Yksi suurimmista syistä keskusjärjestöjen kihlauksen purkautumiselle on Vesivalon mukaan se, ettei jättijärjestöstä ole tulossa "yhtä uutta liittoa vaan kahden keskusjärjestön fuusio". Vesivalo myöntää suoraan, että SAK-leirin politikointi yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ei näytä hyvältä. Meidän jäsenkuntamme on erittäin epäpoliittista. Viimeaikaisissa päätöksissä aika paljon näyttää olevan sellaista, ettei pysytä ay-politiikassa vaan siihen tulee tätä puoluepoliittista väritystä vähän liikaakin. Se lisää kritiikkiä lisää.
AY leirit ilmitappelussa !
8
<50
Vastaukset
- Kovakuri
pitää jepet vielä kasassa, joka nurkka vuotaa..
- Suo25mlaineN
"Hänen mukaansa yksi asia on se, ettei osa SAK:n liitoista ole päässyt aidosti irti puoluepolitiikasta. ”Se on näkynyt nyt yhteiskuntasopimuksen aikana, jossa on haiskahtanut joissakin liitoissa jonkin verran poliittiselta toiminnalta.”
”Kyllä meitä on häirinnyt myös tuo Pamin tapa yrittää ulosmitata itselleen erivapauksia jälkikäteen”, Vesivalo sanoo. Vesivalon mukaan STTK voi jatkaa itsenäisenä. ”Meillä on modernein keskusjärjestö.”"
PAM kaataa järjestöjen yhditymisen, koska kukaan ei lähde mukaan vallankumousta huutavien petolinnun perseiden kanssa.- SAKn.leipäpapit
SAK:n helpon rahan Heinäluoma ja Litmanni tarvitsee SDP:tä. Kunkkuhaaveet elää edelleen.
Miksi SAK:n pitäisi päästä eroon puoluepolitiikasta. Ammattiyhdistysliikkeeseen ollaan näköjään soluttamassa "Yhteistoimintamiehiä".
Toki Ay-liikkeessä olisi uudistumisen tarvetta. Mutta sillä on oikeus tehdä se omilla ehdoillaan. Ei Työnantajien ja "Yhteistoimintamiesten".
Vallankumouksesta tuskin kukaan enää haaveilee.
- Hevosen
leikkiä suomella.
- Yksinkertaisesti
jäsenet haluavat irti järjestön poliittisuudeta, kommnismi on katsottu ja huonoksi havaittu.
- Gagafgafgag
Uuden synnytys tuskalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406