Stalin pelasti Suomen kolme

kursin.kokoon

kertaa. Kaksi kertaa ihan tieten ja kolmas oli häneltä vahinko. Ne tietoiset kerrat olivat sekä Talvisodan että Jatkosodan lopettamiset kun Suomi oli jo luhistumaisillaan.

Kolmas kerta mikä oli häneltä vahinko oli Tuhatsevskin surmauttaminen. Jos Tuhatsevski olisi saanut johtaa Puna-armeijaa mieleisellään tavalla ja myös ilman upseerien ja aliupseerien massateloituksia olisi Puna-armeija ollut -39 sen tason sotakone jolle Talvisota olisi ollut aika äkkiä ohi. Mutta nyt osaaminen puuttui kun se oli lähinnä Stalinin, Voroshilovin, Timosenkon ja Budjennyin varassa sekä puuttui myös kymmeniä tuhansia johtajia joukoilta.

50

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ValettaPukkaa

      Stalin ei millään tavalla "pelastanut" Suomea vaaan epäonnistui kahdesti maan valtausyrityksessään!

      Talvisodassa Jooseppi pelkäsi (turhaan) lännen interventiota ja alkavaa kelirikkoa ja halusi ITSE päästyä epäonnisesta sodasta eroon!

      Jatkosodassa Suomen lyömiseen kooktut iskudivisioonat ja ps-vaunut eivät tehtävään riittäneet vaan Jooseppi sai kerätä miestensä rippeiden suolia kuusennäreiltä. Eteenpäin meno olisi edellyttänyt uusien läpimurtodivisioonin suuntaamista Suomeen! Stalin ei niitä halunnut osoittaa Suomen suuntaan vaan Berliiniin ja tyytyi aselepoon. Näin hän sai entisetkin rintamajoukkonsa Keski-Eurooppaan!

      • vanhasotajermu

        ------Talvisodassa Jooseppi pelkäsi (turhaan) lännen interventiota ja alkavaa kelirikkoa ----

        Ei se ukko noita kumpaakaan pelännyt, miksi olisikaan. Lännen puheet siellä kyllä tajuttiin yritykseksi vain sumuttaa suomalaisia ja sen turvin päästä Ruotsin malmialueille.

        Miksi olisi pelännyt kelirikkoakaan. Ei se iäti kestä ja sama vaiva siitä olisi ollut Suomellekin. Ei Suomikaan olisi kyennyt sitä hyödyntämään. Viipurin koillispuolella ollut, olikohan 23. divisioonamme oli jo pahassa hajoamistilassa kun rauha tuli. Täydennyksinä saatiin enää pikakoulutettuja nuorukaisia, elinaika rintamalla keskimäärin pari pv. Että niilläkö sotaa olisi sujuvasti jatkettu?

        Pari vko enää niin Suomen armeijan katastrofi Kannaksen suunnalla olisi ollut tapahtunut tosiasia.

      • KiusallistaKommareille

        Neuvostoliitto olisi kukistunut ilman USA:n tukea. Miksi tämä asia vaietaan?

      • etoleoikeassa
        KiusallistaKommareille kirjoitti:

        Neuvostoliitto olisi kukistunut ilman USA:n tukea. Miksi tämä asia vaietaan?

        Kuka on vaiennut? Siitähän sinäkin höliset koko ajan. Tosin ei tuo kaskusi pidä paikkaansa. USAn avulla alkoi olla merkitystä vasta vuonna -43 ja siihen mennessä neukku oli jo lähes tuhonnut Wehrmachtin sekä Moskovan edustalla että Stalingradissa ja oma tuotanto nousi jyrkästi.

      • StalinPelko
        vanhasotajermu kirjoitti:

        ------Talvisodassa Jooseppi pelkäsi (turhaan) lännen interventiota ja alkavaa kelirikkoa ----

        Ei se ukko noita kumpaakaan pelännyt, miksi olisikaan. Lännen puheet siellä kyllä tajuttiin yritykseksi vain sumuttaa suomalaisia ja sen turvin päästä Ruotsin malmialueille.

        Miksi olisi pelännyt kelirikkoakaan. Ei se iäti kestä ja sama vaiva siitä olisi ollut Suomellekin. Ei Suomikaan olisi kyennyt sitä hyödyntämään. Viipurin koillispuolella ollut, olikohan 23. divisioonamme oli jo pahassa hajoamistilassa kun rauha tuli. Täydennyksinä saatiin enää pikakoulutettuja nuorukaisia, elinaika rintamalla keskimäärin pari pv. Että niilläkö sotaa olisi sujuvasti jatkettu?

        Pari vko enää niin Suomen armeijan katastrofi Kannaksen suunnalla olisi ollut tapahtunut tosiasia.

        TODELLISUUDESSA Jooseppi PELKÄSI lännen interventiota! EI OLE KYSE SIITÄ, että mahdollinen interventio olisi Suomea pelastanut. Sen sijaan Stalin ymmärsi selkeästi, että heti ensimmäisen laukaustenvaihdon jälkeen Neuvostoliitto olisi ollut de facto sodassa Ranskan ja Englannin kanssa!

        Tilanne oli epäselvä eikä Jooseppi tiennyt tarkkaan liittoutuneiden toimista!

        Mikääs "Suomen pelastaja" ei Stalin ollut ja koiralla oli koiran loppu! Äijä kuoli vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa kusilammikkoaan! Paikalle saapunut Berija ilkkui räävittömästi, mutta kohta tuli noutaja myös hänelle!

      • mitäturiset
        KiusallistaKommareille kirjoitti:

        Neuvostoliitto olisi kukistunut ilman USA:n tukea. Miksi tämä asia vaietaan?

        ------Neuvostoliitto olisi kukistunut ilman USA:n tukea. ----

        Talvisodastako puhut? Avaushan käsittelee Suomen ja neukun suhteita, ei neukun ja Saksan suhteita.

      • liiankovasoppa
        StalinPelko kirjoitti:

        TODELLISUUDESSA Jooseppi PELKÄSI lännen interventiota! EI OLE KYSE SIITÄ, että mahdollinen interventio olisi Suomea pelastanut. Sen sijaan Stalin ymmärsi selkeästi, että heti ensimmäisen laukaustenvaihdon jälkeen Neuvostoliitto olisi ollut de facto sodassa Ranskan ja Englannin kanssa!

        Tilanne oli epäselvä eikä Jooseppi tiennyt tarkkaan liittoutuneiden toimista!

        Mikääs "Suomen pelastaja" ei Stalin ollut ja koiralla oli koiran loppu! Äijä kuoli vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa kusilammikkoaan! Paikalle saapunut Berija ilkkui räävittömästi, mutta kohta tuli noutaja myös hänelle!

        -----että heti ensimmäisen laukaustenvaihdon jälkeen Neuvostoliitto olisi ollut de facto sodassa Ranskan ja Englannin kanssa!----

        Niin ja Ranska ja Englanti olisivat olleet sodassa sekä Saksan että N-liiton kanssa! Olisi ollut kova ponnistus näille lännen valloille eikä siis uskottava.

      • KauppaLoppuminen

        "Ei se ukko noita kumpaakaan pelännyt, miksi olisikaan."
        Ehkä ei mutta pelkäsi sitä että sen kaupankäynti tärkeistä tuotteista USA:n kanssa loppuu. USA:n lähettiläs kävi ennen rauhanneuvotteluja Molotovin luona ja ilmoitti, että USA:n yleinen mielipide on kääntymässä Neuvostoliittoa vastaa johtuen NL:n toimista pieniä naapureitaan vastaan.
        Molotov oli mielin kielin eikä enää ollut sitä ylimielistä suhtautumista kuten USA:n paheksuessa Suomen kaupunkien ja siviilien pommituksista.
        NL osti kullalla strategisia tuotteita metalleja ym. USA:sta, esim. vuonna 1939 tuotiin NL:toon 1,5 milj. tynnyriä bensiiniä.

      • JoosepinPinna
        liiankovasoppa kirjoitti:

        -----että heti ensimmäisen laukaustenvaihdon jälkeen Neuvostoliitto olisi ollut de facto sodassa Ranskan ja Englannin kanssa!----

        Niin ja Ranska ja Englanti olisivat olleet sodassa sekä Saksan että N-liiton kanssa! Olisi ollut kova ponnistus näille lännen valloille eikä siis uskottava.

        "Niin ja Ranska ja Englanti olisivat olleet sodassa sekä Saksan että N-liiton kanssa! Olisi ollut kova ponnistus näille lännen valloille eikä siis uskottava."

        Siutä joka tapauksessa Stalin pelkäsi! Oli käänne sitten uskottava tai ei! Tuo sota lännen ja NL:n välillä olisi suuresti muuttanut historian kulkua, joten ei ihme, että "kusilammikon" hermo petti!

    • wsiege

      Stalin pelkäsi joutuvansa sotaan saksan kanssa länttä vastaan. Hän sai myös väärää tietoa vakoilijoiltaan Ranskan valmiudesta hyökätä etelässä.

      Ennen kaikkia ei tullut kahden viikon paraatimarssia Helsinkiin.

      • enpä-usko

        ....Stalin pelkäsi joutuvansa sotaan saksan kanssa länttä vastaan.....

        Miksi se sitä olisi pelännyt? Mitä pelkäämistä olisi ollut lymytä kaukana idässä Saksan selän takana, ei niin mitään.

      • SamaMihinUskot

        Englanti oli tuolloin siirtomaa, jolla oli tukikohtia ym,päri maailmaa! Se olisi helposti voinut pommittaa mm. neukkujen Bakun öljykenttiä ja öljynjalostamoja!

        Ero sinun ja Stalinin välillä on se, että Jooseppi osasi arvioida eri vaihtoehtojen seuraamuksia! Hänellä ei ollut pienintäkään halua päätyä lännen viholliseksi!

      • sulla.on.helppoa
        SamaMihinUskot kirjoitti:

        Englanti oli tuolloin siirtomaa, jolla oli tukikohtia ym,päri maailmaa! Se olisi helposti voinut pommittaa mm. neukkujen Bakun öljykenttiä ja öljynjalostamoja!

        Ero sinun ja Stalinin välillä on se, että Jooseppi osasi arvioida eri vaihtoehtojen seuraamuksia! Hänellä ei ollut pienintäkään halua päätyä lännen viholliseksi!

        -----Se olisi helposti voinut pommittaa mm. neukkujen Bakun öljykenttiä ja öljynjalostamoja----

        Juuh, kun taistelut lännessä alkoivat toukokuussa -40 niin nähtiin kyllä miten helppoa Englannille oli sodankäynti. Ei niin mitään ongelmia ilmennyt. Yhtä helppoa olisi varmaan ollut Bakunkin pommittaminen maan tasalle, siis jos olisi ollut sopivia pommikoneita ja niille sopivia saattohävittäjiä.

        Monenko kaljatuopin jälkeen tuon helppouden keksitkään?

      • sulla.on.vaikeeta

        "uuh, kun taistelut lännessä alkoivat toukokuussa -40 niin nähtiin kyllä miten helppoa Englannille oli sodankäynti. "

        ME PUHUMME helmi-maaliskuusta 1940!! Ei Stalin eikä Churchill yllättäen tienneet, mitä oli tapahtuva toukokuussa 1940.

        Taisit itse tyhjentää tuoppeja kun aikakäsitys noin heittää?

      • vaihteeksi-asiaakin
        sulla.on.helppoa kirjoitti:

        -----Se olisi helposti voinut pommittaa mm. neukkujen Bakun öljykenttiä ja öljynjalostamoja----

        Juuh, kun taistelut lännessä alkoivat toukokuussa -40 niin nähtiin kyllä miten helppoa Englannille oli sodankäynti. Ei niin mitään ongelmia ilmennyt. Yhtä helppoa olisi varmaan ollut Bakunkin pommittaminen maan tasalle, siis jos olisi ollut sopivia pommikoneita ja niille sopivia saattohävittäjiä.

        Monenko kaljatuopin jälkeen tuon helppouden keksitkään?

        Ihan pätevä suunnitelma briteillä ja ranskalaisilla oli: https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Pike .

        Pieleen vaan meni, kun sakut päätti hyökätä Ranskaan.

    • hän.oli.nero

      Historia niin meillä kuin muualla olisi ihan toinen jos Tuhatsevski olisi saanut elää. Hän oli aikaansa edellä ja saksalaisten ps-komentajien tasalla. Sota kesällä -41 olisi mennyt aivan toisin siinä tilanteessa.

      • Vaihtoehtona

        Yhtä todennäköistä on myös se, ettei Aatu olisi edes lähtenyt idän sotaretkelle ILMAN Puna-armeijan luokatonta esitystä Talvisodassa!

    • SuomenAlasajo

      Stalin myös pakko teollisti nuivan omaa kansaa kyykyttävän maatalous suomen 1945 alkaen.

      Ja stalin ja NL piti suomen ahneen valko lahtarin kurissa vuoteen 1990 asti.

      Mutta 1990 jälkeen kun suomen ahne valko lahtari pääsi raiskaaman vapaasti omaa kansaa, niin suomella on alkanut kurjistava alamäki. Ja suomi on kehitysmaan kaltainen riisto tasavalta nykyään. Eu alus valtio. On Massa-työttömyys, ja on Leipäjonot jokaisessa kaupungissa suomessa, useissa isommissa jopa 5-20 kpl eri Leipäjonoja.... Maa on siis jo kehitysmaa.

      Masentavaa kehitysmaa politiikkaa ja ahnetta oikeistolaista alasajoa, ahne lahtari ryöstää ja raiskaa omaa kansaa. Nyt tarvittaisiin taas stalinin uhkaa, joka antaisi nöyryyttä suomen ahneelle lahtarille.
      Uhka ja tuho suomelle on siis suomen sisällä, se on ahne ylimielinen valko lahtari.
      Joka haluaa eriarvoistaa kansaa, haluaa ylläpitää köyhyyttä.
      Ja ikävä kyllä naiviin idealismiin tukeutuvat sdp ja vihreät tukee tätä alasajoa. Omien idelististen pyrkimysten takia. ( mm. pakko monikulttuuri helvetti, pakko homous, oman maan kulttuurin ja kansan vihaaminen,, jne..idealismia...).

      • TarkkispojanNarinaa

        Ei näköjään pitänyt Tiltuja kurissa kun huonoimmat heistä näkevät yhä 'lahtareita' kaikkialla!?

        "Mutta 1990 jälkeen kun suomen ahne valko lahtari pääsi raiskaaman vapaasti omaa kansaa, niin suomella on alkanut kurjistava alamäki. "

        TODELLISUUDESSA tuona aikana elintaso yhä nousi!

        "Eu alus valtio."

        Onko lauseenmuodostus vaikeata? Suomi on EU:n jäsen ja saa siitä monenlaista etua. Osattomiksi jääneet maat kadwehtivat Suomea!

        "Leipäjonot jokaisessa kaupungissa suomessa, useissa isommissa jopa 5-20 kpl eri Leipäjonoja.... Maa on siis jo kehitysmaa."

        Leipäjonot on erinomainen asia, koska niissä jaetaan organisoidusti ylimääräruoka ilömaiseksi tarvitsevilla! Venäjällä on valtaisa prosentti väestöstä köyhyysrajan alapuolella ja nhe olisivat mielellään Suomen jonoissa. Kun jonottajilta alettiin kysymään Kela-korttia (eli varmistettiin Suomen kansalaisuus) niin jono lyheni puoleen!

        "On Massa-työttömyys"

        Samanlainen kuin kaikissa maissa Venäjää myöten. Ero vain on siinä, että Suomessa saas myös työttömyyskorvausta!

        "Joka haluaa eriarvoistaa kansaa, haluaa ylläpitää köyhyyttä."

        Tuskinpoa vaan! Mutta onhan meillä Tarkkispoika, joka haluaa nähdä köyhyyttä sielläkin missä ei ole eikä huomaa todellista köyhyyttä, joka ON rajan takana!

        "Ja ikävä kyllä naiviin idealismiin tukeutuvat sdp ja vihreät tukee tätä alasajoa. Omien idelististen pyrkimysten takia. ( mm. pakko monikulttuuri helvetti, pakko homous, oman maan kulttuurin ja kansan vihaaminen,, jne..idealismia...)."

        Tulihan se sieltä! Onko "oman kansan vihaaminen" Tarkkispojan mielestä synti? Ethän sinä itse muuta teekään!

      • nykyajanLahtarit

        lahtarihallitukset on suomen alasajaneet.

        kokoomus sällit on juuri niitä tympeitä valko lahtareita. ja esim katainen ja tuppi viel aika lahjattomia kokoomus lahtareita, - molemmat räpisteli yo kirjoituksissa lyhyen matematiikan alimmalla arvosanalla !! ja tällaisia typeryys lahtareita meillä on ollu valtiovarainministereinä !!

      • NykyajanJunttitiltu

        Uskottavuutesi ei juuri liäänny sillä, että suollat solvauksia joka toisella sanalla? Taitaa olla rippikoulu vielä käymättä?

      • Lahjottukokoomusjohto

        Kokoomus on suomen uhka. Kepu kokoomus palauttaa suomen luokka yhteiskunnaksi, huutalaisaikaan. Todisteena tästä on massa-työttömyys ja Leipäjonot.
        Sdp vihreä aate on täysin pervoon homouteen uponnut, ja naivi monikultuuri helvetti niin kovasti kiinnostaa.
        Suomen uhka on eri puolle myös lakeihin kirjattu monikulttuuri helvetti ajatus.... oli ahtisaari -halonen naivius mielivallan aikana tehtyjä laki kirjauksia. mm. esim.yle ohjesäännössä on maininta monikulttuuri helvetin edistämisestä !! ja tarjan lepso ddr desantteja on hallinnossa edelleen... suomea siis ajetaan määrätietoisesti alas !

      • felixsteiner
        nykyajanLahtarit kirjoitti:

        lahtarihallitukset on suomen alasajaneet.

        kokoomus sällit on juuri niitä tympeitä valko lahtareita. ja esim katainen ja tuppi viel aika lahjattomia kokoomus lahtareita, - molemmat räpisteli yo kirjoituksissa lyhyen matematiikan alimmalla arvosanalla !! ja tällaisia typeryys lahtareita meillä on ollu valtiovarainministereinä !!

        No onhan meillä ollut noita punikkejakin hallituksessa niinkuin uffe sungvist sehän se vasta suomen sekaisin saikin.Se on vähän niikuin rooma keisareiden aikaan kun tarpeeksi ja etaan ilmaasta viljaa eikä mietitä maksajaa niin huonosti käy, mites kävi meidän bolseviikki naapurille onkos se kommunismi siellä miten voimissaan taitaa pa olla aika lailla harvain valtaa ja diktatuuria mut niinhän se siinä proletariaatin tiktatuurissa ainamenee rotan häntä pistimien varassahan se aate eli.

    • onneksi-meille

      Olen joskus sanonut että jos Puna-armeija olisi syksyllä -39 ollut samalla tasolla kuin silloin oli Wehrmacht niin Talvisota olisi ollut ohi alle 2 viikossa. Tietysti joitain alueitten siistimistaisteluja olisi jatkunut vielä jonkun aikaa mutta varsinainen sota olisi loppunut aika pian. Saksalaistyyppiseen liikuntasotaan ei Suomella olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta vastata.

    • TurhaaJossittelua

      Tai jos olisi aloittanut sodan vasta kesällä!?

      Toisaalta: jos tädillä olisi munat niin hän olisi mies!

      • turoturkkilainen

        Sinulla kun ei taida olla kumpiakaan, ei tädin eikä sedän vehkeitä.

      • eiooei

        Niin tai jos sinulla olisi.

      • munat-mielessä

        Lipfertillä on aina munat mielessä. Monesti suussakin. Irstas äijä.

    • LaadullaOnTekijänsä

      Oivaa väittelytaitoa;-)

      • on.sulla.fantasiat

        Sinun taitosi munien syömisessä onkin kaikkien tiedossa. Fantasiasi munakkaista tädeistä myös. Suokaamme ne sinulle, mutta voisit pitää ne omana tietonasi tai asialle vihkiytyneellä keskustelualueella.

    • talvisota-pelasti-meidät

      Itseasiassa Stalin todellakin pelasti Suomen käymällä pienen talvisen rajakahakan 1939-1940.

      Ilman talvisotaa Suomi olisi nimittäin pysynyt naiivisti puolueettomana ja jäänyt siten Saksan hyökkäyksen alle keväällä 1941. Selväähän meinaan oli, että Saksa olisi napannut Suomen hyökkäysalustaksi itään päin. Ja selväähän on myös se, mitä Saksan ikeen alla olleelle Suomelle olisi käynyt kun neukkujen vastahyökkäys työnsi sakut vauhdilla käpälämäkeen 1944 alkaen...

    • TalvisotaLähesNL_tuho

      Itse asiassa Stalin saattoi "pienen talvisen rajakahakalla 1939-1940" oman maansa pahaan ahdinkoon! Sillä hän näet vaarmisti:

      - että Suomi oli Jatkosodan alussa 12941 vastapuolella

      - Puna-armeijan luokjaton esitys Talvisodassa rohkaisi suuresti Hitleriä Idän sotaretkelle

      • talvisota-pelasti-neukut

        Suomesta olisi hyökätty joka tapauksessa vuonna 1941; talvisodan ansiosta NL sai Itä-Karjalassa ja Kannaksella kuitenkin vastaansa vain hitaat tsuhna-suomalaiset, eikä Saksan vauhdikkaat panssarikiilat. Täten Leningrad pelastui ja siten myös NL.

        Lisäksi talvisota antoi Stalinille mahdollisuuden havaita armeijan puutteet ja aloittaa niiden korjaukset, mikä myös mahdollisti sen että NL kykeni ottamaan vastaan Saksan iskun ja antamaan lopulta täystyrmäyksen.

        Voidaan siis sanoa, että Stalin pelasti talvisodalla sekä itsensä että Suomen.

      • nauroin

        harvoin näkee näin paljon virheitä näin lyhyessä tekstissä.

    • KannattaaLukea

      Todellisuudessa vasta Molotov Berliinissä sai Suomen käännytettyä lopullisesti saksalaisten puolelle! Emme jääneet sormi suussa tappa,mista vartoomaan!

      Lähde: William L. Shirer: Kolmannen Valtakunnan nousu ja tuho II

      Siinä kerrotaan kappaleessa Molotov Berliinissä 12.11.1940 seuraavaa:

      Ratkaiseva välienselvittely oli siten vain lykätty, mutta ei estetty, ja seuraavana aamuna, kun Hitler ja Molotov jatkoivat neuvottelua, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari oli aivan säälimätön. Ensinnäkin Suomen suhteen, jonka takia molemmat joutuivat pian katkeraan ja ivalliseen kiistaan. Molotov vaati, että Saksan oli vietävä joukkonsa pois Suomesta. Hitler kiisti, että "Suomi olisi saksalaisten joukkojen miehittämä". Joukot olivat vain matkalla Suomen kautta Norjaan. Mutta Hitler halusi tietää aikoiko Neuvostoliitto ryhtyä sotaan Suomea vastaan. Saksalaisten pöytäkirjan mukaan Molotov "vastasi tähän hiukan vältellen" eikä Hitler ollut siihen tyytyväinen.

      "Mitään sotaa ei saa syttyä Itämeren piirissä", Hitler vaati. "Se rasittaisi raskaasti Saksan ja Neuvostoliiton suhteita", hän uhkasi lisäten hetkistä myöhemmin vielä uhkauksen painoa sanomalla, että sellainen voisi aiheuttaa "arvaamattomia seurauksia". Mitä muuta Neuvostoliitto sitten Suomesta halusi? Hitler tiedusteli ja hänen vieraansa vastasi Neuvostoliiton haluavan "saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa" -joka tarkoitti ehdotonta Venäjään liittämistä. Hitlerin vastavaikutus on mahtanut saattaa jopa tämän häiriintymättömän neuvostoliittolaisenkin levottomaksi, sillä tämä kiiruhti kysymään Johtajan "mielipidettä siitä asiasta".

      Diktaattori vastasi vuorostaan hiukan vältellen sanoen vain "ettei Suomea vastaan saanut käydä sotaa, koska sellainen selkkaus voisi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin".
      "Tämä asenne on tuonut uuden tekijän tähän neuvotteluun", Molotov jyräytti vastaan.

      Keskustelu oli käynyt niin kiihtyneeksi, että Ribbentrop, joka siihen mennessä oli varmaan käynyt hyvin pelokkaaksi, keskeytti sanoakseen saksalaisen pöytäkirjan mukaan, että "ei ollut mitään syytä tehdä Suomen asiasta kiistakysymystä. Kenties oli tapahtunut vain väärinkäsitys".

    • Remotestalin
    • kolmekertaaratkaisijana

      Oikeasti Suomi pelasti Stalininkin 3 kertaa ja piti hallussaan koko Euroopan kannalta hyvin merkitäviä ratkaisuja.

      1. Suomi ei hyökännyt Pietariin 1920-luvun alussa. Koko vallankumous olisi kaatunut jos Pietari olisi vallattu Suomesta käsin tehdyllä hyökkäyksellä.

      2. Suomi ei ottanut Ranskan ja Englannin apujoukkoja vastaan 1940 Talvisodan lopulla. Koko pohjola olisi joutunut sotakentäksi ja Saksa ei olisikaan päässyt Norjaan. Samoin Ruotsin malmivienti Saksaan olisi loppunut. Ruotsi yoimitti 2/3 osaa Saksan tarvitsemasta raudasta/teräksestä tai paremminkin rautamalmista. Samoin Petsamon nikkelin vienti Saksaan ei olisi alkanutkaa. Vaikutus Saksan sotaan olisi ollut suunnaton.

      3. Suomi ei hyökännyt Sorokkaan 1941 ja ei katkaissut Jäämeren ainoan ympärivuotisen sataman käyttöä. Liittoutuneiden avusta iso osa tuli Muurmannin kautta. Ilman sitä NL olisi jopa hävinnyt iärintaman sotansa Saksalle.

      • mitäsmutisetkaan

        ++++Koko vallankumous olisi kaatunut jos Pietari olisi vallattu Suomesta käsin tehdyllä hyökkäyksellä.++++

        Loruja, Pietari oli vain yksi kaupunki toisten joukossa. Ei siellä ollut mitään sellaista mikä olisi vallankumouksen siihen kaatanut. Lopulta bolsu olisi vallannut Pietarin takaisin.

        Vaan entäpä jos olisi sattunut kaatumaan ja sitten valkoiset voittaneet. Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä kuten tiedämme valkoisten kenraalien asenteista. Olisiko se ollut parempi vaihtoehto?

      • sitä-nuo-itkivät
        mitäsmutisetkaan kirjoitti:

        -----valkoiset voittaneet. Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä kuten tiedämme valkoisten kenraalien asenteista. Olisiko se ollut parempi vaihtoehto? -----

        Ökyporvareille olisi ollut ilman muuta. Nehän itkivät koko ajan menetettyjä markkinoita sekä bolsujen viemiä tehtaita, taloja, kauppoja, kartanoita ja ihan kaikkea. Toivoivat vain valkoisten voittoa Venäjällä ja rajan poistumista ja autonomian ajan paluuta.

      • sekosi-sukkiinsa
        sitä-nuo-itkivät kirjoitti:

        -----valkoiset voittaneet. Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä kuten tiedämme valkoisten kenraalien asenteista. Olisiko se ollut parempi vaihtoehto? -----

        Ökyporvareille olisi ollut ilman muuta. Nehän itkivät koko ajan menetettyjä markkinoita sekä bolsujen viemiä tehtaita, taloja, kauppoja, kartanoita ja ihan kaikkea. Toivoivat vain valkoisten voittoa Venäjällä ja rajan poistumista ja autonomian ajan paluuta.

        Kaksi oli sotilaallista neroa Euroopassa, Tuhatsevski ja Guderian. Guderian sai tahtonsa läpi ja Saksa menestyi. Tuhatsevski sekaantui politiikkaan ja heitti henkensä.

      • Mensevikki
        mitäsmutisetkaan kirjoitti:

        ++++Koko vallankumous olisi kaatunut jos Pietari olisi vallattu Suomesta käsin tehdyllä hyökkäyksellä.++++

        Loruja, Pietari oli vain yksi kaupunki toisten joukossa. Ei siellä ollut mitään sellaista mikä olisi vallankumouksen siihen kaatanut. Lopulta bolsu olisi vallannut Pietarin takaisin.

        Vaan entäpä jos olisi sattunut kaatumaan ja sitten valkoiset voittaneet. Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä kuten tiedämme valkoisten kenraalien asenteista. Olisiko se ollut parempi vaihtoehto?

        Lenin itse myönsi tämän, sillä valkoisten kenraalien armeijat hyökkäsi kaikilta muilta suunnilta bolsevikkien kimppuun ja hyökkäys Kannakselta olisi kaatanut koko korttitalon. Toki Mannerheim olisi halunnut olla se kenraali joka olisi vallannut Pietarin ja kaatanut bolsevikit, mutta Suomen johto ei tähän lähtenyt.

    • miksi2kertaa

      Unohdetaan nekin kaksi kertaa kun Venäjä miehitti Suomen alueen mutta palautti takaisin Ruotsille. Miksi se näin teki kun ei olisi ollut mikään pakko? Onko syistä valistuneita arvauksia?

      Siis tarkoitan sekä Ison Vihan että PIkku Vihan jälkeen.

      • outoapalautusta

        Ei palauttanut, vaan liitti aina osan valtaamistaan alueista itseensä.

      • yxi.cynti.pois
        outoapalautusta kirjoitti:

        Ei palauttanut, vaan liitti aina osan valtaamistaan alueista itseensä.

        Siis väärin palautettu, niinkö? Olisiko sitten ollut parempi jos ei olisi palauttanut ollenkaan yhtään mitään vaan pitänyt itsellään koko maan niin olisipahan tuokin virhe venäläisiltä jäänyt tekemättä. Olisi heillä yksi synti vähemmän.

      • bolsujenikiaiheet
        yxi.cynti.pois kirjoitti:

        Siis väärin palautettu, niinkö? Olisiko sitten ollut parempi jos ei olisi palauttanut ollenkaan yhtään mitään vaan pitänyt itsellään koko maan niin olisipahan tuokin virhe venäläisiltä jäänyt tekemättä. Olisi heillä yksi synti vähemmän.

        Gangsterin puolustuspuhe. Oli ystävällistä, kun vain ryösti eikä ryöstänyt ja murhannut.

      • sekä-että
        bolsujenikiaiheet kirjoitti:

        Gangsterin puolustuspuhe. Oli ystävällistä, kun vain ryösti eikä ryöstänyt ja murhannut.

        ....Oli ystävällistä, kun vain ryösti eikä ryöstänyt ja murhannut. ....

        Ruotsi sekä ryösti että murhasi. Siitä eräät vieläkin kiittävät Ruotsia ihan otsan maahan kumartaen.

      • bolsujenikiaiheet
        sekä-että kirjoitti:

        ....Oli ystävällistä, kun vain ryösti eikä ryöstänyt ja murhannut. ....

        Ruotsi sekä ryösti että murhasi. Siitä eräät vieläkin kiittävät Ruotsia ihan otsan maahan kumartaen.

        Gangsterin toinen puolustuspuhe. Saan ryöstää ja murhata, koska Ruotsi.

    • Hyrhyrrrr

      Pitää paikkansa. Stalin pelasti Suomen ensin tappamalla omat osaavat kenraalinsa, sitten johtamalla itse sotatoimia ja kolmannen kerran kuolemalla kusilammikkoonsa.

    • tilanne.oli.tämä

      Talvisodan alussa osaaminen ei ollut peruste kun joukkojen johtajia valittiin vaan komm. puolueen jäsenyys. Niinpä rykmentin komentajana heilui leningradilainen sorvari ja upseerit kuuntelivat nöyrinä hänen käskyjään. Sodan lopulla tilanne olikin jo toinen ja siksi Suomi suostui rajuihin alueluovutuksiin.

      • Todellinen.Tilanne

        ”Sodan lopulla tilanne olikin jo toinen ja siksi Suomi suostui rajuihin alueluovutuksiin.”

        Stallareilla on hauska apa nähdä 3,5 miljoonainen Suomi ja 200 miljoonainen N-Liitto TASAVERTAISINA taistelun osapuolina!

        TODELLISUUDSSA ei neukku kummoisestikaan sotimistaan petrannut vaan ylivoima alkoi käymään vain liian suureksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe