VANHUKSILTA JA VAMMAISILTA MITÄÄN LEIKATA !

KAIKKIILMAISTA

Pelkoon vammaispalveluja poisrajaamisesta vastataan, että iäkkäitä vammaisia henkilöitä siirtyy vammaispalveluista sosiaalihuoltolain mukaiseen kotihoitoon, asumispalveluihin ja asunnon muutostöiden piiriin. Vastauksessa vakuutetaan, että näiden palvelujen jatkumisesta on huolehdittava, vaikka ne järjestetäänkin sosiaalilainsäädännön nojalla. Muutos aiempaan verrattuna on myös se, että palveluista voidaan periä asiakasmaksuja. Asiakasmaksut määräytyvät tulojen mukaan, minkä vuoksi vähävaraisilta maksuja peritä maksuja. Asiakasmaksuja voidaan myös alentaa tai jättää kokonaan perimättä asiakasmaksulain nojalla.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvennyksenä

      Kyse on pitkään tavoitellusta uudistuksesta, jonka lähtökohta on parantaa vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tavoitteena on säilyttää nykyiset hyvin perusoikeuksia turvaavat, vahvat oikeudet, kuten oikeus palveluasumiseen, henkilökohtaiseen apuun ja liikkumista tukeviin palveluihin. Lisäksi tavoitteena on kehittää muun muassa henkilökohtaista apua ja lyhytaikaista huolenpitoa sekä valmennusta ja tukea uudenlaisena palveluna...

    • Kohtuullistaettä

      varakkaat maksavat osan itse hoitokuluistaan..

    • Toimenpiteillä

      turvataan palvelut jatkossakin.

    • mitähäntarkoittaa

      Onko jallitus tutkinut juurtajaksaen tämänkin asian samoin kuin pakkolain?

      • TUSKIN-TUTKITTU

        TÄMÄ NALLITUS EI TUTKI.


      • ONTUTKITTU

        JA RAHAT ON LOPPU !


    • Aikaakuluu

      Lain valmistelu käynnistyy keväällä 2016. Työssä noudatetaan normaalia hyvää lainsäädäntötapaa ja kuunnellaan tarkasti sidosryhmiä kuten vammaiskentän toimijoita. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2019. ..

    • Sipilä_on_sika

      Yli 75 vuotta täyttäneiden vaikeasti vammaisten suomalaisten sosiaalitukia voidaan leikata jopa 60 miljoonalla eurolla, mikäli hallituksen aikeet kuntien tehtävien "järkevöittämisestä" toteutuvat.

      Ylen uutisten mukaan hallitus aikoo säästää muun muassa sokeiden sekä liikunta- ja kehitysvammaisten vanhusten tukia leikkaamalla.

      Taustalla on hallitusohjelmaan kirjattu "normien purku" sekä kuntien tehtävien karsinta.

      Vammaisten oikeuksia ajava lakimies Jukka Kumpuvuori sanoo Ylelle, että nyt esille väläytetty 75 vuoden ikärajaus muuttaisi esimerkiksi vammaisten henkilökohtaisen avun, kuljetuspalvelut sekä palveluasumisen harkinnanvaraisiksi ja maksullisiksi.

      Vaikeasti vammaiset ihmiset voisivat joutua myös yhä useammin tilanteisiin, joissa palveluiden saamisesta pitäisi taistella oikeudessa. Iäkkäisiin vammaisiin sovellettaisiin jatkossa vammaispalvelulain sijasta sosiaalihuoltolakia, jolloin kunnat voisivat muuttaa vammaispalvelut tarveharkintaisiksi.

      Kumpuvuoren mukaan 75 vuoden ikäraja on tempaistu hatusta, ja se rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia.

      – Tämä ikäraja 75 vuotta on vain tullut jostain – ilmeisesti päästä. Missään ei ole minkäänlaisia taloudellisia selvityksiä ja säästövaikutusten arviointia.

      Vammaispalvelut ovat kunnille iso kustannuserä, joista Kumpuvuoren mukaan halutaan nyt leikata.

      Asiaa huseeraavat kepuministerit Anu "Anus" Vehviläinen ja Juha "Sika" Rehula.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe