NATOA ei ole

enään siinä muodossa kuin L.Jaakonsaari ja L.Lehtinen ym. lahjotut kansankusettajat haikailevat. USA harkitsee vakaasti uutta järjestelmää, koska ei ole takeita että eurooppalaiset sotivat jenkkien rinnalla, jolloin jenkitkään eivät takaa mitään.
Nato käykin kovaa kamppailua sen merkityksestä nykymaailmassa, siltä kun sattui kupsahtamaan pelivastustaja.
Tämän vuoksi EU:ssa rakennetaan omaa systeemiä ja ennekaikkea pelisääntöjä. Ennenkuin tämä on jossain kuosissa, uudet EU maat toimivat Naton "puolustuksen" varassa, omien armeijoidensa ollessa kokoluokkaa kaksi pataljoonaa tykkipatteri.
En ymmärrä tätä hillitöntä natoon kiirehtimistä muuten kuin posttraumaattisena 70-luvun miehityspelon purkauksena tai sitten laskelmoituna kaupallisten kanavien aukipitona, joka ei tosin nauti kansan luottamusta.

Viime sodassahan USA taisteli N-Liiton rinnalla Suomea VASTAAN. Ja Suomi taisteli Saksan rinnalla.

M.O.T
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomi ei sotinut usaa vastaan. Ainakaan suoranaisesti. Usa oli itse asiassa yksi niistä harvoista maista jotka suomea auttoivat talvisodassa, tosin vasta myöhään. Tiesittekö muuten, että Usa oli päättänyt olla antamatta lainaa millekään maalle. Mutta kuitenkin yhdelle maalle he antoivat. Suomelle. Miksi? Suomi oli ainoa maa, joka oli maksanut aiempia velkoja pois ajoissa, eli Suomi oli ainoa luotettava velanmaksaja.

ensin oli suomi-venäjä. sitten suomi- venäjä&britit. sitten suomi- saksa lapin sodassa.

Tiedättekö muuten mitä kolmea 2.Maailmansotaan osallistuneen maan pääkaupunkia ei onnistuttu valloittamaan?

Lontoo
Moskova
-Helsinki-

Äänestä
  • No kuollut isoisäni kyllä sai maistaa Yhdysvaltain aseteollisuuden hedelmiä. Samalla kun Franklin D. Rooseveltin nautti kahvia leppoisasti Jaltan auringossa, keskustellen Stalin kanssa Euroopan tulevaisuudesta. Ja mikä ihana tulevaisuus siitä tulikaan.

    Äänestä

  • cdsa kirjoitti:

    No kuollut isoisäni kyllä sai maistaa Yhdysvaltain aseteollisuuden hedelmiä. Samalla kun Franklin D. Rooseveltin nautti kahvia leppoisasti Jaltan auringossa, keskustellen Stalin kanssa Euroopan tulevaisuudesta. Ja mikä ihana tulevaisuus siitä tulikaan.

    Nyt ihanampi tuli juuri mainitsemasi keskustelun takia. Siellä Usa ja Englanti vaativat Neuvostoliittoa jättämään Suomen itsenäiseksi ja vapaaksi valtioksi. Muutoin ilman länsivaltojen vaatimuksia Suomesta olisi tullut Suomen sntl. USA toki antoi sotilaallista materiaalia neukuille tuon Saksan vastaisen liittouman takia, mutta jo sota-aikana USA:ssa kansalaiset paheksuivat kovaan ääneen USA:n antamaa tukea kommunisteille pientä pohjoista maata vastaan. Kyllä vastakkainasettelu oli jo käynnistynyt kylmää sotaa varten silloin.

    Äänestä

  • siitä kirjoitti:

    ...kyllä se kovasti lohduttaa verestään kuiviin vuotavaa, kotiansa puolustavaa, pakolla sotaan vietyä kun tietää että häntä ampuneen panssarivaunun kotimaassa jokunen prosentti ei olisi ehkä ihan samaa mieltä liipaisinta vetäneen kanssa...
    Ja että sen jälkeen kun piesty kansa ei aloittanutkaan venäjän kielen peruskurssia, annettiin lainaa rahaa (voi pyhä sylvi!) ja tuotiin laivalastillinen pepsi-kollaa, jotta että olikohan tuo edes murto-osan murto-osa neukkujen saamasta avusta...

    "Want to see abrahams M2A3 on a swamp. And a negro in Kainu- fighting zone attacking Soumusalmi -Kostamus road to punish terrorists whom could be a thread to freedom lovers."

    Colonel L.M.Nussbaum, reserve

    "Fak you white boy, i´m a pussy lover!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rottenführer kirjoitti:

enään siinä muodossa kuin L.Jaakonsaari ja L.Lehtinen ym. lahjotut kansankusettajat haikailevat. USA harkitsee vakaasti uutta järjestelmää, koska ei ole takeita että eurooppalaiset sotivat jenkkien rinnalla, jolloin jenkitkään eivät takaa mitään.
Nato käykin kovaa kamppailua sen merkityksestä nykymaailmassa, siltä kun sattui kupsahtamaan pelivastustaja.
Tämän vuoksi EU:ssa rakennetaan omaa systeemiä ja ennekaikkea pelisääntöjä. Ennenkuin tämä on jossain kuosissa, uudet EU maat toimivat Naton "puolustuksen" varassa, omien armeijoidensa ollessa kokoluokkaa kaksi pataljoonaa tykkipatteri.
En ymmärrä tätä hillitöntä natoon kiirehtimistä muuten kuin posttraumaattisena 70-luvun miehityspelon purkauksena tai sitten laskelmoituna kaupallisten kanavien aukipitona, joka ei tosin nauti kansan luottamusta.

Viime sodassahan USA taisteli N-Liiton rinnalla Suomea VASTAAN. Ja Suomi taisteli Saksan rinnalla.

M.O.T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu