kotimaista kieltä eli suomi ja saame. Kotimaiseksi väitetty ruotsi on valloittajan tänne tuoma, aivan vieras, kieli. Mutta hyvin on pitänyt pintansa ja se johtuu Paavo Lipposen kaltaisista nuoleskelijoista. Niitä kun riittää, palkkion toivossa tietenkin. Niinhän koirakin temppunsa tekee, palkkion toivossa.
Palkkiota odottavat opetetut koiratko Suomea johtavatkin eivätkä maakuntien miehet?
Suomessa on vain kaksi
30
61
Vastaukset
- palvokoot.ihan.sama
Se läntinen vieras kieli tuotiin tänne sotajoukkojen voimin siten kuin sotajoukot yleensäkin toimivat. Tappamalla, polttamalla, ryöstämällä, raiskaamalla ja loopuksi tekemällä alkuperäisväestön orjikseen !
Nyt osa kansaa, se henkisesti heikoimmin kehittynyt, on hurahtantu ja suorastaan palvoo sitä kieltä ja siinä sivussa Victoriaa ja Danielia ja Estelleä ja Oscaria.- Hölynpölyä-taas
Ruotsi oli hallinnon kieli.
Suomen "valloitus" oli varsin rauhanomaista. Pitäjät ja seurakunnat perustettiin toinen toisensa jälkeen ja ruotsinkielinen hallinto kehittyi vähitellen.
Ruotsalaisia uudisasukkaita tuli rannikoille ja ruotsi oli siltä osin myös rahvaan kieli.
Vähitellen syntyvät kaupungit olivat kaikki ruotsinkielisiä 1800-luvulle asti.
Taloudellinen, sotilaallinen ja sivistyksellinen eliitti oli ruotsinkielistä 1900-luvulle.
Hurrikauna panee lykkäämään valeita. - aikavekkuliolet
Hölynpölyä-taas kirjoitti:
Ruotsi oli hallinnon kieli.
Suomen "valloitus" oli varsin rauhanomaista. Pitäjät ja seurakunnat perustettiin toinen toisensa jälkeen ja ruotsinkielinen hallinto kehittyi vähitellen.
Ruotsalaisia uudisasukkaita tuli rannikoille ja ruotsi oli siltä osin myös rahvaan kieli.
Vähitellen syntyvät kaupungit olivat kaikki ruotsinkielisiä 1800-luvulle asti.
Taloudellinen, sotilaallinen ja sivistyksellinen eliitti oli ruotsinkielistä 1900-luvulle.
Hurrikauna panee lykkäämään valeita.-----Suomen "valloitus" oli varsin rauhanomaista.----
Niinkö nynnyä me suomalaiset sinun mielestäsi olemme, että tänne voi vain kävellä ja ottaa Suomen siirtomaakseen ja tämä kaikki tapahtuu ihan rauhanomaisesti? Harvinainen kansa katsoo asiaa miltä kantilta tahansa, yleensä kansat tappelevat valloittajia vastaan. Miksi me sitten tappelimme kahdessa sodassa niin hurjasti neukkua vastaan, mistä ja miksi näin suuri muutos?
Ilmeisesti Suomesta tulee helposti EU-liittovaltion osa. - Lisää-hölynpölyä
Eipä näy historian tuntemus juuri rasittavan.
Suomessa ei ollut mitään "kansaa" saati valtiota ristiretkiaikaan, Jonkinlainen alkeellinen pitäjälaitos toimi.
Tilalle perustettiin ruotsalainen pitäjälaitos, jossa siviilihallinto ja kirkko yhdistyivät. Samalla väestö kastettiin. Ei siinä kummempaa.
Kyllä pari paikallista kapinaa oli, mutta ne kukistettiin melko helposti. - olkikoirat
Samalla perusteella voisi perustella Amerikan alkuperäiskansojen alistamisen, tuhoamisen: "jotain villejä siellä oli, muttei niillä ollut varsinaista yhteiskuntaa". En silti vastusta ruotsia tai suomenruotsalaisuutta.
- Pruur-Eerikki
HS Mielipide 30.9.2010
Ruotsi ei ole Suomessa alkuperäiskieli
" - -. Alkuperäiskieliksi kutsutaan vanhimpia tunnettuja, jollakin alueella puhuttavia kieliä. Suomen alkuperäiskieleksi tunnustetaan perustuslaissa saamen kieli (siis pohjoissaame, inarinsaame ja kolttasaame). Suomessa puhutaan vanhastaan myös kahta autoktonista eli kotoperäistä kieltä: perustuslaissa toiseksi kansalliskieleksemme määriteltyä suomen kieltä sekä Suomen ainoaa kotoperäistä vähemmistökieltä, karjalaa, joka näyttää unohtuneen Arffmanin vähemmistökielten listasta. Kielen kotoperäisyydellä tarkoitetaan, että sitä on puhuttu jossakin maassa tai jollakin alueella "aina". - -. Historialliselta taustaltaan ruotsi on Suomessa alloktoninen eli muualta tullut kieli. Alloktonisuus ei millään tavoin vähennä ruotsin kielen merkitystä Suomen kielimaiseman historiallisesti vakiintuneena ja keskeisenä osana."
Rino Grünthal
Johanna Laakso
Anneli Sarhimaa
professoreita
Euroopan komission rahoittama Eldia-projekti
(European Language Diversity for All)- hätkengo-vie
Karjal Žurnualu
Uudizet 8.6.2011
Paavo Harakka
Ezitin karjalan kieltä perusskolah jo 1978
Bomban taloin srojinnan aigah 1977-78 joukkoviešťimilöis eziteldih rajakarjalazie taboi, pravoslaunoida vieruo da karjalan kieldä. Nurmekses zavod´ittih dai enzimäńi karjalan kielen kurssa opastajana FM Matti Jeskańi. Mie oľin kirjuttan karjalankielizie paginoi sidä ennen erähih karjalazih aviezoih. Samah aigah suomalańi yhteiskunda oľi alganuh enďistä paremmin ellendiä vähemmistölöin ažieloi. Oľi sekuitoivot havaitšuttu huomuamah, mi merkitys on karjalan kielel kogo Suomen kulttuuran rikastuttamizes.
Valdimon Suojärvi-seuran syyzkogovukses kylmäkuus 1978 piin voimakkahan paginan karjalan kielen azemas da tulevaizuuves. Paginas siteerain professor Pertti Virtarandua. Häihäi näit sanoi, jotta karjala kieli on mońin muodoloinker ylen hiitroi tundoloin ilmazija da täyzpädevä kieli samanmoine kui lähimbäńi sugukieli suomi.
Opastajana oľin dogaďin, sto muamoinkielen opassandakńiigois ei olluh ńimin miittumua maińindua karjalan kieles, hos suomen kielen kohal eziteldih raumalazien da savolazien murdehet. Mie luajingi ezityksen, sto karjalan kieli oľis suadava opassanda-aineheksi perusskolah saamen kielen jyty. Siit maińitšin, jotta sih ńiškoi pidäis järgieh käyńńisťiä ruannat tavoittehena karjalan kielen elvyttämińi da kehittämińi, karjalankielizien opastajien kouluttamińi da karjalankielizien opassandakńiigoin kirjuttamińi. Saamenkielizien itšepäińi ruanda oman kielen eistämiseksi olgah meilgi ezimerkkinä.
Nygöi on männyh jo ańikkovai 33 vuotta. Sih aigah ollah karjalan kielen ažiet eissytty v. 1995 perussetun Karjalan Kielen Seuran johol kudakui. Olemmo suanuh vähemmistökielen statuksen. Olemmo alottannuh kielipezätoiminnan. On piässetty lugiettavaksi kńiigazie vägi tukul da jägimäseksi on ilmestynnyh karjalankielińi avieza. Mie usson, sto terväh rubiemmo dai opastamah lapsie perusskolas karjalan kielel.
http://verkolehti.karjal.fi/uudizet/vahnembat-uudizet/ezitin-kielta-skolah-jo-1978/ - karjalakse
Karjal Žurnualu
Uudizet 18.3.2016
Karjal on voimavara
Nurmekses on pandu alguh projektu, kudaman tarkoitus on nostua vähembistökieli da -kultuuru uvven kehityndän voimavarakse. Keskezenny ozannu projektah kuuluu kielipezätoimindu, kudamah niškoi Bomban taloin alovehele on nostettu oma taloi. Ruado sie algau perehpäivykoditoimindannu. Lapsile taritah sežo karjalankielisty ohjelmua i muudu hommua. Päivykoin toiminindua kehitetäh kieliruadoryhmien ker.
Kielipezätoiminda todevuu, ku suajah tarbehekse tugijoi.
Yksi huomattavu tugi on jo suadu, ku LomaSirmakan omistai Forete Oy on luovutannuh ozan lomafatierois karjalazile kielipezäprojektan joukkofinansiiruičendan vastinehekse.
Kielipezätoimindua voibi tugie jogahine hyövykkähäl taval ostamal lomabanknottoi, kudamat annetah oigevuon suaha fatieru LomaSirmakas. Yhten nedälin piduhine loma maksau perehele 400–900 euruo vuvvenaijas rippujen. Kielipezäprojektah voibi ottua ozua ostamal 500 euron lomabanknottoi kampuaniihindah 250 euruo / kappaleh. Konzu lomailii asettuu fatierale LomaSirmakkah, korvatah hänele banknotas 500 euruo. Banknottu on voimas yhten vuvven. Lomabanknotan voibi käyttiä iče, andua podarkakse, myvvä, libo andua arbajazien palkindokse.
Lomabanknottoi voibi tilata Forete Oy:l, tel. 013 480 463013 480 463 da info@lomasirmakka.com da ostua LomaSirmakan vastahotandas: Tavintie 6 75500 Nurmes i Karelia Expert Matkapalvelu Oy:l, Kauppatori 3 75500 Nurmes da verkolaukas: www.visitkarelia.fi
Lähte da kuva LomaSirmakan eziteh. Kuvas on päivykoditaloi.
http://verkolehti.karjal.fi/
- VeiVei
Nämä ns ristiretket 1200-luvulla olivat kilpailua euroopan viimeisistä alueista joilta puuttui valtio ja valtionuskonto. Kilpailussa olivat Suomen osalta mukana Novgorod ja Tanska. Novgodin ote suomen alueesta täytyy olla ollut aika vahva koska suomen kieleen on jo noilta ajoin tullut lainasanoja muinaisvenäjästä (mm.risti, pappi). Ruotsi sitten oli lopulta vahvempi. Siksi täällä yhä keskustellaan ruotsin kielellä. Mitään järkeä tuon kielen suojelussa ei suomen kannalta ole.
- Ruotsiin_töihin
Miksi kiellät ruotsin kielen merkityksen suomalaisille? Kouluruotsi on mahdollistanut tuhansille suomalaisille työn tekemisen mahdollisuuden Ruotsissa kun oma maa Suomi ei ole tarjonnut kelvollista työtä.
Kieliä ei pidä jakaa "omiin" kieliin ja "valloittajien" kieliin. Miksi opiskelette englantia? Englantilaisetkin kävivät täällä pommittamassa mm. Viaporia ja Bomarsundia. Jos he olisivat voittaneet sekin olisi ollut valloittajan kielen voittoa.
Kai tiedät, että Naton komentokieli on myös englanti. Miksi nämä natokiimaiset opiskelee englantia?
Olet aika hörhö kun kirjoitat valloittajien kielestä? Eipä ukrainalaiset alkaneet käyttämään ruotsia eikä suomea kun Ruotsin-Suomen armeijat olivat siellä sotimassa.
Onneksi Ruotsi-Suomi körsi mittavan tappion Pultavassa.
Ja myöhemmin suomalaiset Waffen-SS joukot joutuivat opiskelemaan saksaa koska se oli natsien komentokieli. Siis valloittajan kieltä.
Ja näyttääpi siltä, että nämä Odinin pojat ovat ottaneet englanninkielisen nimen Soldiers of Odin itselleen. Taitaa kertoa natokiimasta?
PS. Odinhan oli skandinaavisten viikinkien jumala. Suomi ei ole skandinaavinen kieli, ruotsi, norja, tanska, islanti ja färi ovat. Jos ruotsi ketuttaa sinua niin olet aivan väärässä porukasssa, ole vaan suomalaisten Ukko jumalan peräkammaripoikia.
Ruotsin kieli toi Suomeen länsieurooppalaisuuden mallin. Hyvä näin.
Minua ei mikään kieli ketuta. Se mikä ketuttaa on typerät ajatukset.- olivatko
"Eipä ukrainalaiset alkaneet käyttämään ruotsia eikä suomea kun Ruotsin-Suomen armeijat olivat siellä sotimassa."
Olivatko ukrainalaiset vuosisatoja Ruotsin vallan alla?
Eivät tainneet...
Kenties et ole siitäkään tietoinen, että englannin kielen taitajia on "joitakin" satoja miljoonia enemmän kuin ruotsin kielen taitajia. Lisäksi englannilla pärjää kymmenissä maailman valtioissa mutta ruotsilla ainoastaan Ruotsissa (ja Ahvenanmaalla).
Että suhteellisuuden tajua vähän kehiin, kiitos.
"Minua ei mikään kieli ketuta. Se mikä ketuttaa on typerät ajatukset."
Saahan sitä ihminen puhua vaikka albaniaa Kosovon murteella jos huvittaa, mutta vain mielisairas narsisti kuvittelee itsestäänselvyydeksi sen että kaikkien muidenkin on puhuttava/osattava sitä, vain koska hän itse puhuu/osaa sitä. Se jos mikä on typerä ajatus. - JJKylmälehto
On teillä jutut.
Joku puhu valtioista 1200-luvulla. No niitä ei ollu yhtään Itämerellä. Suurinta osaa alueesta liitti löyhä Hansa-liitto ja idässä Hansan kanssa tiivistä kauppaa käynyt Novgorod piti hallinnassaan massiivista aluetta, mutta ainoastaan hankinta-alueena ulkomaankauppansa resurssien tuottajana.
Ruotsin interventiosta on vähän tietoa, mutta on ihan mahdollista että se otettiin vastaan joissain paikoin ilman vastarintaa. Ruotsikaan ei ollut silloin valtio nykymielessä. Ainakin Hämeessä vastarinta oli kovaa ja siellä piti verisesti kukistaa nuo pakanalliset tawastit.
Ruotsin kieli alkoi tulla eliitin kieleksi vasta 1600-luvulla, kun vanha rälssi sai väistyä tuontitavaran (monet liivinmaan saksalaisia sun muita upseereja) tieltä mullistusten melskeessä. Sitä ennen jokainen puhui paikallista kieltään. Suomen kieli on tekemällä tehty 1800-luvulla pääosin läntisten murteiden pohjalle.
Nuo siirtomaa-läpät on aika naurettavia. Ruotsi sai tiukan otteen Suomesta (tai siis tästä nyky-Suomen alueesta, poislukien pohjoinen) vasta Kustaa Vaasan ajalla eli 1500-luvun loppupuolella. Tämä Itämaa sai kärsiä raskaasti sodista ja sotaväenotoista Ruotsin sotiessa alituiseen. Vielä 1600-luvun alussa Suomen alue oli Ruotsille tärkeä, mutta eteläisten valloitusten myötä muuttui maamme periferiaksi, jonne virkanimityksen saaminen oli rangaistukseen verrattavissa. Tukholma kontrolloi kauppaa ja vapaakauppa oli tuntematon käsite. Eli näin oltiin alisteisessa suhteessa pääkaupunkiin, mutta ei ollut juuri eroa meidän Östlandilla vaikka Ruotsin Nordlandiin. Eli siis valtiopäiväedustukset ym. oli, mitä ei todellakaan siirtomailla ole ollut.
Venäjä sitten antoi rakennusvälineet ja Suomesta tuli Suomi 1800-luvun puolivälissä.
Jos mennään takaisin keskiaikaan, niin voi sanoa Ruotsin olleen pienempi paha. Täällä talonpoikien (joita oli n. 95 % väestöstä) asema säilyi vapaana. Kun taas Baltiassa, Venäjällä ja Tanskassa heidät alistettiin maaorjuuteen.
- Börjegustaf
Asennekysymyshän tämä kielten oppiminen on. Ne keillä tökkii kielten opiskelu, vastustavat tottakai ruotsin opiskelua vaikka heille olisi edullista oppia mitä tahansa kieltä. Itse asiassa ruotsinkieli on helppoa ja erityisesti sitä ei tarvitse osata kovinkaan hyvin tullakseen ymmärretyksi.
- tökisävaan
Ja sinun umpi-yksinkertaisen olisi pitänyt päntätä pakkosaamea jokaisena kouluvuonna puolet opiskeluajasta. Yhtä paljonhan sinä saamea tarvitset jokapäiväisessä elämässäsi kuin mitä valtaosa suomenkielisistä tarvitsee ruotsia. Oletko todella noin pösilö ettet tajua syitä miksi pakkoruotsista halutaan eroon?
- eng.kielirules
----- Itse asiassa ruotsinkieli on helppoa ja erityisesti sitä ei tarvitse osata kovinkaan hyvin tullakseen ymmärretyksi.----
Voipi olla vaikka ei ihan noinkaan ole. Mutta tuo nyt ei ole mikään peruste pakko-opettaa jotain kieltä mitä ei mihinkään loppupeleissä tarvita.
Olen aika paljon yhteyksissä Ruotsiin teknillisissä asioissa ja kaikki tapahtuu englanniksi. Jopa ruotsalaiset itsekin joutuvat aika usein lukemaan omassa maassaan suunniteltujen ja valmistettujen kojeitten teknilliset speksit eng.kielellä !!! Tätä ei monikaan taida täällä Suomessa tietää. Koskee nimenomaan monikansallisia ruotsalaisyhtiöitä.
- kieliähyvinkin
Voi, voi, kun ikävä kyllä suomikaan ei ole mikään alkuperäinen kieli täällä. Tännehän me suomalaisetkin olemme aikoinaan sieltä Uralin takaa muuttaneet sen tuoneet, kuten hyvin jo tiedätkin. Ja missä tämäkin ugrilainen kieli kehittynyt. Joten suomen kielikin täällä on puhdasta tuontitavaraa. Saame alkuperäisempi kieli, ja ehkäpä ruotiskin. Vai kiinnostaako sinua tällaiset tosiasiat ollenkaan, vai haluatko vain provosoida.
- VierasKieli
Linkissä on kartta missä näkyy ruotsin esiasteen levinneisyys, ei kovinkaan lähellä suomea näy ruotsia puhutun. Ehkä haluatkin vain provosoida?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muinaisnorja - JJKylmälehto
Tuo kielien ja kansan yhteen linkittäminen on jo todettu pätemättömäksi. Ei maahan tarvitse tulla kun tietty hallitseva luokka ja kieli tarttuu muihin muutamassa sukupolvessa. Onhan suurin osa Suomen ruotsinkielisistä suomalaisia, eivätkä meren takaa.
Lisäksi on olemassa teoria että nämä Varsinais-SUOMALAISET tulivat nykyisen Viron kautta ja idän ihmiset Venäjältä päin. Puhuivat samaan kieliperheeseen kuuluvaa kieltä, mutta geneettisesti aivan erilaisia.
Koko käsite Suomi ja suomalaiset on keksitty 1800-luvulla. Sitä ennen Suomi tarkoitti vain Varsinais-Suomea ja hämäläinen oli hämäläinen ja savolainen savolainen. - Huomioitavaa
Aivan kuten ei ole mitään belgialaisia vaan walloneita ja flandereita. Ei saksalaisia vaan preussilaisia ja bajerilaisia. Ei espanjalaisia vaan katalaaneja ja baskeja. Ei brittejä vaan walesiläisiä, skotteja ja englantilaisia.
Kovinkaan moni valtio ei ole ollut olemassa ikuisesti ja tuskin tulee olemaankaan.
- dfgdgdgfdgdfg
Mikänlainen kulttuuri nykyisen Suomen alueella on ollut ennen ruotsalaisten valloitusretkiä. Suomalaiset vissiin syrjäytti saamelaiset alueelta ennen ruotsalaisten retkiä. Vai. Kristinusko tuli joskus 1000 luvulla? Mikä kulttuuri täällä on ollut sitä ennen. Ja on täällä varmasti ollut jotain ennen saamelaisiakin.
- OikeaHistoria
Jääkausi päättyi noin 10000 vuotta sitten. Silloin täällä ei varmasti ole asunut ketään. Saamelaiset vaikuttaisivat ensimmäisiltä asukkailta jotka suomea asuttivat. Suomi on ollut yhtenäisesti asutettuna jääkauden lopusta saakka.
Historiallisten ja geneettisten todisteiden perusteella voi päätellä että Suomen alueella on puhuttu aina suomalais-ugrilaisia kieliä joihin siis sekä suomi että saamen kielet kuuluvat. Siihen ovatko kielet eronneet Suomen alueella vai jossain muualla ei ole vastausta.
Suomalaiset ja saamelaiset ovat eläneet rinnakkain Suomen alueella. Saamelaiset pohjoisessa ja suomalaiset etelämmässä. Luultavasti suomalainen asutus on levinnyt etelästä pohjoista kohti ja saamelaisten alue on siirtynyt kohti pohjoista.
Suomalaisia heimoja historiallista lähteistä löytyy: jäämit, suomet, karjalaiset ja hämäläiset. Jos mennään nykyisten rajojen ulkopuolelle voidaan listaan lisätä muut itämerensuomalaiset heimot inkeriläiset, liivit, karjalaiset, vatjat, vepsät ja virolaiset
Kristinusko tuli suomeen ensin jo ennen vuotta 1000 idästä. Skandit toivat sen vuoden 1000 jälkeen myös länteen. Tosin suomen muinaisuskontoja harjoitettiin Suomen alueella vielä paljon tämänkin jälkeen. Kristinusko vakiintui ensin rannikoille ja levisi sieltä hitaasti myös sisämaahan.
- Täällä-oli
noin 20 000 asukasta hajautuneina suunnattomien erämaiden keskellä sijaitseviin pikkukyliin.
Lue asiasta jostain historiasta. En viitsi ruveta seliiämään, kun et itse vaivautua.- OlikohanSittenkään
20 000 taitaa olla aikalailla alakanttiin koska suomen heimot saivat historiallisten lähteiden perusteella tuhansia miehiä aseisiin. Suurin osa asutuksesta on luultavasti ollut etelässä jossa etäisyydet ovat olleet lyhyemmät. Pohjoisemmassa luultavasti hajanaista ja pitkien etäisyyksien päässä.
- hätkengo-vie
Karjalan kielen kivini doroga
Nygöi uuďizet muailmaspäi eule hyvät. Toruannat da kriitkännät jatkuu da onnuako vie liženöö. Johtajat riputah kynzin hambahin vallas. Tavallini rahvas sua tundie sen omis nahois. Surma tabuaa monet da oza rahvahas pagenoo. Mih netäin muailma männöö vie.
Dai meil tiäl Suomes suammo lugie erimielisyyksis. Hos meil on moneh muu muah verrattuna ažiet kudakui, vai ainoshai ololoi pidää oppie kohendua. Konstilois kui, konza, mil ďengal da kenen ruannal, ei löyvy yksimielizyyttä. Toittši tunduu, jotta Suomesgi tärgiembiä on pyzyö vallas hinnal mil tahto.
Meil karjalazil da erityzesťi karjalankielizil on äijäl ruajetta oman kielen kehittämizes. Suomen naťalnikat oldih pitkäh sidä mieldä, sto karjalan kieli on vai suomen kielen murretta. Vasta Karjalan Kielen Seuran (KKS) perustamizen (1995) da perustehellizen tutkinnan jälgeh ollah ellennetty karjala omaksi kieleksi. Karjala saigi jälgimäi Suomes ei alovehellizen vähemmistökielen azeman 2009.
Valdivon kai virganiekat ei taija vie omis ruannois sidä ottua huomioh. Vai midä sanotto, kui kolmena aigazembana vuonna juattih avussuksie vähemmistölöin aviezoil, karjalan kieli jätettih bokkah. Ðengua ei riittännyh ďeďiinöidä jeuruo, hos internetasgi on lugiettavanna karjalankielini avieza, Zurnualu . Vasta tänä vuonna kezäkuus KKS:n painossuksen jälgeh annettih avussusta dai Zurnualul. Netäin ozuttaa, jotta viesťie pidää viijä joga päivä piättäjil, sto karjalan kieli on kotoperäni kieli Suomes da sidä on paistu tiäl ”iänkaiken”.
Jo 1917 kirjutti nimimerkki Rehennys (Paul Tulehmo) Suojärven Leppäniemen nuorisoseuran algubrieguh nenga: -Aig on meilgi rahvas rajan ruveta omua duumaimah, aig on ruveta laindah majan da oman venehen tervuandah!
Mäni lähil sada vuotta, kui saimmo kielel tunnussusta. Pidäägö meijän vuottua toine sada vuotta, jotta valdivovalda tovessah rubieo toimenpidoloih karjalan kielen hyväksi.
https://karjalaistenkotiseutu.wordpress.com/2014/10/06/karjalan-kielen-kivini-doroga/ - maestilaneandaiviru
suomalaiset ja saamelaiset ei todennäköisesti koskaan tavanneet jos nyt ei kaupankäynnin merkeissä
- puhdas.Saame
Kyllä poikkinaintia on aina ollut. Miten muka ei olisi tavattu, onhan Lappikin täynnä lantalaisia. On tavattu ja paljon onkin.
- vfsut
Kuinkas venäjän kieli? Suomi on ollut osa Venäjää vai oliko se toisinpäin?
- Bror-Erik1871
Minkähänlaista mökellystä liet ollut silloisten asukkien kieli kun ensimmäiset
ruotsalaiset alkoivat sivistää Pohjanlahden takaisia metsäsuomalaisia?- Bror-Erik1974
Toki karjalaisilla oli jo tuohon aikaan ihan kansainvälinen meininki.
- Bror-Erik1864
Ja ruotsinkieli oli se jolla suomalaisuus herätettiin ikiaikaisesta unestaan.
Siitä tusen tack näille kaikille suomalaisuuden suurmiehille ja Minna Canthille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422