Enneuniko?

olen joskus sellaisia-kin nähnyt :)

Unessa oli kahden joukon kahinointia, ne eivät olleet mitään virallista porukkaa, elikkä ei sotilaita eikä poliiseja.
Yllättäen toisen puolen apuna oli miehiä, joilla oli mustat takit ja harmaat tai ruskeat housut. Samalla puolella taisi olla sellainen panssarivaunun tapainen joka kulki isoilla pyörillä.
Se yritti lähteä ylämäkeen, mutta paksu sohjaantunut pakkaslumikerros ei antanut renkaille pitoa.
Toinen puoli hyökkäsi vaunun kimppuun.
Viimeistään siinä vaiheessa alkoi väkivalta kadulla/torilla.

Itse olin kai sivullisena katsojana. Mutta kaikista alkoi tuntua, että ihmisille käy huonosti.

Seuraavassa vaiheessa oltiin lumettomalla torilla. Tuoleja ja sohvia oli kerätty laidoille. Ihmisiä oli satoja.
Keskusteltiin ... kai sopuisasti?
Istuin sohvalla ja vieressä oli pari parikymppistä miestä. Toinen alkoi selittää jotain ja halusi näyttää asiaa. Hän otti puolimetrisen veitsen ja laittoi sen kaulalleni terä ulospäin ja liikutti sitä kaulalta niskapuolelle.
Sanoin: jos noin tekisit, saisit nähdä mitä olen juuri syönyt.

Uni loppui siihen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


orakelit kirjoitti:

olen joskus sellaisia-kin nähnyt :)

Unessa oli kahden joukon kahinointia, ne eivät olleet mitään virallista porukkaa, elikkä ei sotilaita eikä poliiseja.
Yllättäen toisen puolen apuna oli miehiä, joilla oli mustat takit ja harmaat tai ruskeat housut. Samalla puolella taisi olla sellainen panssarivaunun tapainen joka kulki isoilla pyörillä.
Se yritti lähteä ylämäkeen, mutta paksu sohjaantunut pakkaslumikerros ei antanut renkaille pitoa.
Toinen puoli hyökkäsi vaunun kimppuun.
Viimeistään siinä vaiheessa alkoi väkivalta kadulla/torilla.

Itse olin kai sivullisena katsojana. Mutta kaikista alkoi tuntua, että ihmisille käy huonosti.

Seuraavassa vaiheessa oltiin lumettomalla torilla. Tuoleja ja sohvia oli kerätty laidoille. Ihmisiä oli satoja.
Keskusteltiin ... kai sopuisasti?
Istuin sohvalla ja vieressä oli pari parikymppistä miestä. Toinen alkoi selittää jotain ja halusi näyttää asiaa. Hän otti puolimetrisen veitsen ja laittoi sen kaulalleni terä ulospäin ja liikutti sitä kaulalta niskapuolelle.
Sanoin: jos noin tekisit, saisit nähdä mitä olen juuri syönyt.

Uni loppui siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu