jos ovat sitä koskaan lukeneetkaan. Iltasanomissa oltiin tänään viisaampia.
"Vaan ei ehkä sittenkään. Jospa Sipilä insinöörismiehenä johti paljon puhuttaneen vertauksen virtausopista, tarkemmin sen perusteisiin lukeutuvasta niin sanotusta Bernoullin laista (p ρgy ½ ρv²).
Bernoullin virtausoppi voisi auttaa Sipilän kielikuvassa Suomea seuraavalla tavalla. Suomi on kuin vene, joka kyntää syvällä vedessä. Vene vuotaa tai sen sisälle on satanut vettä. Meitä uhkaa uppoaminen.
Kun PAM lähti liittokierrokselle mukaan soututalkoisiin, tarkoittaa se enemmän airopareja. Niiden avulla Suomi-vene saadaan kovempaan vauhtiin. Ja kun vauhti kasvaa, niin siitä tulee ratkaisu myös Suomi-venettä upottavaan vesilastiin.
Kun vene on saavuttanut tarpeeksi nopeutta, tulpan voi– kuten Sipilä ennusti– vetää paatista. Bernoullin lain mukaan nopeuden kasvaessa virtauksessa paine pienenee. Kun tulppa on pois, vesi imeytyy veneestä itsestään tyhjäksi. Ei tarvitse edes äyskäröidä, vaan kilpailukykypaketin antama vauhti Suomen kansantaloudelle ratkaisee ongelman."
Onhan tuo tietysti liian vaikea asia vihervasureiden porukalle ymmärtää, onneksi IS auttoi.
Kannattaisi hetki miettiä ennen twiitin lähettämistä, mutta se on Harakan kaltaisille mahdotonta. Suuri osa politiikoista malttaa sentään olla twiittailematta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tapin ottaminen pois paatista tarkoittaa paatin uppoamista. Tuo Bernoullin lakiin viittaaminen on todella kaukaa haettua.
Selvä luonnonlaki kuitenkin.
Suomi-veneeseen se ei taida sopia siinä kun osan soutaessa osa (AKT ym) huopaa ja PAM taitaa pitää vaan airoja vedessä, joka sekin estää veneen vauhtia. Mutta liian vaikea asia joka tapauksessa kun suuri osa twiittaajista ei varmaankaan omista venettä.
"Saatanan tunarit ja minä juon nyt kahvia" olivat ymmärrettäviä mutta "nahkurin orsilla tavataan" oli jo kryptisempi, mitä Lipponen oikeasti tarkoitti siitähän keskusteltiin aikanaan kanssa laajasti.