Astronauttejako ?

Olivatko jumala, sekä nämä jumalan pojat todellisuudessa vain vieraita toisesta maapallon kaltaisesta sivilisaatiosta raaka-aine, tai huvimatkallaan ?
Nykyäänhän jo maapallomme ihmisetkin matkustavat avaruudessa, pieniä aikoja, sekä matkoja tosin, mutta ehkäpä 100-200 v kuluttua olemme mekin joillekkin jumalallisia olentoja geenileikkeinemme.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuskin oli. Ei mitään viitteitäkään siihen suuntaan. Muinaisia uskonnollisia tekstejä voi katsoa vaihtamalla jumalat vaikka alienastronauteiksi, tai miksei sitten halinalleiksi, mutta ei se yhtään järkevämmäksi kuitenkaan muutu. Alkusyyn nimeäminen uudestaan ei vastaa mihinkään.

Yhtä vähän tiedän mitä on muiden yöpöydän laatikossa kun muutkaan tietävät mun laatikon sisältöä. Tutkiminen on hidas ja pitkä prosessi, eikä sillä ole mitään tekemistä satuilun kanssa. Nuo ufospekulaatiot näyttää vain siltä, ettei tule toimeen oman tietämättömyytensä kanssa, ja sitä sitten yritetään korjata ihan muulla tavoin kun tietoa hankkimalla...

Äänestä

Miksi tuohon Astronauttiteoriaan olisi muka vaikeampaa uskoa kuin leijuviin jumaliin, enkeleihin, sekä jumalanpoikiin ??
Eihän noista jumaluuksistakaan ole mitään realistisia todisteita, "toisenkäden" kuvitelmia vain.
Miljoonat ihmiset uskovat silti noihinkin "satuihin".
Onko se vain niin, että se on vain opittu tapa, niin kuin seksuaalinen poikkeavuuskin ?

Äänestä
  • " Miksi tuohon Astronauttiteoriaan olisi muka vaikeampaa uskoa kuin leijuviin jumaliin, enkeleihin, sekä jumalanpoikiin ??

    Eihän noista jumaluuksistakaan ole mitään realistisia todisteita, "toisenkäden" kuvitelmia vain.

    Miljoonat ihmiset uskovat silti noihinkin "satuihin".

    Onko se vain niin, että se on vain opittu tapa, niin kuin seksuaalinen poikkeavuuskin ? "

    - nuo kuvitelmajutut on vain teidänlaistenne omia kuvitelmia.

    Jeesus Kristus ilmestyy / on ilmestynyt sadoille miljoonille ihmisille nähtävästi, tai näkymättömästi tehden Häneltä anottuja (rukoiltuja) asioita.

    Yksi esim:

    Nainen kuolemassa syöpään sairaalassa. Miehensä soitti uskonystävälleen, että rukoillaan Jeesusta viimeisen kerran yhdessä vaimon parantumiseksi, enempää en jaksa. Oli jo kauan jatkuvasti rukoillut, uupunut totaalisesti.

    He tekivät sen ja kun luurit suljettiin, mies soitti heti sairaalaan, mkä on tilanne.
    Sokeraava vastaus:
    Täällä tapahtui kummia asioita, ihmeellistä.
    Juuri hetki sitten sairaalahuone, jossa tuo ko. nainen teki kuolemaa, tuli äkkiä valtavan kirkkaaksi ja tuosta kirkkaudesta astui esiin Jeesus Kristus, Vapahtaja ja kävi koskettamassa tuota kuolevaa naista ja siitä kosketuksesta silmänräpäyksellisen tervehtyminen ja Jeesus palasi voimakkaaseen valoon takasin ja huoneen valaistus tuli taas normaalitilaansa
    Tuon näkivät kaikki huonessaa olleet potilaat.

    Tämä oli ilmoitus tuolle sairaan miehelle ja hän nouti terveen vaimosa kotiin.
    Ja tiedosksi:
    Tämä on tositapahtuma, yksi tuhansien ja taas tuhansien parantumisten joukossa, eikä teidän vastaväitteenne voi sitä tehdä tyhjäksi.
    Entuudestaan sen toki tiedän, että sitä yritätte.

    Ja syy siihen, ettette itse saa kokea näitä on se, että ateisteilla on asennevamma, asennoidutte silleen näihin, että koska mielestänne Jumalaa ei ole, uskovat valehtelevat.

    Kuulehan sinäkin:
    Jumalan edessä ei kelpaa yksikään vale / valehtelija, vaikka joku erehdyksissään yrittäisi sen tehdän Jumalan valtakunnan puolesta.

    Mikään valhe ei edistä Jumalan valtakuntaa, sen vuoksi tulee aina kun näistä asioista puhutaan, puhua ehdotonta totuutta.

    Koska:
    Jeesus Kristus, Vaapahtajamme on: Tie, TOTUUS ja Elämä.

    Äänestä

  • Ymmärsit väärin. Astronauttiteoria on ihan samalla viivalla jumalateorioiden kanssa, ei sen huonompi tai parempi.

    Miljoonat ihmiset eivät uskomuksia todeksi muuta. Ihminen on eläin, uskomuksiin taipuvainen ja pyrkii tekemään ennusteita tulevasta automaattisesti. Tietoisuus on ohut ja hauras rakennelma, mikä väistyy herkästi alla lymyävän eläimen tieltä. Pelkkä kipu sotkee järjen, ja niin tekee myös rakastuminen, nälkä, väsymys ja mikä nyt milloinkin vähän tökkää tietoisuutta. Nuo ovat osasyy tutkimusmenetelmien huolelliseen laatimiseen, joiden ohjeistus tunnetaan nimityksellä 'tieteellinen metodi'.
    Menneisyyttä ja nykyisyyttä tarkastellessa ei näy syytä muinaisille astronauteille sen enempää kun jumalillekaan. Ne spekuloinnit ovat muutenkin helposti kaatuvia, epäloogisia tai sisältävät perusteettomia oletuksia.

    Tämä ei tarkoita etteikö muinaisia astronautteja tai jumalia olisi, ainoastaan sitä, että lentävä spagettihirviö tai maailman rakentaneet hiiret ovat niiden kanssa aivan yhtä hyviä syitä olemassaoloomme.

    Opittu tapa? En ymmärrä miten se tähän liittyy?

    Äänestä

Se on väärä käsitys. Maailmankaikkeudessa on toki kehittyneitä olentoja, jotka voivat vaikuttaa jumalilta, kyeten telepatiaan ynnä muuhun, mutta he vain ovat päässeet lähemmäksi jumaluutta.

Jumala on henki, ei materiaa, kuten materiaaliset olennot, jotka kykenevät aikamatkailuun ja teleportaatioon. Kaikki korkealle kehittyneet älylliset olennot tietävät Jumalan olevan olemassa, uskovat Häneen.

Tämä ei liity kristinuskoon eikä mihinkään muuhunkaan uskontoon, vaan tosiasioihin siitä miten maailmankaikkeus on rakentunut, mistä se on rakentunut ja miten.

Äänestä
  • >>Se on väärä käsitys. Maailmankaikkeudessa on toki kehittyneitä olentoja, jotka voivat vaikuttaa jumalilta, kyeten telepatiaan ynnä muuhun, mutta he vain ovat päässeet lähemmäksi jumaluutta<<

    Juuri niin...ja ne sielut, jotka ovat suuntautuneet riittävästi Valoon ja hyvyyteen, voivat palvella Taivashallintoa, joko Taivaspalvelijoina (mm. Enkelit), tai osana Taivashallintoa (mm. Arkkienkelit) asuen korkeammassa taivasulottuvuudessa.

    >>Jumala on henki, ei materiaa, kuten materiaaliset olennot, jotka kykenevät aikamatkailuun ja teleportaatioon. Kaikki korkealle kehittyneet älylliset olennot tietävät Jumalan olevan olemassa, uskovat Häneen<<

    Niin, ja vaikka esimerkiksi Star Wars-elokuvissa puhutaan "Voimasta", niin tarkoitetaan samaa asiaa.

    Korkein Voima/Korkein Luoja/Absoluutti---> Korkein Henki ja Persoonallinen Jumala---->Korkeat Taivaalliset Henkiolennot, Luojat ja Taivaspalvelijat....

    Taivasolennot eivät ole ET-olentoja tässä meidänkään maailmassamme.

    Äänestä

  • fgh.fgh kirjoitti:

    >>Se on väärä käsitys. Maailmankaikkeudessa on toki kehittyneitä olentoja, jotka voivat vaikuttaa jumalilta, kyeten telepatiaan ynnä muuhun, mutta he vain ovat päässeet lähemmäksi jumaluutta<<

    Eli, JUMALA on siis kokonaisuus. Kun Jumala puhuu tai ilmestyy meille jossakin muodossa, niin joku tuosta kokonaisuudesta tekee sen (useimmiten Pyhä Henki
    tai Enkelit).

    Äänestä

  • fgh.fgh kirjoitti:

    >>Se on väärä käsitys. Maailmankaikkeudessa on toki kehittyneitä olentoja, jotka voivat vaikuttaa jumalilta, kyeten telepatiaan ynnä muuhun, mutta he vain ovat päässeet lähemmäksi jumaluutta<<

    Juuri niin...ja ne sielut, jotka ovat suuntautuneet riittävästi Valoon ja hyvyyteen, voivat palvella Taivashallintoa, joko Taivaspalvelijoina (mm. Enkelit), tai osana Taivashallintoa (mm. Arkkienkelit) asuen korkeammassa taivasulottuvuudessa.

    >>Jumala on henki, ei materiaa, kuten materiaaliset olennot, jotka kykenevät aikamatkailuun ja teleportaatioon. Kaikki korkealle kehittyneet älylliset olennot tietävät Jumalan olevan olemassa, uskovat Häneen<<

    Niin, ja vaikka esimerkiksi Star Wars-elokuvissa puhutaan "Voimasta", niin tarkoitetaan samaa asiaa.

    Korkein Voima/Korkein Luoja/Absoluutti---> Korkein Henki ja Persoonallinen Jumala---->Korkeat Taivaalliset Henkiolennot, Luojat ja Taivaspalvelijat....

    Taivasolennot eivät ole ET-olentoja tässä meidänkään maailmassamme.

    "Niin, ja vaikka esimerkiksi Star Wars-elokuvissa puhutaan "Voimasta", niin tarkoitetaan samaa asiaa."

    Hyvä huomio. Ateisteilla on usein vajaa käsitys siitä voimasta, joka on Jumala.

    Äänestä

Erich von Däniken oli muotia 1970-luvulla.

Äänestä
  • Dänikenillä muistaakseni on melko ateistinen asenne kirjoissaan. Luin aikoinaan teoksen "Ilmestysten arvoitus" ja siitä jäi mieleen toteamus; "ihmeitä ei tapahdu
    - ne tehdään". Mutta kuka - tai mikä taho - tekee? Jos oikein muistan, niin sitä vaihtoehtoa teoksessa ei harkittukaan, että ihmeiden lähteenä voisi olla myös Jumala (Taivaan Voimat).

    Äänestä

Eivät olleet astronautteja eivätkä toisen sivilisaation asukkaita vaan langenneiden enkeleiden ja ihmisten (naisten) jälkeläisiä. Vanhassa testamentissa käytetään enkeleistä joskus pienellä kirjoitettua jumala- tai jumalolentosanaa. Asia sanotaan siellä ihan selvästi.
Uskon että Jumala on voinut ihan luoda toisiakin sivilisaaioita, joista meille ei ole kerrottu mitkään, koska emme täällä tätä tietoa tarvitse. En usko että elämää olisi tarkoitettu vain pienelle Maa-pallolle.
No uskokoon ken tahtoo, että ihminen pystyy meidän sukupolven aikana keksimään "härvelin" tai keinon, jonka avulla saavuttaa jopa pitkän ihmisiän pituisen valovuosien takaa olevan planeetan. Hyvä jos matkustat tähdelle, jonka valo lähti matkaan päivänä kun isomummosi syntyi. Pitää nyt ylpeydellä ja ylimielisyydelläkin olla jokin kohtuus.

Muuten eilen Tähtitiede-palstalla jo joku toivotteli singaaliuutisen lumossa kaikki uskonnot romukoppaan. Olisi nyt malttanut vähäsen. Tänään sen sijaan on uutinen on romukopassa.

Äänestä

Uffomiehet käyttää triljoonamiljoonaa kilojoulea energiaa ja valtavasti aikaa siihen, että matkaa tänne tappamaan pari lehmää ja tekemään peltoon kuvioita?

Ei siinä ole mitään järkeä.

Äänestä

No mitä ihmeen järkeä uskonnoissa yleensä on ?
Itse en ole milloinkaan huomannut tarvitsevani uskontoa mihinkään.
Puuhaa on riittänyt kiitettävästi, myös niille hetkille, joita jotkut kirkoissa, sekä parhaina heinäntekoaikoina teltoissa lorvailee.

Äänestä

1Moos.6:4. Biblia. Siihen aikaan olivat sankarit maan päällä: ja myös sitte, kun Jumalan pojat makasivat ihmisten tytärien kanssa, ja he olivat siittäneet heille (lapsia): nämät olivat valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vm41 kirjoitti:

Olivatko jumala, sekä nämä jumalan pojat todellisuudessa vain vieraita toisesta maapallon kaltaisesta sivilisaatiosta raaka-aine, tai huvimatkallaan ?
Nykyäänhän jo maapallomme ihmisetkin matkustavat avaruudessa, pieniä aikoja, sekä matkoja tosin, mutta ehkäpä 100-200 v kuluttua olemme mekin joillekkin jumalallisia olentoja geenileikkeinemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu