Sotavankien ja suomalaisten suhteet

Isäni kotona oli inkeriläisiä sotavankeja maatöissä; talon pojat, isäni mukaan lukien, olivat rintamalla. Kun sota oli loppumassa, inkeriläiset kertoivat isoisälleni, että he lähtevät Ruotsiin. He lähtivät yöllä, isoisäni luvalla. Matkan toteuttajasta en tiedä. Yksi heistä oli petroskoilainen yliopiston opettaja; hän päätyi autonasentajaksi Tukholman seudulle.

Ruotsalainen auto pysähtyi kohdalleni kesällä 1970-luvun alussa, kun olin pyöräilemässä. Kuljettaja tiedusteli tunsinko K:ta sieltä päin. Kerroin, että hän oli ollut isoisäni, mutta että hän oli kuollut. Ruotsalaiset kertoivat, että heidän isänsä oli ollut yksi niistä sotavangeista, jotka olivat paenneet. Hän ei edelleenkään uskaltanut tulla Suomeen, mutta oli pyytänyt lapsiaan tuomaan kiitokset ja terveiset.