Valtion omistama Posti irtisanoo kymmeniä työntekijöitä ja satoja työntekijöitä on itse irtisanoutunut Postista sen nykyisen työntekijäpolitiikan vuoksi. He olivat muutenkin irtisanoutumisuhan alla.
Hallitus ajaa alas hyvinvointivaltiota, jossa ihmisellä on paikkansa. Työttömyyden kasvu syrjäyttää nuorison ja silloin alkavat vaikeudet liian vapaa-ajan ja rahattomuuden seurauksena. Tietokonepelit ottaa osansa, mutta paljon löytyy nuoria, jotka kiertävät kaupungilla porukoissa, joissa yllytetään ilkivaltaan ja laittomuuksiin.
Vanhemmat ihmisen irtisanotaan ja he syrjäytyvät yhteiskunnasta kun kukaan ei palkkaa yli viisikymppisiä töihin. Osasyynä on eläkemaksujärjestelmä, joka velvoittaa viimeisen työnantajan maksamaan työntekijän eläkettä isommalta osalta kuin edelliset työnantajat.
Hallitus syventää lamaa ja irtisanoo Postin väkeä
3
<50
Vastaukset
- irtisanoutunu
Juuri nyt lamaa syventää AKT Rauman satamassa. Vientiteollisuus on pian ajettu Suomesta ja sitten meillä on kaikilla ihan kivaa.
- Taas.esimerkki.lakoista
Lakot..ne lakot.
Niitä ei hyvällä katsota.
Ne aina vähentää työpaikkoja.
Kun ei Ay liikkeellä ole muuta osaamista neuvotteluihin, se sitten tätä. - Intti_Ranne_1000
"Vanhemmat ihmisen irtisanotaan ja he syrjäytyvät yhteiskunnasta kun kukaan ei palkkaa yli viisikymppisiä töihin. Osasyynä on eläkemaksujärjestelmä, joka velvoittaa viimeisen työnantajan maksamaan työntekijän eläkettä isommalta osalta kuin edelliset työnantajat."
Aloitus on tuota demaripropagandaa, jonka mukaan on hyväksi pitää lukuisia ylimääräisiä työntekijöitä notkumassa työpaikoilla pelkästään siksi, että pitää työllistää. Eivät terveet firmat työllistä siksi että se on kivaa vaan siksi, että työntekijä tuottaa enemmän kuin maksaa työnantajalle.
Ja demarilta jää taas muisti lomalle kun tulee hallituksen kritisointi. Demarithan rääkyivät kurkku punaisena kuin nälkään kuolevat korppikotkat että hallituksen kaavailemat palkan lisiin kohdistuvat leikkaukset tulisi perua. Nämä lisät osaltaan tekevät kalliimmaksi pitää työntekijöitä ja siten tuottavuustavoitteet eivät toteudu.
Ainoa filosofia jolla näiden olo ylihintaisina työpaikoilla on perusteltu, on demarien kahjo elvytysfilofofia.
Eläkejärjestelmää tietenkin voisi helposti korjata säätämällä eläkevakuutusprosentti samansuuruisiksi ikään katsomatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492033Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051737- 931567
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781203- 671150
- 251071
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966- 45947