Miksi uskonasiat ovat niin monimutkaisia?

Olen uskossa ja käsitän, etten omalla ymmärrykselläni voi selittää uskoa.

Mutta: miksi uskoon liitetään käskyjä, ehtoja ja sääntöjä? Eivätkö ne itsekullakin nouse elämäksi uskossaolon aikana jossakin vaiheessa?

Olen vasta nyt myöhemmällä iällä käsittänyt, mitä Paavali tarkoittaa, että voi syödä ja juoda kaikkea omantunnon mukaan. Kiusasin asialla niin itseäni kuin muita, sori siitä.

Ja muitakin asioita. Kaste, rukousasento, tummat vaatteet tai muukaan ei pyhitä, vaan niiden avulla toinen ihminen valvoo ja mittaa sinua. Pois sellainen.

Annan ilmaisen neuvon: älä mainosta kastettasi, vaan pidä se kalliina aarteenasi. Jätä asiasi Jumalan haltuun, niin muut asiat asettuvat omalle paikalleen. Tämä on evankeliumia.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Uskossa voi olla ihan omalla tavallaan ilman uskon suuntauksia edes raamattua koraania tai seurakuntia, luot omanlaisesi yhteyden ylhäälle ilman sääntöjä muitten vaikutteilta. Luojasi ei vaadi sinulta enempää kuin olet.

Äänestä
  • Ja eksytys on varma. Mitä virkaa on itse keksityllä uskolla? Mooses jo aikoinaan hakkasi kymmenen käskyä kivitauluihin ja ne ovat yhä voimassa.

    Äänestä

Ihmiset ja vastustaja ovat tehneet uskon opista monimutkaisen. Muistako, kun opetuslapset kyselivät Jeesukselta, mitä heidän tulee tehdä, jotta he Jumalan tekoja tekisivät ja vastaus oli näin yksinkertainen: Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.

Äänestä

Jeesuksen luokse voi tulla ihan ilman ehtoja. Ihan sellaisena kuin on. Ei tarvi yrittää muuttaa itseään suuntaan eikä toiseen.

Eikö jossain laulussakin lauleta "tule sellaisenaan". Jumala ei vaadi sinulta mitään, vaan Jeesus itse tulee elämäksi sinussa, niinkuin itse sanoit.

Enää et elä vain sinä, vaan Jeesus elää sinussa ja hän itse vaikuttaa sinussa sen, että sä elät Jumalan tahdon mukaista elämää.

Sinä itse et siis ole pääroolissa, vaan Pyhä Henki. Hes. 36:27

Äänestä

  • Ei voi tulla mikäli ei ole valmis luopumaan kaikesta siitä, minkä vääräksi ymmärtää.

    16.Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
    17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
    18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
    19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
    20.mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.

    13.Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ , se saa ARMON.

    Tunnustaminen hylkääminen=armo

    Äänestä

  • Näin.se.menee kirjoitti:

    Ei voi tulla mikäli ei ole valmis luopumaan kaikesta siitä, minkä vääräksi ymmärtää.

    16.Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
    17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
    18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
    19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
    20.mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.

    13.Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ , se saa ARMON.

    Tunnustaminen hylkääminen=armo

    Tämä julistus voi kuulostaa oikealle, mutta siinä on vaatimusta ja suorittamista.

    Ei kiinnosta synti, vaikkakin tulee silloin tällöin valittua väärin, mutta otsensä paranteluyritykset ne vasta johtaa pyristelykierteeseen.

    Äänestä

  • Jaksaajajaksaa kirjoitti:

    Tämä julistus voi kuulostaa oikealle, mutta siinä on vaatimusta ja suorittamista.

    Ei kiinnosta synti, vaikkakin tulee silloin tällöin valittua väärin, mutta otsensä paranteluyritykset ne vasta johtaa pyristelykierteeseen.

    21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen ISÄNI TAHDON .
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT .

    Äänestä

  • Jeesus.sanoi kirjoitti:

    "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta JOKA Ei OLE KUULIAINEN POJALLE, SE EI OLE ELÄMÄÄ NÄKEVÄ , VAAN JUMALAN VIHA PYSYY HÄNEN PÄÄLLÄNSÄ ."joh3:36

    Usko Jeesukseen Kristukseen, on uskoa Jumalan Sanaan, usko Jumalan Sanaan on luottamista Jumalaan, luottaminen Jumalaan on toimimista sen Sanan mukaan ja tämä on kuuliaisuutta.

    Elävä usko on kuuliaisuutta Jumalan Sanalle. Usko ilman tekoja on kuollutta.

    Nimim."jaksaajajaksaa" Olet pahasti eksyksissä.

    Äänestä

Uskoni haihtui joulupukkiin myöhemmin myös luojaan tajuttuani evoluution. Hokkuspokkus taikurit ovat silmän lumetta aivojen mielikuvia.
Itse elämä on ihmeellistä sillä ei ole alkua eikä loppua.

Äänestä
  • Minustakin elämä on ihmeellistä. Evoluutioonkin uskon niin, että lajin sisällä tapahtuu kehitystä ja muutosta, mutta laji ei muutu toiseksi. Jumalassa on jatkuva kehitys ja se ei lopu koskaan.
    Elämä on ihana lahja silloin, kun se on kunnossa, eikä siinä ole itselle omittuja paineita ja taakkoja. Uskossa ihminen saa luovuttaa kaikki vaikeat asiat sinne, missä on ne kyky hoitaa, Jumalalle. Tuon kyvyn Jumala antaa apuaan tarvitsevalle ihmiselle ja antaa lisäksi voiman hoitaa ja hallita asioita. Viisaus huutaa porteilla, miksi ette kuule Hänen ääntänsä?
    Usko on monille liian yksikertainen asia, sillä ihmiset haluavat itse olla niitä viisaita. Usko nyt yksinkertaisesti on niin helppo, että kukaan ei eksy Jeesuksen viitoittamalta tieltä. Evankeliumi on Jeesus ja joka kuulee evankeliumin ja ottaa vastaan, saa voiman elää Jumalan kanssa.
    Itse viisaat eivät laita itseänsä syrjään Sanan tieltä ja siksi he eksyvät. Ihmisen viisaus kääntyy suorastaan typeryydeksi ja siksi jokaisen tulee kuulla Jumalan viisautta, joka luo uuden elämän ja antaa rauhan ja ilon.

    Jos olet vähänkään utelias, niin ala oppimaan Johanneksen evankeliumista. Johannes opettaa selkeästi rakkaudenlain voiman ja kirjaa selkeästi ylös Jeesuksen opetukset.

    Äänestä

  • Lähettiläs kirjoitti:

    Minustakin elämä on ihmeellistä. Evoluutioonkin uskon niin, että lajin sisällä tapahtuu kehitystä ja muutosta, mutta laji ei muutu toiseksi. Jumalassa on jatkuva kehitys ja se ei lopu koskaan.
    Elämä on ihana lahja silloin, kun se on kunnossa, eikä siinä ole itselle omittuja paineita ja taakkoja. Uskossa ihminen saa luovuttaa kaikki vaikeat asiat sinne, missä on ne kyky hoitaa, Jumalalle. Tuon kyvyn Jumala antaa apuaan tarvitsevalle ihmiselle ja antaa lisäksi voiman hoitaa ja hallita asioita. Viisaus huutaa porteilla, miksi ette kuule Hänen ääntänsä?
    Usko on monille liian yksikertainen asia, sillä ihmiset haluavat itse olla niitä viisaita. Usko nyt yksinkertaisesti on niin helppo, että kukaan ei eksy Jeesuksen viitoittamalta tieltä. Evankeliumi on Jeesus ja joka kuulee evankeliumin ja ottaa vastaan, saa voiman elää Jumalan kanssa.
    Itse viisaat eivät laita itseänsä syrjään Sanan tieltä ja siksi he eksyvät. Ihmisen viisaus kääntyy suorastaan typeryydeksi ja siksi jokaisen tulee kuulla Jumalan viisautta, joka luo uuden elämän ja antaa rauhan ja ilon.

    Jos olet vähänkään utelias, niin ala oppimaan Johanneksen evankeliumista. Johannes opettaa selkeästi rakkaudenlain voiman ja kirjaa selkeästi ylös Jeesuksen opetukset.

    http://www.netmission.fi/aaniraamattu
    Tästä löytyy äänitetty Raamattu. Sitä voi kuunnella ja tehdä muutakin. Voi kuunnella ja ihmetellä miten viisas Jumalan Sana/Jeesus on.

    Jumalan Sana ei tyhjänä palaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaksaajajaksaa kirjoitti:

Olen uskossa ja käsitän, etten omalla ymmärrykselläni voi selittää uskoa.

Mutta: miksi uskoon liitetään käskyjä, ehtoja ja sääntöjä? Eivätkö ne itsekullakin nouse elämäksi uskossaolon aikana jossakin vaiheessa?

Olen vasta nyt myöhemmällä iällä käsittänyt, mitä Paavali tarkoittaa, että voi syödä ja juoda kaikkea omantunnon mukaan. Kiusasin asialla niin itseäni kuin muita, sori siitä.

Ja muitakin asioita. Kaste, rukousasento, tummat vaatteet tai muukaan ei pyhitä, vaan niiden avulla toinen ihminen valvoo ja mittaa sinua. Pois sellainen.

Annan ilmaisen neuvon: älä mainosta kastettasi, vaan pidä se kalliina aarteenasi. Jätä asiasi Jumalan haltuun, niin muut asiat asettuvat omalle paikalleen. Tämä on evankeliumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu