Kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jari Myllykoski syyttävät hallituspuolueiden ryhmänjohtajia valehtelusta.
Matti Vanhanen (kesk), sampo Terho (pers) ja Arto Satukangas (kok) harhauttivat ja yrittivät itsekeksittyyn eurokuriin vetoamalla yhtiöittää Metsähallituksen.
Kansanedustajat Mustajärvi ja Myllykoski ovat saaneet EU:n Kilpailukomissaarilta henk.koht. vahvistuksen siitä, että hallitus valehtelee asiassa väittäessään EU:n edellyttävän yhtiöittämistä.
Huijarit yrittivät myydä Suomen luontoa. Lue miten härskiä kusetusta yritettiin:
http://yle.fi/uutiset/mustajarvi_ja_myllykoski_hallituspuolueiden_ryhmyrit_harhauttavat/8730024
HALLITUS MYYMÄSSÄ SUOMEN MAAT JA METSÄT
34
<50
Vastaukset
- annikkis
Järkkäri kirjoittaa asiaa. Noin todellakin on. Miksi näin? Siksi, että valtio tarvitsee rahaa yhä vaan enemmän pakolaisten paapomiseen. Nämä yli 30 000 partaveikkoa maksaa ns. pitkän pennin suomen valtiolle. On todella surullista että valtion omaisuus joka on samalla kansallisomaisuutta joudutaan myymään.
Samaan aikaan suomessa on paljon vanhuksia joista ei juurikaan huolehdita. Viime aikoina on paljastunut rärkyttäviä tapauksia hoitokodeissa. Että vanukset on jätetty hoitamatta. Todekka järkyttävää. Samaan aikaan paapotaan mamuja kaikin tavoin. - Järkkäri
Pakolaisongelma ei ole luonteeltaan kansallinen ja Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Kyse on katastrofiavusta ja hädänalaisten ihmisarvosta.
Metsähallituksen yhtiöittäminen on kansallisessa päätösvallassa ja alhainen arvovalinta, johon ahne oikeistohallitus on itse syyllistynyt.
Mitä tulee vanhustenhoidon surkeaan tilaan johtuu sekin oikeistolaisesta ihmisvihamielisestä maailmankuvasta ja siihen perustuvasta arvovalinnasta. - 01010100010110
Porvarit ovat ulosmittaamassa suomen metsä-ja järviomaisuutta ulkomaisille sijoittajille. Monet suomalaisten perusoikeudet mm.jokamiehenoikeudet ovat vaarassa. Tämän hallituksen typeryys, on käsin kosketeltavaa.
- huyyuu
Kai niillä jonkinlainen itsesuojeluvaisto on jäljellä. Muutoin täälläkin alkaa paukkua Brysselin malliin. Siviilien ei tosin tarvitse pelätä - kohteet ovat selvillä. Näistä hemmoista tulee lainsuojattomia Suomessa.
- tuntemattomatsotilaat
Kyse on ylikansallisten suuryhtiöiden ahneudesta luonnonvarojen hyödyntämiseen oman tuhotaloutensa edistämiseksi. Ne pyrkivät oikeistopuolueita hyväksikäyttäen ja korruptoimalla anastamaan uusia toiminta-alueita, erityisesti kehitysmaissa. Kehitysmaaksi Suomikin on nyt tulkittu: Meillä on paljon maata ja läpimätä hallitus.
- nekauppamiehet
Ja nyt ne s.......... tunarit myövät puolet Patriasta muutamalla sadalla miljoonalla, mikä tuhlataan hetkessä kaikenlaisiin ulkolaisiin avustuksiin ja pakolaisiin.
- 0001010110010101
Porvarihallitus on laittanut suomineidon myyntiin.
- huusiann
Vasemmistoliitto on myynyt jo suomalaisten identiteetin RKPlle.
- 01010110101010
huusiann kirjoitti:
Vasemmistoliitto on myynyt jo suomalaisten identiteetin RKPlle.
Puhu vain omasta puolestasi.
- Bikinityttö
Sutenööri Sipilällä on siihen yritykseen liian pienet gorillat.
Kukkakeppi Stubbin ja Läskiperse Soinin lihaksilla ei naisia vartioida, vaan KAUPAN TÄTI tulee ja vie korvasta talon taakse. Suomi pelastuu. - Mummomökistä
Suomen tulevaisuus? Sienestäminen ilman jokamiehenoikeutta?
http://blogit.kansanuutiset.fi/kirjeita-kaliforniasta/sienestaminen-ilman-jokamiehenoikeutta- Mummomökistä
Jokamiehenoikeuksia nakerretaan Metsähallituksen yhtiöittämisellä.
- Järkkäri
Nostetaan tämä asia säännöllisesti esiin eri paikoissa. Hallituksen pyrkimys on rapauttaa alkuperäiskansojen oikeuksia ja jokamiehenoikeuksia heti ensimmäisen kiinalaisen sellutehtaan ja heti ensimmäisen ylikansallisen jättikaivoksen pyynnöstä.
- Järkkäri
Nostetaan tämä asia esiin. Tulevaisuudessa korruptoituneen oikeiston Metsähallinnon mahdollisen yhtiöittämisen tuleva Vasemmistohallitus purkaa.
- tuntemattomatsotilaat
Tähän asiaan vielä palataan.
Seuraavaksi alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan YK:n sopimuksen yhteydessä. Suomea tulee myös kohtaamaan voimakas kansainvälinen painostus. Syystäkin. - tuntemattomatsotilaat
Maanjäristyalueiden myynti venäläiselle ydinvoimalalle on hallituksen ydinosaamista. Olli Rehnille vaipat ja hoitoon.
- Omanäkökulmani
Arvioin että alkuperäiskansojen oikeuksien tunnustamattomuus voi aiheuttaa Suomea kohtaan maailmanlaajuisen ihmisoikeusboikotin ja suuria menetyksiä eri aloilla.
- Faari.40
Lahtari ei peruuta puheilla. Tarvitaan rauhanomainen kansannousu. Passiivista vastarintaa. Lakkoja ja mielenosoituksia niin kauan että ne otetaan huomioon.
- tuntemattomatsotilaat
Yhdistyneiden Kansakuntien alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoija moitti Suomen valtiota viimeksi joulukuussa Genevessä siitä, että hallitus ei ole kuunnellut ja ottanut metsähallituslakiprosessissa huomioon saamelaisia alkuperäiskansana.
YK:n mukaan Suomen valtio ei ole noudattanut lainvalmistelussa YK:n alkuperäiskansajulistusta, jonka se on itse hyväksynyt.
Sipilälle tärkeintä tässä asiassa ovat Talvivaara, Arktinen öljynporaus, Teollisuusrautatie Jäämerelle ja lopun Lapin myyminen selluloosaksi Kiinaan.
http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajat_pyytaa_ykta_reagoimaan_metsahallituslain_uudistukseen/8747793 - Mummomökistä
Sipilä huijaa kaikessa. Kun on kerran aloittanu ei voi enää lopettaa.
- tuntemattomatsotilaat
Valitettavasti siltä nyt näyttää.
- Kkhhuut
Saamelaiset tulevat ajaneeksi kaikkien suomalaisten etua kun asettuvat vastarintaan.
Olisiko suomalaisten aika herätä? Aprillipäivän jymykepponen lähestyy, uusi laki tulee voimaan 1.4. - tuntemattomatsotilaat
Berner&Sipilä suunnittelee yksityistä rautatietä Lapin halki Jäämerelle fossiiliteollisuuden tarpeisiin? Metsät voidaan kaataa ja porot lahdata? Metsähallituksen yhtiöittäminen ja VR:n yksityistäminen osa diiliä?
- tuntemattomatsotilaat
22.3.2016 klo 10:34 | päivitetty 22.3.2016 klo 18:09
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja: Jäämeren rata todellinen syy saamelaispykälien poistoon metsähallituslakiehdotuksesta
Pääministeri Juha Sipilä kertoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että koillisväylä ja rautatie pohjoiseen ovat mahdollisia kärkihankkeita Suomen johtaessa Arktista neuvostoa vuonna 2017. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan mukaan näiden hankkeiden takia metsähallituslakiin ei otettu mukaan esimerkiksi saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa. Saamelaiskäräjät on useasti ilmaissut vastustavansa Jäämeren ratahanketta.
Meahciráđđehuslága gullandilálašvuohta Roavvenjárggas 23.10.2015.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio. Kuva: Vesa Toppari / Yle
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio uskoo, että todellinen syy niin kutsuttujen saamelaispykälien poistoon metsähallituslakiehdotuksesta on rautatie Lapin halki Jäämerelle ja muu saamelaisalueen taloudellinen hyödyntäminen.
– Kun kuuntelin radiosta pääministerin haastattelutuntia sunnuntaina, pääministeri siellä useasti mainitsi rautatien Jäämerelle. Se saattaisi olla hänen kärkihankkeitaan ja näki erittäin hyviä mahdollisuuksia edistää tätä hanketta, vaikka se onkin erittäin kallis.
– Uskon, että se on syy, miksi Saamelaiskäräjien näkökulmaa ei otettu huomioon, miksi saamelaisyhteisön näkökantaa ei otettu huomioon tässä asiassa, eikä palautettu saamelaispykäliä metsähallituslakiin, Tiina Sanila-Aikio sanoo.
Monet saamelaistoimijat, kuten Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto ja saamelaisalueen paliskunnat ovat pyrkineet vielä viime metreillä vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta he palauttaisivat metsähallituslakiehdotukseen siinä aikaisemmin olleet saamelaisalueen erityispykälät.
Mahdollisia kärkihankkeita koillisväylä ja Jäämeren rata
Juha Sipilä
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Pääministeri Juha Sipilä kertoi sunnuntaina Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että Pohjois-Suomessa esimerkiksi ratayhteys ja koillisväylä ovat kärkihankkeita, joita mahdollisesti edistää Suomen johtaessa Arktista neuvostoa vuonna 2017.
– Kyllä me nyt mietitään näitä isoja investointeja Suomessa. Onko ratayhteydessä järkeä tai perustaa. Olemme miettimässä myös, mikä roolimme voisi olla koilliskaapelissa, joka toisi nopean yhteyden Aasiaan. Samoin koillisväylään liittyviä kysymyksiä on varmasti esillä, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla.
"Saamelaisilla oli liian kova tuki laissa"
Sanila-Aikion mukaan edellisessä metsähallituslakiluonnoksessa olleet saamelaisten kotiseutualueen erityissäännökset, kuten saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, olisivat antaneet saamelaisille valtion näkökulmasta liikaa valtaa saamelaisalueen maankäytöstä päättämisen suhteen.
Saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien heikentämiskiellon mukaisesti saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet olisi laadittava ja toteutettava niin, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.
– Saamelaiskäräjät on jo kauan puhunut Jäämerenrataa vastaan ja varmasti saamelaisalueen paliskunnat tulevat myös sitä vastustamaan. Heikentämiskielto on melko moderni tapa näissä laissa, se olisi antanut vahvan tuen saamelaisille, Sanila-Aikio pohtii valtion näkökantaa asiaan.
"Kaikkien katseet kohdistuvat nyt arktisille alueille"
Sanila-Aikio on huolissaan siitä, että arktisten alueiden luonnonvaroihin kohdistuu niin paljon intressejä, myös saamelaisalueelle.
– Mehän tiedämme, että kaikkien katseet kohdistuvat nyt arktisille alueille ja niihin luonnonvaroihin, mitä ei ole vielä hyödynnetty. Ja rautatie olisi tehokas tapa päästä hyödyntämään näitä resursseja.
– Siihen kuuluu kaivostoiminta, metsätalous ja niin edelleen, että kyllä vaikutus saamelaiskulttuuriin on valtava, Sanila-Aikio sanoo.
Lakiehdotus eduskunnan toisessa käsittelyssä pääsiäisen jälkeen
Metsähallituksen uudelleenorganisointi oli viime viikolla eduskunnan ensimmäisessä, sisällön kannalta ratkaisevassa käsittelyssä. Pääsiäisen jälkeen lakiehdotus tulee eduskunnan toiseen käsittelyyn, missä äänestetään lain hyväksymisestä.
Tiina Sanila-Aikio uskoo, että eduskunta tulee hyväksymään metsähallituslain ilman saamelaisalueen erityispykäliä. Hänen mielestään saamelaiset eivät saa kuitenkaan luovuttaa.
– Tästä eteenpäin saamelaisyhteisön täytyy olla nyt hereillä. Emme saa hyväksyä saamelaiskulttuurin heikentämistä millään tasolla. Sen eteen pitää olla valmis tekemään kovasti töitä ja minä uskon, että saamelaisyhteisö on sen valmis tekemään, Sanila-Aikio päättää. - Edellä
Saamelaiset ovat tässä asiassa se kuka päättää. Eivät suomalaiset.
- tuntemattomatsotilaat
Juuri näin.
- tuntemattomatsotilaat
Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella asuvat Saamelaiset ovat pohjoisen pallonpuoliskon Kurdeja, joilta Irak, Iran, Syyria ja Turkki ovat suurvaltojen tuella anastaneet maat ja synnyttäneet maailman vahvimman kansallisen vastarinta-armeijan.
- jhflqkfjlkqj
Kansallisomaisuuden yksityistäminen on Suomi olikarkkien ( Hyvä_Veli
järjestön) touhua jossa on mukana myös poliittinen eliitti.
Malli on otettu suoraan Venäläisiltä Olikarkeilta, jotka ovat kupanneet
Venäjän valtion omaisuuden omiin taskuihin- Edellä
Venäläiset Olikarkit ovat kopioineet mallinsa suoraan amerikkalaisilta ja länsieurooppalaisilta Tuhokapitalisteilta. Venäjä on nykyisin veroparatiisi- ja mafiapuolella suurtekijä eikä ihme että Putin on Trumpin tukija.
- tuntemattomatsotilaat
Metsähallituksen yhtiöittäminen palvelee maailman tuhoisimpia voimia.
- Enough.is.enough
Metsähallituksen yhtiöittämistä ajavat Suomen alhaisimmat oliot.
- tuntemattomatsotilaat
Eduskunta hyväksyi iltapäivällä uuden metsähallituslain äänin 108–64. Uuden metsähallituslain puolesta äänestivät keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja KD. Vasemmistoliitto, SDP, vihreät ja RKP vastustivat lakia.
Tasavallan presidentin kansliaan on tänään toimitettu presidentti Sauli Niinistölle osoitettu vetoomus uuden metsähallituslain pysäyttämiseksi.
Pysäytetään metsähallituslaki -kampanja vetoaa presidentti Niinistöön, jotta hän käyttäisi oikeuttaan olla vahvistamatta lakia, koska uuden metsähallituslain valmistelu- ja käsittelyprosessi ei täyttänyt avoimen demokratian vaatimuksia.
Levittäkää sanaa vetoomuksesta! Mitä laajempi tietoisuus vetoomuksesta ja sen perusteluista, sitä todennäköisemmin presidentti ottaa asiaan kantaa.
Saatesanoilla varustettu vetoomus on julkaistu Minimahti-sivulla:
https://minimahti.net/2016/03/30/pysaytetaan-metsahallituslaki-kampanja-vetoaa-presidentti-niinistoon-eduskunta-hyvaksyi-lain
Presidentille lähetetty asiakirjamuotoinen vetoomus on
luettavissa täältä:
http://pysaytetaanmetsahallituslaki.fi/vetoomus-2016-03-30.pdf
USKO DEMOKRATIAAN KOETUKSELLA
Uuden metsähallituslain valmistelu ja käsittely ovat olleet häpeäksi lainsäädäntötyölle. Hallitus ajoi eduskunnassa lävitse heikkolaatuisen ja sisällöltään kyseenalaisen lain huolimatta kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Presidentti Niinistö on varatuomari, ja ennen poliittista uraansa hän toimi mm. hovioikeuden viskaalina ja hänellä oli oma lakiasiaintoimisto. Entisenä oikeusministerinä hän on hyvin tietoinen lainsäädäntötyön vaatimuksista sekä demokraattisten prosessien merkityksestä lakien ja koko järjestelmän
legitimiteetille.
Uuden metsähallituslain hyväksyminen rapauttaa suomalaisten luottamusta edustukselliseen demokratiaan. Pysäytetään metsähallituslaki -kampanja vetoaa presidentti Niinistöön, jotta hän käyttäisi oikeuttaan olla vahvistamatta uutta
metsähallituslakia.
Presidentin arvovallalla tämä Suomelle ja suomalaisille tärkeä laki voisi vielä saada arvoisensa käsittelyn.
Perustuslain mukaan presidentillä on oikeus harkita lain vahvistamista kolme kuukautta. Jos presidentti ei vahvista lakia sinä aikana, asia palautuu uuteen eduskuntakäsittelyyn. - Järkkäri
Kehnoa lainsäädäntöä ja avoimuuden puutetta lainsäädäntöprosessissa ei voida hyväksyä, sillä se jättää demokratiassa valtaa erilaisille kuppikunnille ja lobbareille.
- tuntemattomatsotilaat
Pian avataan kansalaisaddressi eduskunta-aloitteelle kelvottoman metsähallituslain kumoamiseksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422