Kannatan Odinin sotilaita älkää välittäkö suvakeista ensikesän jälkeen saatte niistä tukioitanne kun heidän läheisensä joutuvat matujen uhreiksi. Itävallassa ja Saksassa satoja entisiä suvakkeja muuttanut mielipiteensä ja ruvenneet maahanmuuttovastaisiksi, nyt siellä vaalit voitti maahammuuttovastainen puolue. HIENOA Oodini sotilaat.
Soliders of Odin on parasta mitä savonlinnassa on
HOH1
29693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Elä unta niä!!:D:DXD
Mene puhe ja kirjoitus opetukseen, savon kieliset ne trolleja onkin.
Mäneppä ihan ite sinne kirjotusopetuksseen!! Et ossoo ies yhtyssanoja kirjuttoo yhtteen:D:D Kyllä huommoo sinustakkii jotta on taenna äetinkielen opetus valua ku ves hanhen selästä hukkaan:D:DXD
suvakkipolitiikka, lähimmä Merkel alkaa olla pahassa pinteessä kun ihmiset äänestivät kaikissa kolmessa osavaltiossa joissa vaalit pidettiin, äärioikeistolaiselle puolueelle melkoisen jytkyn. Vaalitulos tulee varmasti vaikuttamaan maahanmuuttopolitiikan kiristymiseen nyt kun sielläkin kansa on saanut tarpeekseen maahantunkeutujista.
Älä anna natsille maatasi ja itsenäisyyttäsi.
Keineruhe haluaa antaa maansa islamille ja saria laille! Sekö on vaihtoehtosi, häpeä jos olet suomalainen, jos et niin liity Isisiin. Et taida uskaltaa hah, hah, haa......
Hahahaha, nauretaan yhdessä. Fritz-setäkin nauraa. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.
Fritz setä on Mikko Niskasen elokuvasta ootko nähnyt muita? HHAHAHAHAAAAAAA......
Oon nähny. Suhosen Väiskin, Suurosen Topin ja pari vielä muutakin.
Nämä Odin-pellet ovat surkeita hinttejä, peräkammarin perimmäisiä poikasia. Sääliksi kävisi, elleivät olisi noin urpoja.
Tänään tyttö kysyi minulta, mikä on suvakki ? On kuullut tuon sanan koulussa muilta tytöiltä. Vastasin siihen että todennäköisesti pikkuvauvana on tipahtunut lattialle, eikä ole enää aivoissa kaikki oikein. Meniköhän jotakuinkin oikein ?
Hiekka aavikko, niinpä niin. Solvers of stolen olut. Anna pikku pusu aamutakkiselle kaverille, ihan vaan tuli kamulle kylään. Moi ja halit. Isänmaan asialla, aamutakissa. Moi ja taistellaan.
Isä löi pienenä ja minä löin isona, pienempiä. Se on vapautta, kun saa löydä. Ja juoda. Se ei ole vapaata kasvatusta, se on miesten koulua. Moi ja pusut.
Onhan se mukava, kun puppelipojilla on ihan oma kerho. Ja eihän se nyt vielä homoksi tee, kun takapenkillä hiplaillaan.
Paljon mukavampaa uhoilla yhdessä kuin olla pelkästään peräkammarissa mamman makaronilaatikon voimalla.
Urpot rulettaa!!
Suvakki se jaksaa näyttää tyhmyyttään.
Se on skitsofrenia kun vaivaa.
Seurahuoneella kaksi naista tehohoidossa, matut laittoivat tyrmäystippoja kuka tietää enemmän ? Onko toinen jo kuollut?
Näin on kuulemma tapahtunut , pienellä ruiskulla laittoivat lasiin.
Sairaalassa on asian tiimoilta salaamistoimet olleet pontevasti käytössä.
Mitä ne sellaiset aloitusotsikon mukaiset "Solidersit" oikein on?
Melkeinkö kuin Solifers of Odin, mutta ei ihan kuitenkaan?
http://www.vakkamedia.fi/Solifer-30-6-2010-1.jpg
Mielummin maahani natseja otan ku yhtäkään ählämiä
Ja sinut ne paskahatut listisi ensimmäisenä.
Maahanmuuttajien koulutustaustaa on kyselty. Yllättävän moni on opiskellut, pitkällekin.
Maahanmuuttajien keskimääräinen koulutustaso on siis paljon korkeampi kuin näiden kadulla riehuvien rasistien. Mieluummin fiksu mies Irakista kuin vaimonhakkaaja Savonlinnasta. Tämä on linjamme.
Puolen vuoden päästä irakilaiset kirjoittavat suomea kieliopin mukaan. Aloittaja tuskin koskaan. Kielioppi on sama kuin liikennesäännöt: ei ole oikein, että toinen ajaa vasemmalla, kun meillä on oikeanpuoleinen liikenne.
Haista sinä suvakkivajakki perse.
Tuo kirjoittamani on faktaa. Ihan toista kuin useimmat täällä heitetyt ennakkoluuloiset, rasistiset herjat.
Irakista tulee maahan opettajia, lääkäreitä ja muita akateemisia. On monen alan ammattilaista, joiden ammattitaito pitää ottaa käyttöön. Tuolla päin esimerkiksi parturi on arvostettu ammatti. Miehet osaavat leikata hiukset ja ajaa parran nätisti. Toivottavasti Savonlinnassa joku Ahmed perustaa kunnollisen salongin.
Aloittaja osoittaa urpoutensa jo tällä "Soliders" -heitolla. Jos ei osaa muuta kuin suomea ja savoa, ei pitäisi lähteä tällaiseen keskusteluun.
"Irakista tulee maahan opettajia, lääkäreitä ja muita akateemisia."
Ja tuoha myö uskotaa ihan varmasti!
Kun jo Lieksaan tulleet on koneinsinöörejä, nii pittäähä sitä sillo Savonlinnaa saapuneihe olla vähintäin yhtä koulutettuja!
=
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."
=
Joku vois eppäillä että Syrjäläine on täyvelline kusipää, äärettömän yksinkertane ja henkisesti lapsentasolle jäänyt, päin silimiä valehtelija, joka teki varmasti Suomen ennätyksen idioottimaisuuvellaa. Sanonnasta ja kierosta sanojasta on tullu elävä legenda!
Eilen oli pari Savonlinnan ooppelia Mikkelissä. Kättelivät paikallisia ooppeleita. Perässä tuli abouttia 75 vuotias pieni nainen. Ei tuntenut oloaan mukavaksi tai turvaisaksi. Moitti poikia ja ehdotti häpeämään. Poikien mielestä ei ollut mitään hävettävää.
No, jäi ratkaisemattomaksi se kina. Siis se, jota ne suojelisivat ei ollut mielissään potentiaalisesta suojelusta.
Näin se taitaa mennä. Elämänkokemus ohittaa hörhöilyn.
On se kamalaa kun 75-vuotiaat mummot kurmottavat odeja. Pääsivätköhän kaikki odit edes karkuun ? Ei Savonlinnan hörhöistä ole mihinkään katupartioon, koirat kusee kintuille ja lapset nauravat. Parempi mennä baariin.
Kannattaa mennä Savonlinnan ABC:lle katsomaan kun tummaihoiset pakolaiset pyörittävät naisia tytöistä mummoihin. Ei kannata meidän valkoisten miesten sekaantua suominaisten eläviin seksileluihin, joita he käyttävät hyväkseen.
naiset häpeämme sinua Pia Rask. On ok että mielenterveys pettää mutta tapa jolla se sinuun vaikuttaa saa koko Savonlinnan häpeämään puolestasi. Eikö kukaan läheisistäsi ole pyytänyt tai vaatinut sinua hakeutumaan hoitoon rauhoittumaan. Tapa jolla täällä meuhkaat, ei voi päättyä kannaltasi hyvin.
Savonlinnalaiset odinit on korkeintaan intin käyneitä reppanoita jotka juoksevat matulaumoja työkseen karkuun
Toista se on rapakon takana siellä Odit on entisiä sotaveteraaneja joilla on oikeanmukaiset asusteet ja kovat piipussa
http://mvlehti.net/2016/04/04/soldiers-of-odin-usa-meilla-ei-ole-mitaan-halua-myyda-tavaraa/