Schliefenin suunnitelma joka perustui ensin Ranskan lyömiseen ja sitten kääntymiseen venäläisiä vastaan oli virheellinen. Saksan olisi pitänyt toteuttaa käänteinen Schliefenin suunnitelma, eli lännessä olisi menty puolustukseen ja idässä ryhdytty hyökkäämään. Venäläiiset olisivat romahtaneet heti ensi iskusta, Saksa olisi marssinut Pietariin, tsaari syösty vallasta ja nostettu valtaan hallitus joka tekee rauhan leskusvaltojen kannsa. Samalla olisi ratkaistu saarrostuksesta johtuva elintarvikekriisi koska rauhassa Saksa olisi saanut Ukrainan maatalousalueet. Sitten olisi panostettu sulellusvenesotaan, kaikki voimavarat sukellusvenetuotantoon. Tällä olisi saatu englanti polvilleen ja sitten hoideltu Ranska joka olisi ollut suupala yksinään.
1.maailmansota, miten Saksa olisi voittanut
6
137
Vastaukset
- Montako-sotaa
oletkaan voittanut? Kerro pari esimerkkiä.
- JosJosJos
Myös troijalaisten olisi kannattanut jättää puuhevonen kaupungin ulkopuolelle.
- demarienviholl.no1
..Itävalta-Unkari ja Venäjä aloittivat ja Saksa tuli tukemaan? Ympärysvallat tulivat tukemaan Serbejä ja Venäjää.
Länsirintamaa ei olisi saanut tulla.
Wilhelm 2 pyrki luomaan rintamaa myös globaalisti. Siirtomaasodat olivat totta. Ottomaanien kanssa juonittiin Jihadia lähi-idässä. Britit saivat puolelleen arabikapinan ottomaanien imperiumia vastaan Arabian Lawrence:n kautta. Turkilaisethan murhasivat 1,5 miljoonaa armenialaista etnisessä puhdistuksessaan, jota siis Saksa tuki.
Saksa oli merisaarrossa. Se rakensi 1000dwt sukellusveneen jolla tuotiin amerikasta teolisuuden rakennusaineita. Varma puute ja nälkä olisi tehnyt lopulta Saksasta selvää.
Ainoastaan hullut ympärysvaltojen kenraalit olisivat voineet saada sodan hävityksi. Mielipuolisille sotilaitten uhraamisilla järjetömiin hyökkäyksiin. mm. sommessa 60 000 miestä yhdessä hyokkäyksessä! sadoissa tuhansissa oli menetykset monissa taisteluissa.
Amerikan mukaan tulo oli viimeinen sinetti.
Saksahan pääsi lähelle Pariisia. Marne joen ihme koettiin ja englantilaiset saivat Saksan peräytymään. Jos Saksa olisi jatkanut hyökkäystä oli Pariisi menetetty. Hyökkäyksen hidastajat saivat potkut ,parikymmentä kenraalia.
On myös pohdittu, olisiko voitu noin vain antautua Saksalle ja välttää miljoonat uhrit. Mikä olisi euroopassa muuttunut?
Niin, turkkilaiset hallitsisivat lähi-itää. Siirtomaat olisivat menneet Saksan lipun alle...maailma olisi saksalainen. Nythän se on brittiläinen.. - lelusotilaitako
No kas kun et ollut ratekioimassa sielläkin.
- roletaari
Óikein toteutettuna Schliefen olisi todennäköisesti toiminut tuloksellisesti.
Hyökkäystä ei uskallettu toteuttaa suunnitelman mukaisesti, eli edetty nopeasti saartaen Pariisi länsipuolelta, eristäen Ranskan armeija Saksan vastaiselle rajalle eliminoiden se.
Suunnitelma perustui nimen omaan nopeaan voittoon lännessä Venäjän hitaan liikekannallepanon johdosta.
Sodan lopullahan Saksan itärintama oli kaukana siten, että jopa Ukraina oli Saksan miehittämä. - Malttia_puuttui
Tuossa minäkin näen Saksan parhaan mahdollisuuden. Pidetään Serbian kriisissä pää kylmänä eikä kiirehditä julistamaan sotaa ensimmäisenä. Venäjä saadaan näyttämään hyökkääjältä ja silloin Ranskakaan ei aivan välttämättä liity sotaan. Kaksiliittosopimushan ei suoraan velvoittanut lähtemään mukaan hyökkäyssotaan.
Jos Ranska kuitenkin tulee mukaan, rajoitutaan lännessä puolustukseen eikä loukata sopimuksin vahvistettua Belgian puolueettomuutta. Nyt Saksa on viaton uhri, jonka kimppuun kaksiliitto on hyökännyt eikä Britannialla ole moraalista syytä puuttua sotaan.
Itärintamalle voidaan heti keskittää yhden armeijan sijasta ehkä kolme tai neljäkin. Niillä saadaan aikaan nopeita ratkaisuja Itä-Preussissa, Liettuassa ja Puolassa. Itävalta-Unkari säästyy raskailta tappioiltaan ja rintama on vuoden 1914 päättyessä jossain Riian - Minskin - Odessan tasalla. Jatketaan samaa painostusta seuraavana vuonna eikä anneta Venäjälle aikaa toipua tappioistaan. Vallankumous ja erillisrauha. Italialle ei tule koskaan sopivaa tilaisuutta liittyä vihollisiin. Yksin jäätyään Ranskakin on valmis tekemään rauhan, kun on huomannut miten hankalaa on hyökätä Elsass-Lothringenin linnoitettuja asemia vastaan.
Enkä minä ole ainoa, joka on tätä mieltä. Ainakin Winston Churchill oli myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406