HALLINTAREKISTERI TAAS! - PETTURI STUBB VALEHTELI JÄLLEEN
Sipilän hallitus on nyt täysin salaa tuomassa eduskuntaan lakia, missä suursijoittajien bisneksiä suojeleva hallintarekisteri on uudelleen piilotettu kiertotermien taakse!
Alexander Stubb kertoi joulukuussa, ettei kiisteltyä lakia hallintarekisteristä tuoda eduskunnan käsittelyyn.
”Me emme valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa. Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana, Stubb vakuutti erikseen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa sen jälkeen kun oli käynyt ilmi hänen antaneen väärää tietoa ns. 90 % - 10 % asiassa.
Stubbin uudessa esityksessä ei puhuta suoraan hallintarekisteristä, mutta käytännössä laki mahdollistaisi hallintarekisteröinnin sellaisen arvopaperikeskuksen kautta, joka tarjoaa toisen EU-maan toimiluvalla hallintarekisteröintipalveluita Suomessa. Nimi ja sanat vain ovat nyt kätevästi vaihtuneet.
Hallintarekisteri mahdollistaisi osakeomistusten piilottamisen verottajalta. Finanssialan Keskusliitton voimakkaasti lobbaama hanke on herättänyt vastustusta, koska lukuisten viranomaisten – mm. poliisin, verottajan ja syyttäjälaitoksen – mukaan se mahdollistaa veronkiertoa ja tukee harmaata taloutta.
Onko maamme nyt täysin oikeistomafian hallussa?
Stubb lupasi toisin - hallintarekisteriä yritetään taas
Lue lisää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031821291383_uu.shtml
"Hallitus on tuomassa eduskunnan käsittelyyn lakia, jossa kohuttu hallintarekisteri on piilotettu kiertotermien taakse".
-
Sipilä on Stubbin takana tuomassa aina vain uudelleen uusilla nimillä ja keinoilla hallitusrekistereitä SSSuomeen piilottamaan omistajuutta ja välttämään veronmaksua. Koska nämä roistot saadaan oikeuden eteen? Muualla maailmassa olisi jo epärehellisten SSS-miesten urat olleet ja menneet, mutta SSSuomen korruptio on sen luokan hyvävelimeininkiä että huh, huh. Suomi on SSS-porvarikorruption mallimaa.
HALLINTAREKISTERI TAAS! - PETTURI STUBB VALEHTELI
6
96
Vastaukset
- SSSkunniavelka
Stubb ja Soini ovat vaalivoitosta luvanneet hoitaa homman, joten se on saatava keinolla tai toisella läpi tai vaalirahoittaja pettyy.
- Mistä_Kirvesmies
Nyt on homma jo sillä mallilla, olis kirveellä töitä
- huonotapainen
Josko toinen valhe riittäis eduskunnalle erottamiseen.
Selvästi sanottu, ettei hallintorekisteriä valmistella tällä vaalikaudella.
Muutenkin veronkierron työkalujen esittäminen valtiovarainministeriltä ei liene sopivaa käytöstä.
Eduskunta ei yleensäkään tunnu saavan arvostusta hallitukselta.
Rehulan puheista on kanneltu oikeuskanslerille.(Yle:n uutiset.)
Sakkotuloilla talouden paikkaaminen
Perustuslain vastaista
Pakkolait peustuslain vastaisia.
Kansanedustajat ovat myös vaaleilla valittuja.
Koko eduskunnan arvovalta käy kyseenalaiseksi, jos siellä istuvat ministerit voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Stubbin patologinen valehtelu olisi pelkkä henkilökohtainen ongelma, mutta nyt se on myös hallituksen ongelma ja sitä myöten kansallinen ongelma. Oikeuskansleri asialle.
- PelkoAjaa
Sipilän kepu ajaa nyt tätä hallintarekisteri 2 agendaa, joten myös Sipilän rahoittajille on luvattu omistajien varojen piilopaikkoja kun EU:n veronkierron vastainen tietojenvaihto paranee 2017-2018. Stubbin ja Sipilän taustavoimat halusivat veronkiertäjien armahduslain ja uuden varojenpiilotustavan eli hallintarekisterilain. Muutenhan omistukset tulevat julkisiksi ja kansa näkee kuinka paljon oikeasti rikkaat omistavat ja kuinka vähän maksavat veroja 0-5%. Sen jälkeen on vaikea enää huutaa työläisten leikkauksia ja Viron veromallia.
- Stubbtekivirheliikkeen
Nyt perseet tervataan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031217
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22693- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110642