Väkivaltahullut odinin puppelit

Peris

Tässäpä hauska ote näiden nahkahomojen ohjeistuksesta:

Ylen tietojen mukaan odinilaisten omat säännöt sallivat, että tilanteen vaatiessa voidaan käyttää "teleskooppipamppua, sumutteita ja nyrkkirautaa, mutta puukolla tulee liian rumaa jälkeä".

Kerho suosittelee yli 10 hengen porukoita, mutta jo muutaman hengen partio "aiheuttaa matuissa provosoitumista".

Ja tässä vähän rikoshistoriaa:

Ylen tietojen mukaan Odinien johtajan Mika Rannan viimeisin pahoinpitelysyyte on kuitenkin vain viime kesältä. Syyteharkinta valmistui helmikuun lopussa ja odottaa parhaillaan käsittelyä Kemi–Tornion käräjäoikeudessa.Ylen saamien tietojen mukaan Rantaa syytetään suomalaisen naisen ja miehen törkeästä pahoinpitelystä.

Rikoshistoriaa löytyy myös lukuisilta muilta päällystön jäseniltä. Yle tarkisti, että esimerkiksi kaikkien Odinin tärkeimpien kaupunkien – Kemin, Joensuun, Porin ja Kouvolan – johtohahmoilla on pahoinpitely-, varkaus- tai rattijuopumustuomioita.

http://yle.fi/uutiset/soldiers_of_odinin_johdon_salaiset_facebook-viestit_aseita_natsitunnuksia_kytkos_mv-lehteen/8747297

Onkin toooooooooooooooooooosi paljon turvallisempi olo kun nämä väkivaltahomot riehuvat kaupungilla. Nyt vaan toivotaan että poliisi hoitaa hommansa ja hajottaa nämä ryhmät reippaalla toiminnalla ja vaikka varotuslaukauksia ampumalla. Suoraan odinhomon otsikkoon.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • natsipersut

      No persut on persuja.

      • natsipuolue-pSS

        Kauanko rapakuntoinen Soini jaksaa vielä hyysätä ja puhtaaksiharjata natseja??


      • Peris
        natsipuolue-pSS kirjoitti:

        Kauanko rapakuntoinen Soini jaksaa vielä hyysätä ja puhtaaksiharjata natseja??

        Kauan. Ainoa ryhmä joka persssuja vielä äänestää...


      • poikapareissa.partioi

        Ovatko kaikki Odinit homoja, kuten työmies öyhötti?


      • näin.kuulin
        poikapareissa.partioi kirjoitti:

        Ovatko kaikki Odinit homoja, kuten työmies öyhötti?

        Ei, osa on biseksuaaleja.


      • Peris
        näin.kuulin kirjoitti:

        Ei, osa on biseksuaaleja.

        Ne on vasta "prospekteja", kuten se termi taisi olla. Täysjäseneksi pääsee vain ehta umpihomo.


      • vaaraksi.maalle

        Ei ihme, että lapsukaiset ja pienolkaiset pelkäävät noita SS kuulapäitä?


      • Peris
        vaaraksi.maalle kirjoitti:

        Ei ihme, että lapsukaiset ja pienolkaiset pelkäävät noita SS kuulapäitä?

        Kyllä noita mummojenpotkijoita on syytäkin pelätä.


    • hh-gg

      Ei ne mulipäät itsekään tiedä, mitä edustavat. Wikipedian mukaan

      "Odin-kultin juuret ovat hämärän peitossa, mutta sen uskotaan voimistuneen kansainvaellusajalla. Siihen vaikuttivat roomalaisesta kulttuurista ja uskonnosta omaksutut elementit kuten keisarikultti, roomalaiset sodanjumalat ja ilmeisesti myös mithralaisuus. Nykyisin Odin muistetaan parhaiten viikinkien jumalana. Nykyisin on myös olemassa uuspakanallisia ryhmiä, jotka palvovat Odinia ja toisinaan nimittävät itseään "odinisteiksi".
      Liekö nuo kaikki odinilaiset pikku- ja isommat rikolliset edes lukutaitoisia? Ei tuo nimivalinta ainakaan kovin suureen suomalaiseen isänmaallisuuteen viittaa.

    • odinin-roskasakki

      On ne odinit ihme jeesustelijoita, turvaa katuja vaikka itse rikoksia tekivät, tai tekevät edelleen. Kyllä noita joka kaupungista vähintään kourallinen löytyy. Liekö tekeminen vähissä, ei oo ollu keikkoja niin menevät joukolla kävelemään. Peräti osasivat odin hupparin suunnitella. Ei noista mihinkään tositoimiin ole. Itse asiassa, aika pellen touhulta näyttää. Mutta ilmiö on imeisesti Suomessa laantumassa. Rötöstelijät ja ryypystelijät, paskakuntoiset luuserit ja nationalistiset hörhöt löytää toisensa odinin riveistä kun tuntevat olonsa uhatuiksi. Mamut vie naiset, työpaikat, asunnot jne. juu juu ja juu, skarppaisivat itsensä parempaan kuntoon. Mutta ei noista mihinkään ole, mamuista pitää vika löytää, ettei itse tarvitse muuttua.

      • mahdoton.yhtälö

        Odinin lökäpöksyt kulkevat laumassa, kun eivät uskalla yksin kulkea. Miten sellaiset pelkurit pystyvät muka ketään "suojelemaan"?


      • riittääkö
        mahdoton.yhtälö kirjoitti:

        Odinin lökäpöksyt kulkevat laumassa, kun eivät uskalla yksin kulkea. Miten sellaiset pelkurit pystyvät muka ketään "suojelemaan"?

        Jos heidän kimppuunsa aiotaan hyökätä, he hyökkäävät ensin ja piirittävät "hyökkääjän". Näin sanotaan heidän ohjeissaan. Siihen oletetun hyökkääjän piirittämiseen tarvitaan tietenkin useita kuulapäitä. Paitsi jos he sattuvat olemaan yhtä hyviä painimaan kuin se uusi oodinpoju, joka pari päivää sitten oli kertonut porukan johtajalle painaneensa ihan yksin maahan pari arabia ja myös pitäneensä heidät aloillaan poliisin tuloon asti. Hänellä täytyy olla vankkaa näyttöä painitaidoistaan, koska ootinipomot silmää räpäyttämättä uskoivat tarinan ja julkaisivat sen totena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe