Mikä selittää Trumpin suosion?

Muutoksentuulet

Jotta ymmärtäisimme, miksi Trump menestyy esivaaleissa, meidän pitää ymmärtää ensin amerikan poliittisen pelin tila. Yhdysvalloissa poliittista valtaa on pitänyt toisen maailmansodan jälkeen valtaeliitti, tuo rahamaailman pieni vähemmistö, suuryritysten edustama ja rahoittama rikas vähemmistö, joka on rahoittanut ja asettanut rahoillaan USA presidentit ja kongressiedustajat ajamaan pienen rikkaan valtaeliitin ja amerikkalaisten monikansallisten yritysten etuja kaikkialla maailmassa. Tuo valtaeliitti on saanut pitää valtansa kauan ja se on näkynyt amerikan politiikassa.

Yhdysvaltain köyhälistö, tuo suuri pääosin maahanmuuttajien kansanosa, mutta myös monet jo kauan amerikassa asuneet suvut, jotka ovat menettäneet kaiken ja ovat nyt myös köyhiä. Heitä on amerikassa ainakin 60 miljoonaa ellei jo enemmänkin, joilla ei ole toivoa paremmasta niinkauan kuin valtaeliitti asettaa rahoillaan poliittiset toimijat. Lisäksi amerikassa on suuri määrä ainakin 40 miljoonaa niitä, joilla on juuri ja juuri se velkainen oma koti, jota velkaa he maksavat lähes eläkeelle asti, mihinkään muuhun heillä ei ole varaa.

Yhdysvalloissa on yli 100 miljoonaa ihmistä, joille valtaeliitin politiikan jatkuminen ei tuo mitään toivoa paremmasta.

Trump tuo toivoa. Vaikka hän on miljardööri, mutta hän ei olekaan valtaeliitin rahoilla menossa presidentiksi, vaan omilla rahoillaan, omilla miljardeillaan, joista hän on valmis luopumaan päästäkseen presidentiksi. Hän tuo toivoa näille köyhille ja keskiluokan amerikkalaisille ja niille kaiken rahoitusmarkkinoilla menettäneille, joille myytiin tyhjiä lupauksia ja he menettivät kaikki sijoittamansa säästöt noissa rahoitusmarkkinoiden huijauspeleissä, joissa paska käärittiin kultapaperiin ja sanottiin, että näistä saa hyvää tuottoa. Näille Trump tuo toivoa.

Ei Trump ole rakentamassa muuria Meksikon rajalle, ei hän ole ajamassa muslimeita pois amerikasta, nämä ovat hänen vitsejään, heittoja siitä, että amerikkalaiset käsittäisivät, että koska hän ei ole valtaeliitin rahoilla pyrkimässä presidentiksi, hän voi ajaa amerikan kansan etua, hän voi tehdä politiikassa aloituksia, joita ei ole valtaeliitti sanellut, hän voi ajaa asioita niin, että köyhäkin amerikkalainen saa toivoa paremmasta tulevaisuudesta, ei ole enää pakko pitää politiikkaa samana kuin ennen. Voidaan muuttaa politiikkaa niin, että tämä suuri amerikkalaisten enemmistökin voi saada jotain muutakin, kuin vain tehdä rankasti töitä ja pysyä koko elämänsä köyhänä ilman mitään toivoa 'amerikan unelman' toteutumisesta. Trump edustaa sitä toivoa, että tuo valtaeliitin poliittinen jatkumo voidaankin murtaa ja päästä siitä ulos. Tuo sodanjälkeinen valtaeliitin politiikka voikin murtua ja myös amerikan kansaa voidaan kuulla oikeasti päätöksen teossa, eikä vain sitä pientä muutaman prosentin valtaeliittiä, joiden etuja valtaeliitin asettamat presidentit ovat tähän asti joutuneet ajamaan, koska heidät on valtaeliitti rahoillaan virkaansa asettanut.

Amerikkalainen demokratia on ollut rahan demokratia - oikeampi nimi sille olisikin rahan diktatuurivalta - se kuvaa Yhdysvaltojen politiikkaa paremmin kuin mikään muu termi.

Trump tuo tuohon muutoksen toivon. Clinton edustaa valtaeliittiä, hän on sitoutunut jatkamaan valtaeliitin rahan politiikkaa, siksi hän ei kelpaa amerikkalaisille. Siksi moni muu ehdokas on joutunut luopumaan.

Amerikkalaiset haluavat muutoksen - siitä on kysymys! Ei Trump ole joku populisti, vaan hän edustaa uutta 'amerikka kaikille' suuntaa. Sille on suuri tarve. Ellei se pian onnistu, amerikka ajautuu sisällissotaan - hätä on jo niin mittavaa suuren amerikkalaisen enemmistön elämässä, joilla ei ole toivoa paremmasta.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fixing_clinton
      • LateLapista1

        Trump on ottanut mallia perussuomalaisista, siitä se suosio johtuu!
        Trumphan puhuukin kuin persujen sahuri pikku kännissä !

        Late Lapista. SSSS Ry!


    • orgmummeli

      Mikä oli Hitlerin, Napoleonin yms...ten suosio?

    • Näin-se-menee

      Trump,in suosion selittää pitkälti muuri jonka hän on luvannut rakennuttaa Meksikon rajalle (jota ei tule tapahtumaan) ja tiukka pakolaispolitiikka sekä suhtautuminen muslimeihin (hihamerkit ja pikakäännytykset ja karkotukset). Tilanne kertoo siitä, kuinka totaalisen täynnä jenkit ovat tätä nykyajan monikulttuurihurmosta. Kyse on siitä samasta tuskasta jota Euroopan kansakin kokee tällä hetkellä. Kyllä täälläkin (eri maissa) äänestettäisi ehdokasta joka lupaisi panna pakolaistulvan aisoihin ja käännyttäisi entisetkin takaisin. Kansa on hädissään niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Tämä vallalla oleva tilanne suorastaan sairastuttaa kansalaiset henkisesti ja fyysisesti. Samaan aikaan joku vitun subb ihailee itiksen kansainvälistä ilmettä ja kehuu kauniiksi katsottavaksi.

      • 464564564

        Aivan näin. Tässä se syy on.


    • vastauson

      Raha.

    • selkeästi

      tkansa on ympääntyminen luvattuihin lupauksiin ja valheisiin sekä työttömyyys,köyhyys,kodittomuus jne.

      toimii täysin kuin soini persut ennen jytkyä,ei mitään sen kummempaa,vain ameriikan malliin suuremmin.

    • mjnhzs

      Trump sanoi että Usan pitää keskittyä hoitamaan omia asioitaan ja loepttaa sotiminen pitkin maailaa. Hänellä on maanläheiset tavoitteet. Näkisin mielelläni hänet Valkoisen talon isäntänä.

      • Karl.M

        Aseteollisuus on maailman ja Usan suurin laillinen teollisuuden ala. Usan presidentti joutuu kuuntelemaan aseteollisuuden omistajia ja toimimaan näiden ehdoilla.
        Amerikkalaiset saavat ihan rauhassa väsyä maailmalla sotimiseen, sillä aseteollisuus kuitenkin vaatii sotien järjestämistä maailmalla. Myös trump tietää tämän.


    • älähämäänny

      Trump kuuluu ihan samaan rahaeliitiin. Tätä näytelmää käydään amerikkalaisten äänestäjien hämäämiseksi. Heidät saadaan kuvittelemaan että äänestäminen kannattaa ja että heilläkin on valtaa.
      Koko USA:n senaattia hallitsee siionistirahaeliitti. Sille Trump ei voi mitään, eikä haluakaan, koska kuuluu samaan sakkiin.
      Obamakin lupasi ensi töikseen sulkea Guantanamoon ja tehdä terveysuudistuksen. Mitä on saatu aikaan kahdeksassa vuodessa? Lisää ruumiita Lähi-Itään. Pankit tienaa sodilla.
      Kaikki USA:n presidentit ovat marionettinukkeja. Naruja vetelee iso raha.

      • lxsdjhfs

        Obama onkin suvakki.


    • suosionsyyt

      Katsokaapa paljonko USA ökyrikkaat maksavat veroja suurista osinkotuloistaan, jotka he ovat saaneet veroparatiisisaarille sijoitetuista pöytälaatikkoyrityksistään, joiden omistukset ovat miljardeja dollareita.

      Eliitti haluaa säilyttää tämän menon ja kansa haluaa tähän muutoksen. Yhä pienempi osa USA kansalaisia omistaa yhä suuremman osan maan varallisuudesta ja tuo suhde vain pahenee.

    • aseetpuhuuu

      En luottaisi ukkoon jolle raha on kaikki kaikessa ja sitä on tehty omituisilla kiinteistö- ja muilla veivauksilla.
      Mitä tekee mies kun hän pääsee valtaan: tekee lisää rahaa muista välittämättä.
      Hän on luvannut tehdä Amerikasta jälleen suuren ja uhannut korottaa puolustusbudjettia.Toisin sanoen hän tulee valtaan asekauppiaiden rahoilla ja aikoo sijoittaa aseteollisuuteen ja ylläpitää sotatilaa tienatakseen sillä.

    • trumpetin-soittaja

      Trumpin suosio selittyy pitkälti sillä, että republikaanien äänestäjät ovat vihaisia puolueen ns. establismentille, joka on pettänyt kaikki lupauksensa. Kyse ei sinänsä ole Trumpista itsestään, vaan hän asettui ehdokkaaksi juuri oikeaan aikaan sopivassa puolueessa. Jos Trumpia ei olisi, ruohonjuuritason republikaanien raivo puolue-eliittiä kohtaan kanavoituisi Ted Cruzin tai Rand Paulin kautta.

    • eityhjiäpuheita

      Trumpin teesit löytyvät hänen sivuiltaan.
      TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS
      YHDYSVALTOJEN JA KIINAN KAUPPA UUDISTUS
      VETERANS ADMINISTRATION UUDISTUKSET
      TAX REFORM
      TOINEN TARKISTUS OIKEUDET
      MAAHANMUUTTO UUDISTAMINEN

      Niissä on paljon sisältöä, josta varmaan moni jenkki tykkää! Ne on luettavissa hänen omilta vaalisivuiltaan ja niistä hän on kertonut vaalitilaisuuksissaan. Lehdistö ei vain ole kiinnostunut tuomaan niitä esiin.

      Ei se pelkkää huulen heittoa ole.
      - esimerkiksi verouudistuksissa vähän ansaitsevien tulovero tulisi olla 0 % (alle 25 000 dollaria ansaitsevilla ja alle 50 000 dollaria perhe ansaitsevilla)
      (yksistään tuo esitys tuo jo valtavasti ääniä)
      - hallitsemattoman maahanmuuton paneminen kuriin tuo myös ääniä paljon
      (meksikolaisten tekemät rikokset jenkeissä ovat valtaisissa mittasuhteissa, siitä kertovat tilastot)

      Kyllä nuo Trumpin uudistukset ovat se todellinen vaikutin, miksi hän saa ääniä!

    • onnee

      80 prosenttia yhdysvaltalaisista kärsii työttömyydestä tai pyörii köyhyysrajalla

      Tutkimus kertoo, kuinka amerikkalainen unelma on romahtamassa.

      Amerikkalainen unelma on näyttäisi olevan romahtamassa, jos on uskominen The Associated Pressin tutkimusta. Sen mukaan jopa noin 80 prosenttia, eli neljä viidestä yhdysvaltalaisesta kärsii työttömyydestä tai lähentelee köyhyysrajaa. Syiksi alamäkeen listataan globaalimmaksi muuttunut talous, köyhien ja rikkaiden välisen kuilun syveneminen ja hyvätuloisten tehdastöiden katoaminen.

      Taloudellisesta täyskäännöstä laivalleen suunnitteleva Barack Obama on painottanut viime aikoina, että hänen tärkein tehtävänsä on ”rakentaa uudelleen mahdollisuuksien tikapuut” ja kääntää tuloerojen suunta.

      USA:n köyhyydessä on kyse myös etnisestä taustasta ja tasa-arvosta eri etnisten ryhmien välillä. Obama joutuukin joukkoineen pohtimaan millaisilla työkaluilla maasta saadaan tasa-arvoisempi: keskitytäänkö tasoittamaan eroja tukipolitiikalla, joka kohdistetaan tiettyihin etnisiin ryhmiin vai kehittämään kaikille saman kohtelun takaavaa talouspolitiikkaa?

      Jos eri etniset vähemmistöt ovat olleet tasaisen varmasti heikossa asemassa Yhdysvalloissa, iskee kakka tuulettimeen tällä hetkellä pahiten valkoisten asukkaiden keskuudessa. Suhteellisesta pudotuksesta kertoo muun muassa se, että valkoisissa kotitalouksissa ei olla oltu näin pessimistisiä oman talouden tulevaisuuden suhteen sitten 1980-luvun tai se, että valkoisten yksinhuoltajaäitien määrä on noussut mustien tasolle.

    • muutoksentoive

      Trumpissa todentuu amerikkalaisten unelma muutoksesta. Ihmiset uskovat, että hän ei ole eliitin sätkynukke.

      Nykyinen eliitin johtama hallinto alkaa kyllästyttää kansaa. Amerikkalaiset alkavat olla kurkkua myöten täynnä tätä eliitin hallintoa.

      Ellei muutos tule, amerikka ajautuu sisällissotaan.

    • muutostahalutaan

      Hitlerkin oli aikanaan saksalaisille muutoksen toive.

      Liian myöhään Saksan kansa havahtui, että väärä mies päästettiin valtaan.

    • muutoksentoive

      Putin edusti venäläisille muutoksen toivetta.

      Mitä venäläiset tulevatkaan vielä huomaamaan?

    • oikeudenmukainenmaailma

      Koko maailma alkaa olla kyllästynyt tähän rahan vallan epäoikeudenmukaisuuteen.

      Rahan vallan edustajat kehtaavat vielä puhua oikeudenmukaisuudesta ja demokratiasta.

    • Obama_care

      Kyllä Trump on presidentin irvikuva. Ihmetellä täytyy vain amerikkalaisten menoa :O

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe