3e tunti palkka ei kelvannut kantasuomalaiselle!!

Työntekijät vaatii että palkalla pitäisi elää!! Kyllä nyt yrittäjää ketuttaa!

Hovioikeus totesi, että työehtosopimus ei ollut pätevä, koska SME ei edustanut aidosti ja uskottavasti alan työntekijöitä. Sen mukaan järjestön lähtökohta oli työnantajan intressi ja työehtosopimus, joka mahdollistaisi olennaisesti yleissitovassa sopimuksessa sovittua alemman palkan maksamisen.

PAU kertoi hovioikeuden päätöstä kommentoidessaan, että alimmillaan jakajat olisivat saaneet 2–3 euroa tunnilta.

SME ja SKE on perustettu syksyllä 2009 ja vuoden lopulla oli tullut voimaan ensimmäinen osapuolten neuvottelema työehtosopimus.

SME:llä ei hovioikeuden mukaan ollut varsinaista organisaatiota, jäsenrekisteriä eikä luottamusmiehiä eikä "siten edunvalvontajärjestölle tyypillistä toimintaa".

Hovioikeus huomautti, että yhdistyksen perustajat eivät edustaneet mainosjakelutehtävissä työskenteleviä. SME:n perustivat PAU:n mukaan Jakelujuniorit -yhtiön entinen varatoimitusjohtaja, viestintäkonserni Jantonin tutkimusassistentti ja Jakelujunioreiden jakelunvalvoja.

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/03/18/palkkaa-alimmillaan-23-h-mainosjakelufirma-joutuu-maksamaan-puuttuvat-palkat-korkoineen/20163102/12?pos=tuoreimmat
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sekoomuksen mielestä duunarille tulisi riittää 3 € tuntipalkka.

Sekoomus ja Neiti Pöpilä voisivat samantein kertoa miten sillä tullaan toimeen ?

Äänestä
  • Persut ajaa ihan samaa

    Äänestä

Suomi nousee 2-3€ tuntipalkalla.

Äänestä
  • Pakkotöissä maksetaan 9 €/pv se tekee kokopäivätyössä 1,12€/h

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkkaus kirjoitti:

Työntekijät vaatii että palkalla pitäisi elää!! Kyllä nyt yrittäjää ketuttaa!

Hovioikeus totesi, että työehtosopimus ei ollut pätevä, koska SME ei edustanut aidosti ja uskottavasti alan työntekijöitä. Sen mukaan järjestön lähtökohta oli työnantajan intressi ja työehtosopimus, joka mahdollistaisi olennaisesti yleissitovassa sopimuksessa sovittua alemman palkan maksamisen.

PAU kertoi hovioikeuden päätöstä kommentoidessaan, että alimmillaan jakajat olisivat saaneet 2–3 euroa tunnilta.

SME ja SKE on perustettu syksyllä 2009 ja vuoden lopulla oli tullut voimaan ensimmäinen osapuolten neuvottelema työehtosopimus.

SME:llä ei hovioikeuden mukaan ollut varsinaista organisaatiota, jäsenrekisteriä eikä luottamusmiehiä eikä "siten edunvalvontajärjestölle tyypillistä toimintaa".

Hovioikeus huomautti, että yhdistyksen perustajat eivät edustaneet mainosjakelutehtävissä työskenteleviä. SME:n perustivat PAU:n mukaan Jakelujuniorit -yhtiön entinen varatoimitusjohtaja, viestintäkonserni Jantonin tutkimusassistentti ja Jakelujunioreiden jakelunvalvoja.

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/03/18/palkkaa-alimmillaan-23-h-mainosjakelufirma-joutuu-maksamaan-puuttuvat-palkat-korkoineen/20163102/12?pos=tuoreimmat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu