Pakolaisbisnes/keilahallipisnes

Tursaanparahdus

Kuinka kunnan asioita hoidetaan, ensin piti kunnan tyhjät vuokrahuoneistot täyttää tuottoisilla pakolaisilla, mutta eihän se nyt aivan niin mennyt. Nyt näyttää kunta haikailevan mukaan tuottoisaan keilahallitoimintaan, onkohan nyt kunnan johdolla kaikki kotona, kun aivan on työryhmä tälle asialle nimetty.
Tietenkin asiaan pitää perusteellisesti perehtyä ja muutama seminaari, exkursio ja tutustuminen johonkin eksoottiseen bowlincenteriin tehdä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei keilaus nyt aivan kunnan ydintoimintaa ole ?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiperseaukisille

      Kannattas käydä tutustumassa alajärvellä ja lapualla keilahalleissa paljonko niissä on käyttäjiä ja paljonko jää viivan alle,väitän että miinukselle menee.

    • geilaaja

      Lapualla keilahalli elättää kaksi perhettä. Hyvin menee.

    • näinonnäreet

      Keilahallitoiminta vois olla ideana ihan hyvä. Paljon riippuu kuitenkin siitä, kuka sitä rupeais vetämään. Kaikki kun ei saa hyvääkään yritystä tuottamaan. Pitää olla liikemies/naisen vaistoa, ettei sekin ole sitten 10 kk:n päästä konkurssissa ja rahat on mennyt kuin kankkulan kaivoon.

    • Huuhaat

      Uutuuden viehätys voi hetken vetää väkeä... muuten kyllä vaikea uskoa pitkään menestykseen. Eiköhän nekin rahat löytäisi paremmankin paikan?

    • eijatkuvabisnes

      Hiukan vaikea uskoa, että keilahalli menestyisi Lappajärvellä ja 12 kk:n jälkeen
      lappu luukulla

    • etryuut356

      Meinaako ne keilata oikeilla palloilla vai....Ajattelin vaan että kun teillä on näitä pään roikottajia siellä.!!

      • dememce

        Mistäs rasisti on kotoisin?


    • jupijapiupi

      30 kiintiöpakolaista vuodessa. 10 vuoden kuluttua heitä on 300.

    • Kultturelliakasvatusta

      Turkulaisen lukija kirjoittaa:

      Kerronpa teille huoleni rasismin vastaisen ajattelun päivänä. Minun huoleni liittyy päiväkoteihin. Siis alle kouluikäisiin suomalaisiin pikku tyttöihin. Oma tyttäreni kertoi viime viikolla, mitä hänen kuuden ikäinen tyttärensä saa kokea päivittäin päiväkodissa.

      isis-calicub-executes-prisoner

      Pikkuisisläinen hommissa.http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/isis-calicub-executes-prisoner.jpg

      Nämä pikkuisikset pahoinpitelevät suomalaisia pikkutyttöjä päivittäin. He sylkevät päin kasvoja, lyövät rajusti heitä – vaikka mihin tökkivät kepeillä vatsaan, niin että vatsa on mustelmilla.

      Jos ihmettelee ohjaajille, he eivät voi mitään, koska pelkäävät näiden vanhempien reaktioita. Tämä ongelma on koko maanlaajuinen

      Itse olen peruskoulun opettaja ja tiedän, miten siellä ratkaistiin, jos ei suostunut noudattamaan sovittuja sääntöjä. Näille tyypeille löytyi aina joku sopiva paikka.

      Toivotaan, että pääsemme eroon rasisteista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe