järjestettiin valtiopetos.
2. Maatalousartiklojen vaiettu oikeudellisuus.
Presidentit Koivisto ja Ahtisaari sekä keskeiset ministerit tiesivät, mikä oli neuvoteltu sopimus, koska sen tiesi myös keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanenkin, joka joutui vetämään pois myynnistä paljastavan kirjansa ”Suomen tie EU:n jäseneksi”, Ultima Thule, Oulu 1999.
Petoksesta vastaa ensisijaisesti presidentti Mauno Koivisto, joka alkuperäisen Hallitusmuodon 33 §:n mukaan sananmukaisesti määräsi Suomen ulkopolitiikasta. Maatalouden päätösvallan luovutttaminen maan rajojen ulkopuolelle on valtiopetos. Valtiopetos ei vanhene koskaan. <
http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos A-nelosella- alex.kasi
Jaaha :)) olipas taas selitys Suomen talousvaikeuksiin .. että ihan uskovien puutteesta on kysymys .. :)) Siis ???
Entäs muiden maiden talousvaikeudet - totuushan on että maailmassa köyhyys on todellinen vaikeus vähän siellä täällä - tarkemmin sanoen noin 800 miljoonaa mielestäsi jumalatonta? ihmistä kärsii nälkää samaan aikaan kun 2% kunnon uskovaa? omistaa puolet (50%) maailmasta.
Siis uskotko todella itse näihin juttuihisi?
Muutama vuosi sitten antoi yksi näistä maailman rikkaimmista (Bill Gates) hyväntekeväisyyteen ison kasan miljardeja ja sai maailman aplodit ja hyvä hyvä huudot .. Tänään on sama Bill Gates tienannut saman verran uusia miljardeja kassakirstuunsa .. Samaan aikaan kuolee miljoonat siis mielestäsi "jumalattomat lapset" nälkään ..
Kaikesta päätelle olet siis täysin metsässä näine päätelminesi .. vika ei ole missään muussa kuin ihmisten luomassa "mitäs muista"-systeemissä jossa ihmiset haluavat usein vain rikastua .. ja kun he ovat rikkaita .. he haluavat tulla vieläkin rikkaammaksi .. ja siksi heidän täytyy seurata systeemin sääntöjä - sillä muuten he eivät rikastuisi ..
---
Kaikki nämä karismaattisten lahkojen hössötykset että köyhyys olisi ikäänkuin Jumalan rangaistus ovat vain hössötystä ... ja sitä saa kuulla .. yksi yhtä ja toinen toista .. eikö olisi parempi lukea Raamattua ?
Jumala ei ole ikäänkuin rankaisemassa esimerkiksi Suomea sen jumalattomuudesta tai tuomitsemassa niitä 800 miljoonaa nälkää kärsivää ihmistä -- perheitä joilla ei ole antaa ruokaa lapsilleen .. Jumala ei ole myöskään palkitsemassa sitä 2% maailman väestöstä joka omistaa 50% maailman resursseista, kuinka voit edes kuvitella jotain sellaista ..
alex alex.kasi kirjoitti:
Jaaha :)) olipas taas selitys Suomen talousvaikeuksiin .. että ihan uskovien puutteesta on kysymys .. :)) Siis ???
Entäs muiden maiden talousvaikeudet - totuushan on että maailmassa köyhyys on todellinen vaikeus vähän siellä täällä - tarkemmin sanoen noin 800 miljoonaa mielestäsi jumalatonta? ihmistä kärsii nälkää samaan aikaan kun 2% kunnon uskovaa? omistaa puolet (50%) maailmasta.
Siis uskotko todella itse näihin juttuihisi?
Muutama vuosi sitten antoi yksi näistä maailman rikkaimmista (Bill Gates) hyväntekeväisyyteen ison kasan miljardeja ja sai maailman aplodit ja hyvä hyvä huudot .. Tänään on sama Bill Gates tienannut saman verran uusia miljardeja kassakirstuunsa .. Samaan aikaan kuolee miljoonat siis mielestäsi "jumalattomat lapset" nälkään ..
Kaikesta päätelle olet siis täysin metsässä näine päätelminesi .. vika ei ole missään muussa kuin ihmisten luomassa "mitäs muista"-systeemissä jossa ihmiset haluavat usein vain rikastua .. ja kun he ovat rikkaita .. he haluavat tulla vieläkin rikkaammaksi .. ja siksi heidän täytyy seurata systeemin sääntöjä - sillä muuten he eivät rikastuisi ..
---
Kaikki nämä karismaattisten lahkojen hössötykset että köyhyys olisi ikäänkuin Jumalan rangaistus ovat vain hössötystä ... ja sitä saa kuulla .. yksi yhtä ja toinen toista .. eikö olisi parempi lukea Raamattua ?
Jumala ei ole ikäänkuin rankaisemassa esimerkiksi Suomea sen jumalattomuudesta tai tuomitsemassa niitä 800 miljoonaa nälkää kärsivää ihmistä -- perheitä joilla ei ole antaa ruokaa lapsilleen .. Jumala ei ole myöskään palkitsemassa sitä 2% maailman väestöstä joka omistaa 50% maailman resursseista, kuinka voit edes kuvitella jotain sellaista ..
alexAlex: "Siis uskotko todella itse näihin juttuihisi?"
En vedä omasta hatustani. Olemme lopunajassa. Tapahtuu pian:
RAPTURE (tempaus)
Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.
https://www.google.fi/#q=rapture of the church
TRIBULATION (vaivanaika)
Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.
https://www.google.fi/#q=great tribulation
PEACE (maailmanrauha)
Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,
https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth
- Moi5i
Molemmat - kristityt ja ateistit - uskovat asioihin, joita ei silmin näe. Kristityt Jumalaan, ateistit atomeihin, joita ei silmin näe. Täten molemmilla on samaa uskoa näkymättömään, toisella Jumalaan, toisella atomeihin.
Lisäksi ateistit uskovat tieteelliseen todistuksiin, jotka todistavat, että atomit ovat tosia. Mutta he eivät silti voi olla 100 % varmoja ovatko ne todisteet täysin 100 % totta. Täten heillä on uskoa niihin todisteisiin, että ne ovat totta, vaikkei pakolla olisikaan totta.
Siksi ihmettelen miksi ateistit tuomitsevat kristityt uskomisestaan näkymättömään, jos itse tekevät siis saman asian?- iloinen_naurajaa
Kristityt uskovat RISTIRIITAISEEN paskaan kuten kolminaisuuteen. Ateistit ovat loogisia ja hylkäävät ristiriitaisen paskan HAHAHAHAHAHAHAHAAHAHAAA :-):-):-)
- hieno.esimerkki
Tulihan se sinun mielikuvitushenki esiin. Olet täysin hyvä ja erinomainen pellepukuinen kirjoittaja palstalla. Mielikuvituksesi erinomaisesti harhoista on esissä. Hienoa kun esiinnyt palstalla, kirjoittelehan useasti, niin kaikki näkevät tuon harhasi ja harhaisen maailmasi perustukset.
Edustat tänään päivitettyä päihde orjuutta, mikä isäsi sukupolvi toteutti viinalla. Siksi esim. rakennustyömaalla porukka oli työssäkin ympäripäissään. - Hei29
hieno.esimerkki kirjoitti:
Tulihan se sinun mielikuvitushenki esiin. Olet täysin hyvä ja erinomainen pellepukuinen kirjoittaja palstalla. Mielikuvituksesi erinomaisesti harhoista on esissä. Hienoa kun esiinnyt palstalla, kirjoittelehan useasti, niin kaikki näkevät tuon harhasi ja harhaisen maailmasi perustukset.
Edustat tänään päivitettyä päihde orjuutta, mikä isäsi sukupolvi toteutti viinalla. Siksi esim. rakennustyömaalla porukka oli työssäkin ympäripäissään.Näetkö atomeja? Miten voit uskoa niihin jos et näe? Sehän on samanlaista uskoa kuin kristityllä Jumalaan
Hei29 kirjoitti:
Näetkö atomeja? Miten voit uskoa niihin jos et näe? Sehän on samanlaista uskoa kuin kristityllä Jumalaan
Uskotko todella, että Suomen nimikristityt uskovat Jumalaan? Hehän ovat pakanoita. Käytännössä he ovat ateisteja.
- naurujen.nauru
Aivan, tuolla kapakassa otan karjalaa, vinettoa ja mitä nyt sieltä löytyy, niin avot. Mielikuvitusolennot alkaa hyppiä korvienvälissä.
Sitähän ateismi on. Mielikuvitusta. Toiset saavat kiksit hasispiippujen sauhuista.
Jos epäilet väittämää, asian voi tarkistaa vaikka Helsingin asemalla pe- 23.jälkeen, kun porukka alkaa hiissaantua juniin. Kun sitä yön seuraa, voi todella allekirjoittaa, kenen korvienvälissä ne mielikuvitusolennot liikkuu. - esimerkki.auttaa
Mietin sitä, kun ateismissa mitataan "miten kristityn pitäisi elää", niin siten ei sitten itse ateismissa tehdä!!
Ateismissa voitaisiin hyvin ottaa elämässä uusi suunta, puhua, elää toimia sen mukaan, mikä elämälle olisi hyvää ja rakentavaa.
Haastaa ihminen omin esimerkein rehellisyyteen, riistottomaan elämään, takomaan aseet auroiksi ja lopettaa sotiminen omalta kohdin.
Näin rajan kummaltakaan puolen ei ammuta toisiamme, näin ensimmäin positiivinen toimintamallin siemen on ateismin saatesanoin.
Varkauden poistuminen kohdaltamme, kun jokainen meistä elää rehellisesti, niin jokainen elämälle hyvä ja eteenpäin johtava toiminta olisi asteismissa erinomainen esimerkki edelleen.
Myös ateismissa voidaan miettiä sitä, mikä tuo ongelmia avioliittoon, rahankäyttöön ja elämään, niin on huumeiden ja alkoholinkäyttö.
Elämässä se tuo suuresti tuhoa, riitaa, lastenelämään, joka jatkuu heidän ongelmina tulevaisuudessa, sekä talous perheessä kärsii.
Näin voi ateismi ja sen kannattajat olla esimerkkinä kaikille maailmassa, että kuinka tämä hyvä ateismin maailmankatsomus parantaa elämäämme, kun muutamme vääräntekojen summan oikeaksi.
Näin jo paransimme elämää huomattavasti ympärillämme, jolla voidaan paremmin parantaa sairauksia, sekä ruokkia nälkäistä ihmistä maailmassa.
Ts. elämälle tärkeä toimintamalli on vain päätös toimia hyvän eteen ja johdattaa se lähimmäinen siinä eteenpäin.
Näin päästäisiin ateismissa ottaa tämä esimerkki nauraja palstalta jakkaralle istumaan ja opettaa hänelle parempaa tapaa kohdata elämä.
Hyvä ja "onni" on muuta, kuin päänsekoitusmäärän säännöllinen huumesekoitus elämässä.
No, tätä voisi jatkaa, sillä positiivinen mielenmuutos ja parannukseen pyrkivä elämä toisi niin politiikassa ja kaikessa erinomaista tulosta ihmiselle itselleen. Näin päästäisiin osoittamaan uskoville, kuinka pitää elää ja olla esimerkkinä, sekä ateistien kirjoitusten painoarvo olisi hyvä näilläkin palstoilla. Tällätavalla saataisiin painoarvoa puheisiin, eikä tuuli niin huulia heiluta. Eikös näin ole asia.??- palvelu.opetus
Myös Vapaa-ajattelijoiden tilat voitaisiin muuttaa opetustiloiksi, missä busmanni suorittaisis verrokkia pappispalvelua, missä ihmisjumalainen hedelmä on saanut juhlallisen voiton elämään.
Opetus pitäisi olla jatkuvaa, että uusi ja uusi sukupolvi saisi viisautta ja ohjetta pyrkimyksiin tämän maailman oikeasta elämäntoimintatavoista, jossa on hyvä olla.
Opetuksen voi viedä kouluihin, jossa ateismi-viisaat jakavat hedelmänä rauhan sanomaa ja kuinka rakastaa harhautunutta uskovaa, joka ominvoimin pyrkii, mutta ei ole onnistunut tavoitteissaan.
Näin vaaka ihmisyydessä toteutuisi rakkaudellisesti maailmassa ja kaikilla olisi hyvä olla, sekä varmasti uskonnollisuuskin todella kääntyisi ateismiin, sen hedelmien tähden.
Eikös hyvä hedelmä on nyt ateismissa porkkanana esissä ja käsissä.
Sehän on vain julistuksen ja opetuksen tulos.
Kauankohan pitäisi päämäärän saamiseksi ottaa aikaa?? - väärä.välitystoiminta
Sitä mietin tuossa ateismissa, että miten sitä alaikäiselle viinaa välittävää "rangaistaan" rakkaudessa. Erotetaanko hänet ateismin opetuksesta ja ei oteta pöytään istumaan.??
Hän siinä erossa mököttäen miettisi, että mitä tuli tehtyä.
Hoksaisi aikansa nurkassa istuen, että hän on elämälle vierasta nautintoa vienyt keskenkasvuiselle, joka on hänelle ongelma.
Siis ei aivot ym. ole kehittynyt, eikä ymmärrys vielä ole saanut viisautta Vapaa-ajattelun temppelissä Bushmannin sanan äärellä, miten alkoholi on vahingollinen alaikäiselle.
Siis bushmannin on temppelinharjalla otettava vastuuta opetuslapsistaan ja kohdattava tämä välittäjä kurinpidollisesti.
Erotetaanko hänet ateismi- seurakunnasta kokonaan, eikä sanota päivää tällaisille. Siis se tapa- millä elämälle vieras asia karsitaan ateismin hedelmän kasvupellosta pois.
Siinä olisi yksi ratkaistava tehtäväkuva ja toimintamalli pitää valtakunta kunnossa ja toiminnassa.
Asiaa voitaisiin muistakin pohtia, mutta tässä olisi yksi elämälle ongelmapaikka. Onhan se ratkaistava, koska väärä teko jatkaa ongelmaa toiseen ja kolmanteen polveen. - jotain.ateismipellosta
Elämässä voitaisiin velkavankeudessa oleva lähimmäinen ateistisessa maailmassa auttaa, ettei korkoa oteta. No nyt tavallaan kun markkinat ei vedä, raha helpottaa omistajan kädestä hieman, ettei rahanmääräykestä johtuen pidetä korkoa lainoissa.
Mutta, tämä kokonaisvaltaiseen elämään katsoen pidemmällä jänteellä.
Siis lähimmäinen on se, jolta veljellisesti ei niin kanneta kipukynnyksen ylittävää osaa.
No, jos hän on hoitanut leiviskänsä ateismissa huonosti, on toiselle lainassa velkaa, tämä toinen voi ottaa sitä omaisuutta käyttöönsä ajaksi, että siitä otetaan se maksu. Mutta, viimeistään 50- vuotta on se palautettava takaisin omistajalle.
Näin ateismin rakkaudellinen toiminta säilyttäisi "kasvavat" pellot myös sen omistavan jälkipolville.
Katsotaanko siemeniin ja peltoon.
Mutta, mutta. Kun tämä ohdakepelto otetaan käyttöön, että orjantappuratkin siitä joutuu väistymään, on siemen oltava hyvä ja tasalaatuinen. On muokattava ja kylvettävä oikein.
Bushmanni jakaa oikeita kylvöön ja siemeneen, sekä siemeniin johtavaa valintaa, sekä varoittaa ehdottomasti, ettei väärää siementä tule peltoon, siis uskovaa siementä, jossa epämääräisesti toimien ei oikein mikään toimi.
Näin se elämän antaa bushmanni, hedelmineen ja siemenineen tähän aikaan ja Eden alkaa uudelleen kukoistamaan. - ongelman.idea
Näin sitten lopputuloksia aikainsaatossa katsoen, voidaan päätellä, että missä on ongelma jos homma epäonnistuu.
Onko se Bushmannin sana- jumalan ongelma, eikä sitä ole olemassa, vai olisiko se ongelma sittenkin tässä omassa tuvassa oleva robleema, eli se ateistiin omista hedelmistä tekemättömyyden summa.
Ehkä se on ongelma ei ole se sanan- idea, vaan se, mitä ME teemme.
Bushmanni mielellään syyttää Jumalaa, kun homma ei etene, mutta olisko se kuitenkaan niin?? väärä.välitystoiminta kirjoitti:
Sitä mietin tuossa ateismissa, että miten sitä alaikäiselle viinaa välittävää "rangaistaan" rakkaudessa. Erotetaanko hänet ateismin opetuksesta ja ei oteta pöytään istumaan.??
Hän siinä erossa mököttäen miettisi, että mitä tuli tehtyä.
Hoksaisi aikansa nurkassa istuen, että hän on elämälle vierasta nautintoa vienyt keskenkasvuiselle, joka on hänelle ongelma.
Siis ei aivot ym. ole kehittynyt, eikä ymmärrys vielä ole saanut viisautta Vapaa-ajattelun temppelissä Bushmannin sanan äärellä, miten alkoholi on vahingollinen alaikäiselle.
Siis bushmannin on temppelinharjalla otettava vastuuta opetuslapsistaan ja kohdattava tämä välittäjä kurinpidollisesti.
Erotetaanko hänet ateismi- seurakunnasta kokonaan, eikä sanota päivää tällaisille. Siis se tapa- millä elämälle vieras asia karsitaan ateismin hedelmän kasvupellosta pois.
Siinä olisi yksi ratkaistava tehtäväkuva ja toimintamalli pitää valtakunta kunnossa ja toiminnassa.
Asiaa voitaisiin muistakin pohtia, mutta tässä olisi yksi elämälle ongelmapaikka. Onhan se ratkaistava, koska väärä teko jatkaa ongelmaa toiseen ja kolmanteen polveen.väärä.välitystoiminta kirjoitti: «Sitä mietin tuossa ateismissa, että miten sitä alaikäiselle viinaa välittävää "rangaistaan" rakkaudessa. Erotetaanko hänet ateismin opetuksesta ja ei oteta pöytään istumaan.??»
Tuossa on sellainen ajatusvirhe, että ateismi kuvitellaan ikäänkuin järjestäytyneeksi uskontokunnaksi, jossa ollaan jäsenenä tai ei.
Ateismi ei ole sitä ollenkaan. On olemassa yhdistyksiä, joiden aatteellinen tausta on ateistinen, mutta se on eri asia.
Ketään ei siis voi erottaa ateismista.- alex.kasi
v.aari kirjoitti:
väärä.välitystoiminta kirjoitti: «Sitä mietin tuossa ateismissa, että miten sitä alaikäiselle viinaa välittävää "rangaistaan" rakkaudessa. Erotetaanko hänet ateismin opetuksesta ja ei oteta pöytään istumaan.??»
Tuossa on sellainen ajatusvirhe, että ateismi kuvitellaan ikäänkuin järjestäytyneeksi uskontokunnaksi, jossa ollaan jäsenenä tai ei.
Ateismi ei ole sitä ollenkaan. On olemassa yhdistyksiä, joiden aatteellinen tausta on ateistinen, mutta se on eri asia.
Ketään ei siis voi erottaa ateismista.Vaari puhuu totta tässä asiassa - ateismi ei tarkoita mitään muuta kuin että syystä tai toisesta ei uskota Jumalaan - murhamies vankilassaan joka ei osaa edes lukea - mutta ei usko Jumalan olemassa oloon - on aivan yhtä "hyvä" ateisti kuin X-tietään professori joka ei usko Jumalan olemassa oloon hänkään. Ateismi tarkoittaa vain, että ei uskota Jumalaan - jos sellaiset ihmiset jotka eivät usko Jumalaan perustavat jonkinlaisen yhteisön .. se on aivan eri asia . Ateismi on "ei-Jumalaan-uskoa" .. ei muuta.
alex
- paluu.entiseen
Entäpä ja koska, kun sitten seuraisin bushmannin ateismikirkontornista opetusta, hyvästä elämästä. Tavoittelisin sitä kaikesta sydämestäni ja lankeaisin sen hyvän siemenen päämärästä, niin olisin kamala ihminen, jota sitten muistetaan vastapuolella vuodesta toiseen.
Sitten ja kun elämä jatkuu, bushmannista jättää aika, menee 100-200 vuotta, alkavat moittia tätä "minun" ateisti- uskonisää, joka kertoo, kuinka elämä olisi hyvää, niin häntä siitä minun epäonnistumisesta.
Tällainenkin ajatus nousi tuossa mieleeni.
Hyväähän tämä bushmanni tarkoitti, kun teki Vapaa-ajattelijoiden puolesta hyvää opetusta, kuinka ihmisyydelle olisi rakentavaa tehdä näin ja halusi kirkkonsa, eikun opetuspaikkansa täyteen ihmisiä samanhenkisiä. Jopa pyrki päivittämään opetuspäivänsä pidemmällä juoksulla niin, että se saisi näkyvyyttä.
Siis opetuspäivä olisi nimetty viikkoon bushman- lepopäiväksi.
Mutta, niin se tulevaisuuden aika muuttaa sen ja vastapuoli kertoo sen olevan lakihenkinen päivä. Vapaus toiseen rakennelmaan siinä sidotaan ja hyvä on liian hyvä, kun lihassa ei voi elää niin.
Porukka palaa entiseen, aletaan ryyppäämään, tappelemaan, kuokat valetaan rypälepommeiksi ja aletaan vihaamaan toinen toistamme.
Trollit jatkuu ja ihmisyys saa kovan kolauksen, koska rakkaus ei voikaan olla päämäärä ihmisellä.
Humeetti on in- wiski maistuu ja panostetaan vain sivuseikkoihin, eli tutkitaan vaan tieteen haaroja, ei niin elämälle välttämättömiä asioita, jossa hyvä olisi hyvä. Siis nippelitietoihin, joka on muuttuvaa ja katoavaa kansanperinnettä.
Paluuhan on siten ihmisen omaa hedelmää, vai mitä?
Tieto hyvästä jäi historiaan, se on, mutta toteuttajia ei.Mitä ihmettä tämä "paluu.entiseen" yritti sanoa?
Sisältääkö se jonkin väitteen tai arvokannanoton koskien ateismia tai jotakin uskontoa? Sitä on tosi vaikea haravoida esille sekavan ja nähtävästi satiiria tavoittelevan tekstin seasta.- ei.tarvii.ihmetellä
v.aari kirjoitti:
Mitä ihmettä tämä "paluu.entiseen" yritti sanoa?
Sisältääkö se jonkin väitteen tai arvokannanoton koskien ateismia tai jotakin uskontoa? Sitä on tosi vaikea haravoida esille sekavan ja nähtävästi satiiria tavoittelevan tekstin seasta."Paluu entisiseen" nimimerkki on kaikesta jälkeen jäänyt yksilö, jonka ei tarvitse palata mihinkiään, koska hän on jo syvällä siellä entisessään. Näitä hörhöjä ilmaantuu tännekin palstalle aika ajoin. Heillä itsellä on palikat jo ennestään täysin sekaisin ja ulosanti on sen mukaista.
- Awesomeeee
Juhan Af Grannilla mielikuvitus naiset pano vieraina ^^
https://www.youtube.com/watch?v=W1kvIMPkYkAyurki1000js kirjoitti:
Alienit ovat demoneja.
http://www.conspiracyarchive.com/UFOs/demons_aliens_clothes.htmJos Juhan "af" Grannin esittelemät muukalaiset ovat ihan tyypillisiä demoneja, silloin demonit ovat tyypillisesti mielikuvituksen tuotetta.
v.aari kirjoitti:
Jos Juhan "af" Grannin esittelemät muukalaiset ovat ihan tyypillisiä demoneja, silloin demonit ovat tyypillisesti mielikuvituksen tuotetta.
En tunne Grannia, mutta henkimaailma on todellinen. Siksi on ateismia ja riivausta.
https://www.google.fi/#q=demon possession
Videot
https://www.google.fi/#q=demon possession&tbm=vid
Markuksen evankeliumi:
5:1 Ja he tulivat toiselle puolelle järveä gerasalaisten alueelle.
5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli saastaisen hengen vallassa.
5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664