Suomenkielisiin.
Syy:
Rahaa säästyisi
Rälssi 5% joutuu taistelemaan tasaveroisisti opiskelupaikoista
Hurrit joutuisivat oikeasti tekemään tutkinnon
0- tutkimusta tekevät mm Hoopo Akatemia ei rasita enää yhteiskuntaa
Hurrien " yliopistot" sulautettava
11
<50
Vastaukset
- hyväidea
TKK:lla oli se systeemi, että esim. matematiikan ja fysiikan peruskursseista oli rinnakkaiskurssit ruotsiksi. Samaa voisi soveltaa muissakin yliopistoissa. Lopetetaan erilliset ruotsinkieliset yliopistot ja tarjotaan osalle kursseista ruotsinkieliset rinnakkaiskurssit.
- LeXMan
Juuri näin.
Heikkolahjaiset hurrit karsiutuvat samalla kuin jyvät akanoista.
Samalla loppuu tämä ohituskaistan käyttö, mikä loukkaa suomenkielisen enemmistön oikeuksia.- huusiann
Olen huolissani ruotsinkielisten älyn kehittämisestä aivan kuten he ovat meidän suomalaisten pakkoruotsin osaamisesta.
Suomalaiset on todettu älykkäämmiksi kuin ruotsinkieliset. Parasta tässä on se että se johtuu todennäköisesti ainakin osaksi kielestä, Suomen kielestä.
Suomen kieli on älyä kehittävä kieli, kuin uusin käyttöjärjestelmä aivoille.
Ruotsinkieliset koulut ja yliopistot voidaan lopettaa tehottomina ja tyhmentävinä laitoksina. Kaikille pitää antaa mahdollisuus kehittyä älyllisesti siihen maksimaaliseen älyyn johon hänen aivonsa kykenevät.
Tähän maksimaaliseen älyyn ei pääse ruotsin kielellä vaan siihen tarvitaan turbokieli suomi. Suomen kieli vaikeana ja siksi myös monipuolisena kielenä toimii hyvänä aivojen käyttöjärjestelmänä. Suomen kieli äärimmäisen loogisena kielenä kehittää loogista ajattelua ja viimeistelee aivojen kapasiteetin. Suomen kieli on kuin uusin aivojen käyttöjärjestelmä tulevaisuudesta.
Pitäkää huoli kielestänne ja välttäkää tyhmentäviä kieliä joita nimitetään mm. pakkoruotsiksi.
- ÄO65
Kannattaa kuitenkin pitää ainakin hajurako svekkuleihin, koska tyhmyys kuulemma on tarttuvaa. Seinä väliin.
- eikertakaikkiaankäy
Kyllähän asiaa on esitetty ihan virallisissa selvityksissäkin, tosin kauniiden korulauseiden muodossa.
"Ruotsinkieliset koulutusyksiköt ovat hajautettuina eri puolille, mikä on jännitteessä sen kokonaispyrkimyksen kanssa, jossa toimintaedellytyksiä vahvistetaan laajoja yhteistyörakenteita luomalla"
Ja svekomaanien eriävä mielipide löytyy UNIFIn asettaman strategia- ja vaikuttavuushankkeen työryhmän materiaaleista.. "EI KÄY, kun ei käy!!"
UNIFIn RAKE-hanke 2014-2015!
http://www.unifi.fi/toiminta/rake/ - koulut_yhteen_vaan
Ehdotin samaa, kun surukouluista oli keskustelua palstoilla muutama vuosi sitten.
Miksei yleisiin kouluihin voitaisi perustaa ruotsinkielisiä luokkia surukoululaisille? Esim. yksi suruluokka luokkatasoa kohden? Tarpeen mukaan.Niiden opettajat kiertäisivät koulusta toiseen.
Niin säästettäisiin valtavasti rahaa, kun kalliilla pyöritettyjä lukuisia vajaamiehitettyjä surukoulut voitaisiin lopettaa. Samalla monien suukoululisten koulumatkat lyhenisivät.
Toki tiedän surutahojen vastustuksen syyn! Pelätään näet, että harvat surukoululaiset suomenkielistyisivät liikaa(?) pääosin suomenkielisessä ympäristössä.
Tuo syyhän on naurettava peruste estää hyvä uudistus!!!- örjan
Här i vår kommun är det finnarna som motsätter sig att deras skola skall splittras upp och klasserna flyttas in i olika svenska skolor.
- koulut.yhteen
Koulut yhteen. Hyvä ajatus. Esim. Ressun peruskoulussa on suomen- ja englanninkielinen rinnakkaisluokka ja hommat pelaa.
Englanninkielisiä luokkia on paljon muissakin kouluissa. Kyllä suomenkieliseen ruotsinkielinen sopii sekaan. Paljon etuja varsinkin viidenneltä ja seitsemänneltä luokalta alkaen, ja ainakin osin samoja opettajia. Lisäksi yhteinen kuvisluokka keramiikkauuneineen ja grafiikkaprässeineen, musiikkiluokka instrumentteineen, jumppasali, tekninen puutyö ja käsityö, fysiikan ja kemian laboratoriot, kielilaboratoriot ym. Nekin tilat saataisiin täyteen käyttöön. - Oikeasunta
Noinhan se ei mene. Suomessa on englanninkielisiä kouluja, saksalaisia koulu, venäläisiä kouluja, kansainvälisiä kouluja jne. Eri kielisten koulujen mätää. on pelkästään lisättävä. Puhtaasti suomenkieliset koulut pitäisi lopettaa. Suomi elää viennistä ja kansainvälistymiseen on panostettava kaikilla portailla koulutuksessa. Suomen kieltä käytetään kohta pelkästää Suomessa olevan tehtaan sisällä yksinkertaisten asioitten delegoinnissa.
- sekosveko_taas
Oikeasunta kirjoitti:
Noinhan se ei mene. Suomessa on englanninkielisiä kouluja, saksalaisia koulu, venäläisiä kouluja, kansainvälisiä kouluja jne. Eri kielisten koulujen mätää. on pelkästään lisättävä. Puhtaasti suomenkieliset koulut pitäisi lopettaa. Suomi elää viennistä ja kansainvälistymiseen on panostettava kaikilla portailla koulutuksessa. Suomen kieltä käytetään kohta pelkästää Suomessa olevan tehtaan sisällä yksinkertaisten asioitten delegoinnissa.
"Puhtaasti suomenkieliset koulut pitää lopettaa"!!?? DDDDDDDDDDDDDD
Eiköhän tuo lause kerro svekokommentista kaiken....
- Oikeusministeriö
Oikeusministeriö kyselee mielipiteitä OTAKANTAA kyselyllä. Kirjoittakaa laatikkoihin viestinne pakkoruotsittajille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418