Joko Nordea lopetti kokonaan Suomessa

Nordean yhtiökokouksessa kerrottiin pankin Suomen toimintojen siirtyvän sivukonttoriksi. Tänä aamuna verkkopankki ei avautunut ollenkaan. Varakanavan kautta pääsi sentään katsomaan mutta Kevan suoritusta ei ollut tullut. Joko kaikki loppui näin radikaalisti?
658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heh. Eipä heikosti toimivaa IT:tä yhdessä yössä korjata.

Mitä sivuliikeasiaan tulee, entinen postipankki on ollut Dansken sivuliike vuodesta 2007 lähtien, eikä nuokaan ole vielä saaneet Suomen toimintoja lopetettua.

Äänestä

Tilanne on siis taas tavanomainen toimimaton. Ihmeen kauan toimikin taas yhtä mittaan. Paskaa ohjelmistoa monine bugeineen eivät asiantuntijatkaan hetkessä korjaa, vaan vikatilanteita on odotettavissa jatkossakin. Tosi hankalaa asiakkaiden kannalta ja myös muiden pankkien asiakkaiden kannalta, jotka eivät saa Nordean kautta tulevia tilisiirtoja.

Äänestä
  • Huomasin saman. Keva ei ole suorittanut eläkettäni mutta tälle päivälle erääntyneet maksut on peritty, jolloin tili meni pakkaselle. En ole pitänyt "päivätilillä" kovin suuria summia. Mitä sanktioita tullenee? Varmaan tilin ylityksistä peritään muhevat korvaukset

    Äänestä

Onneksi sentään käteistä saa Hämeenlinnasta,Järvenpäästä tai Hyvinkäältä.

Äänestä
  • Pitääpä kai lähteä Torniosta ajelemaan Hyvinkäälle, että saa rahaa tilille.

    Äänestä

  • puavovaan kirjoitti:

    Pitääpä kai lähteä Torniosta ajelemaan Hyvinkäälle, että saa rahaa tilille.

    Tee kuten takavuosikymmenien Kari Suomalaisen piirroksessa, jossa ensimäisessä kuvassa oli puhekuplan sisällä Suomen Yleisradiossa silloin tällöin luettu tiedote, joka meni jotenkin näin: "Luettelo vastaavista ohjelmatoimittajista on nähtävinä yleisradion toimipaikassa Helsigissä kesäkatu 2:ssa valtion virastoissa noudatettavana aukioloaikana". Lappalaisukko otti sukset kodan seinustalta ja lähti hiihtämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhjän.nyhjäisi kirjoitti:

Nordean yhtiökokouksessa kerrottiin pankin Suomen toimintojen siirtyvän sivukonttoriksi. Tänä aamuna verkkopankki ei avautunut ollenkaan. Varakanavan kautta pääsi sentään katsomaan mutta Kevan suoritusta ei ollut tullut. Joko kaikki loppui näin radikaalisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu