Pakko ruotsista on luovuttava!!!

onnee

Nyt se on tutkittu: Suomea äidinkielenään puhuvilla korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla

SUOMENSUOMALAISILLA on uuden tutkimuksen mukaan 3,9 pistettä korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla. Suomenruotsalaisilla taas on riikinruotsalaisia korkeampi älykkyysosamäärä. Kyseessä on hyvin pienet erot.

Persoonallisuudessa suomalaisilla on tutkimuksen valossa parantamisen varaa päästäkseen suomenruotsalaisten tasolle. Tutkimuksessa selvisi, että suomenruotsalaiset saivat huomattavasti paremmat pisteet tunnollisuudessa, ulospäin suuntautuneisuudessa ja tunne-elämän tasapainossa.

Eli suomensuomalaiset ovat suomenruotsalaisia epätasapainoisempia persoonallisuudeltaan.

– Korostan sitä, että suomalaiset ovat persoonallisuutta mittaavalla asteikolla kuitenkin todella korkealla, suunnilleen britannialaisten ja eteläeurooppalaisten tasolla, sanoo tutkija, dosentti Edward Dutton Oulun yliopistosta.

BRITTILÄISEEN luokkayhteiskuntaan verrattuna Suomessa ei vaikuta olevan vastaavanlaisia luokkaeroja. Yli kymmenen vuotta sitten Englannista Suomeen muuttanut Dutton kuuli monen suomalaisen sanovan kuuluvansa ”keskiluokkaan”, mutta sitten monet mainitsivat suomenruotsalaiset. Heitä pidettiin ylempiluokkaisina, kauneudentajuisempina ja itsevarmempina. Tämä herätti Duttonin mielenkiinnon.

Kati Saarnilahti kehuu ruotsinkielisten yhteistyökykyä.
Kati Saarnilahti kehuu ruotsinkielisten yhteistyökykyä.

– Halusin tietää, onko suomenruotsalaisilla todella keskimääräisesti korkeampi sosiaalinen status kuin suomensuomalaisilla. Selvisi, että kyllä on. Seuraavaksi halusin tietää, miksi. Yksilöllisellä tasolla kaksi tekijää määrittävät sosiaalisen statuksen: älykkyys ja persoonallisuus, kertoo Dutton.

NIINPÄ Dutton tutkimusryhmineen otti tarkasteluun älykkyysosamäärän kanssa vahvassa vastaavuussuhteessa olevat Pisa-tutkimukset vuosilta 2000–2012 sekä Finn-Kin persoonallisuustutkimukset. Ryhmä tutki, onko suomensuomalaisten ja suomenruotsalaisten älykkyydessä ja persoonallisuudessa eroavaisuuksia, mikä selittäisi suomenruotsalaisten keskimääräisesti vahvemman aseman yhteiskunnassa.

– Pisa-testit ja etenkin sen ongelmanratkaisutestit ovat erinomaisia älykkyysosamäärän mittareita. Pisa-tulokset ja kansallinen älykkyysosamäärä ovat vahvassa vastaavuussuhteessa keskenään. Älykkyystestit ja Pisa mittaavat vahvasti samaa asiaa, sanoo Dutton.

Älykkyysosamäärän osalta tutkimus nojaakin vahvasti siihen, että Pisa-tulosten ja kiistanalaisena pidetyn Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin määrittelemän kansallisen älykkyysosamäärän välillä on yhteys.

KÄVI ILMI, että suomensuomalaiset menestyivät suomenruotsalaisia paremmin kaikissa Pisa-testeissä, kaikissa sen osa-alueissa. Mutta ainoastaan hieman paremmin – suuria eroja ei ollut.

– Jotkut tutkijat väittävät, että suomenruotsalaisten huonommat Pisa-tulokset johtuvat siitä, että ruotsinkieliset koulut ovat todennäköisemmin kaksikielisiä. Tässä ei ole järkeä, koska suomenruotsalaiset saavat huonommat pisteet myös luovan ongelmanratkaisun tehtävissä, joka on paras älykkyyden mittari, ja siinä ei ole kielellistä elementtiä, sanoo Dutton.

– Ja yleisesti, kaksikielisyys on hyväksi älykkyys­osamäärälle, joten suomensuomalaiset ovat tässä heikommalla, mutta heidän pisteensä ovat silti korkeammat, lisää Dutton.

Tutkimus julkaistaan Personality and Individual Differences -lehdessä, joka arvostetun tiedekustantaja Elsevierin julkaisu.

Menestysmittarit tikittävät suomenruotsalaisille

PERSOONALLISUUTTA koskevasta datasta selvisi, että suomenruotsalaiset pärjäävät kaikilla menestystä ennakoivilla mittareilla suomensuomalaisia paremmin.

Suomenruotsalaisilla on parempi terveys, pidempi elinajanodote, parempi koulutus sekä suhteellisesti suurempi edustus yhteiskunnan ”eliitin” parissa ja taidepalkintojen saajissa.

Tuloero suomensuomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä sen sijaan ei ollut merkittävä.

–Suomensuomalaisten persoonallisuus on hyvin erilainen suomenruotsalaisiin verrattuna. Suomenruotsalaiset ovat yhteistyökykyisempiä, ulospäin suuntautuneempia ja tunne-elämältään tasapainoisempia, kertoo Edward Dutton tuloksista.

Suomenruotsalaisilla on aktiivisempi sosiaalinen elämä, johon kuuluu erilaisiin ryhmiin, kuten urheiluseurantoimintaan, osallistuminen vapaa-ajalla.

Tutkijat päättelivät, että suomenruotsalaisten sosioekonomisen menestyksen salaisuus lieneekin enemmän persoonallisuudesta kuin älykkyydestä johtuvaa.

Minna-Riikka Härkönen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001139149.html

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnee

      Tutkimus: Näin suomalaiset tulivat Euroopan älykkäimmäksi kansaksi

      Suomen karu historia on kohottanut suomalaisten älykkyysosamäärää, väittävät tutkijat.
      Suomalaisten karut olot menneisyydessä tekivät heistä Euroopan älykkäimmän kansan, väittää syyskuussa julkaistu tiedeartikkeli.

      Antropologi Edward Dutton ja psykologit Eka Roivainen ja Jan te Nijenhuis tekivät Oulun yliopistossa suomalaisten älykkyyttä käsittelevän artikkelin, joka ilmestyi Intelligence-tiedejulkaisussa.

      Brittiläisen opetusalan TES-lehden mukaan tutkijat arvioivat suomalaisten korkean älykkyysosamäärän johtuvan historian vaikutuksista.

      Jääkausi kohotti suomalaisten älykkyysosamäärää, koska älykkäät ihmiset ”selviytyivät muita todennäköisemmin ja pääsivät jatkamaan sukuaan”, artikkelissa arvioidaan.

      Toinen suomalaisten älykkyyttä kohentanut hetki oli tutkijoiden mukaan pahat katovuodet ja niitä seurannut suuri nälänhätä 1600-luvun lopussa, jolloin väestöstä kuoli noin kolmannes. Artikkelissa arvioidaan, että ”varakkaat ihmiset ovat todennäköisesti muita älykkäämpiä” ja että nälkäkatastrofi koetteli etenkin vähäosaisia.

      Samankaltainen vaikutus oli tutkijoiden mukaan myös Suurella Pohjan sodalla (1700–1721), jossa suuri määrä köyhistä oloista olleita nuoria suomalaismiehiä sai surmansa.

      Myös se, että teollistuminen saapui Suomeen Euroopan mittapuussa myöhäisessä vaiheessa, kohotti tutkijoiden mukaan Suomen väestön älyä. Artikkelin mukaan teollistumisen mukana tulleet kansanterveyden edistysaskeleet vähensivät varakkuuden merkitystä selviytymiselle, mikä laski keskimääräistä älykkyyttä.

      Artikkelin mukaan merkki suomalaisten muita eurooppalaisia korkeammasta älykkyysosamäärästä on Suomen koululaisten menestys Pisa-tutkimuksissa.

      Artikkelissa pohditaan, miksi tästä huolimatta suomalaisten nobelistien määrä on vähäinen. Selityksenä asialle esitetään suomalaisten miellyttävyyttä ja tunnollisuutta, jotka parantavat koulutuksellista menetystä, mutta tukahduttavat artikkelin mukaan neroutta ja luovuutta.

      http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000000832704.html

    • därför

      Pakkoruotsista ei ole haittaa, kun suomalainen työtön hakee Ruotsista töitä!

      • på-ryska_po-russkij

        Suomalaiset hakivat töitä Ruotsista jo paljon ennen pakkoruotsin aikoja, ja hyvällä menestyksellä.
        Pakkoruotsi ujutettiin opetusohjelmiin vasta peruskoulun myötä 1970- ja 1980 -luvuilta alkaen. Turhan kielen opiskelu on henkistä väkivaltaa. "Kiltteinä" lapset joutuvat nöyrtymään siihen. Kilttejä, nöyryytettyjä kasvatetaan lisää.
        Suomalaisia on lähtenyt sankoin joukoin kielitaidottomina myös Amerikan mantereelle ja Australiaan. Pääsääntöisesti ovat hyvin pärjänneet sielläkin.
        Pakkoruotsi on haitta. Se vie tunteja tärkeämmiltä kieliltä. Lisäksi näin pienellä maalla ei ole varaa kaksinkertaiseen hallintoon 4 %:n vähemmistön ehdoilla.


    • aa-pee-see

      Tutkimus oli mielenkiintoinen ja selventävä.
      Ehkä olisi kuitenkin todettava, että vanhempien kieliryhmä, koulutus ja tulot selittävät jossain määrin lasten tulevaisuutta ja mahdollisuuksia edelleenkin. Tulot vaikuttavat varmasti myös kodin ilmapiiriin.
      Vaikka suomenkielisten ja suomenruotsalaisten koulutusmahdollisuudet ja tuloerot ovat tasoittumaan päin, eroja on edelleen.
      Suomenruotsalaisilla on edelleen k i i n t i ö t yliopistoihin. Lisäksi ruotsinkielisiä yliopistokorkeakouluja on Turussa, Helsingissä ja Vaasassa. Kiintiöt suosivat ruotsinkielisiä selvästi. Myös s i s ä ä n p ä ä s y k y n n y s ruotsinkielisiin korkeakouluihin on aina ollut matalampi. Lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkinnon ruotsin hyväksytty arvosana eivät riitä ruotsinkielisiin korkeakouluihin. Lisäksi vaaditaan erillinen k i e l i k o e . Myös varakkaat ruotsinkielisten säätiöt tukevat suomenruotsalaisia monin tavoin koulutuksen, tieteen ja taiteen apurahoilla.
      Suomi on edelleen aparthaidmaa.

      • realismi

        positiivista syrjintää kantasuomalaisia vastaan juu?


    • ilon_aika_tullut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe