Kyllä kaupungissa on hyvä elää.

Ihmiset nauttivat alkoholia iloitakseen. Maalla juodaan pää täyteen ja mennään ulos huutamaan.
Autoilijat ajavat kohtuullista nopeutta taajama-alueella. Ja pysähtyvät automaattisesti suojatien eteen.
Kaupasta saa herkullisia ulkomaalaisia elintarvikkeita.
Sähkö tulee pistorasiasta ja vesi hanasta.
Ei tarvitse tehdä lumitöitä eikä leikata nurmikkoa.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • StadissaOnKivaa

      Keväisin kaupungissa on erityisen mukavaa, lumen alta paljastuu kaikkea kivaa roskaa ja talven mittaa sinne hautautuneet koiranpaskat, kadut pölyävät niin että kurkkua ahdistaa.

      Ohessa yksi esimerkkiviesti viime viikolta:

      >>>Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus ylitti raja-arvotason (50 µg/m3) torstaina 17.3 Hämeenlinnanväylällä (pitoisuus oli 63 µg/m3). Ylitys johtui katupölystä, jota liikennevirta nostattaa kuivilta kaduilta>>>>

      • mansikkoita

        kaupungissa saa istua pienessä kopperossa josta maksat huippuhinnan,jos haluat kävelemään tai hiihtämään raittiieen ilmaan niin jodut ensin matkamaan monta kilometriä saastunutta ilmaahengittäen.

        Maalla laitai sukset jalkaan kotiovella ja lähdet hiihtämään itse tekemällesi ladulle,
        toki valmiitakin on mutta harvemmin ktiovelle saakka.

        Pihatöissä saat luontevaa liikuntaa ilmaiseksi, kaupungissa siitä joutuu maksamaan.

        Maalla on todettu ettei terveet aivot viinaa kaipaa, toki saunakalja sallitaan
        kesäisen grilli-illan yhteydessä, eikä pari paukkuakaan nyt syntinä pidetä.

        Kaupungissa on tylsää ja kaikesta pitää maksaa, maalla on touhua ja, tohinaa ajankuluksi ja hyödyksi, maista vaikka

      • Proost

        Onpahan pubi lähellä missä voi pölyt kurkusta käydä huuhtomassa vaikka tuopillisella laadukasta Beck's olutta.

      • mansikkoita kirjoitti:

        kaupungissa saa istua pienessä kopperossa josta maksat huippuhinnan,jos haluat kävelemään tai hiihtämään raittiieen ilmaan niin jodut ensin matkamaan monta kilometriä saastunutta ilmaahengittäen.

        Maalla laitai sukset jalkaan kotiovella ja lähdet hiihtämään itse tekemällesi ladulle,
        toki valmiitakin on mutta harvemmin ktiovelle saakka.

        Pihatöissä saat luontevaa liikuntaa ilmaiseksi, kaupungissa siitä joutuu maksamaan.

        Maalla on todettu ettei terveet aivot viinaa kaipaa, toki saunakalja sallitaan
        kesäisen grilli-illan yhteydessä, eikä pari paukkuakaan nyt syntinä pidetä.

        Kaupungissa on tylsää ja kaikesta pitää maksaa, maalla on touhua ja, tohinaa ajankuluksi ja hyödyksi, maista vaikka

        Mikään ei ole niin mukavaa kuin juosta kaupungin tyhjiä katuja aamun sarastaessa. Yliopiston juoksuporukassa teimme armottomia 15 km tiputuslenkkejä keskellä kaupunkia. Monta lenkkiä olen juossut Central Parkissakin.
        Makuasia toki.

      • KaupKesk
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mutta SosDem tiesitkö että sinulla saattoi olla tämän päivän paras avaus. Kun se oli iloinen ja positiivinen, sopii hyvin näin Palmusunnuntaille. Että hiukkasen viikonloppuna viiniäkin, sekin on kuin minun suustani. Tuossa pieni ero saan hiukan lykätä lunta rappusten edestä talvella. Kesällä taas ajaa ruohon leikkurilla nurmikkoa.
        Mutta vastapainoksi minun ei tarvitse hölkätä niin pitkiä matkoja, kun kuntoa saa noissa OKtöissäkin. Tuon saman ole pannut merkille, miten kohteliaasti nykyisin annetaan tietä suojatien ylittäjille. Mutta vastapainoksi autoon hypätessä täytyy olla tarkkana, kun kameravalvontaa on lisätty huomattavasti. Hiljaiseen aikaan tuo esikaupunkien 60 rajoitus ylittyy huomaamatta. Sitten räps ja huomaat olevasi 170 euroa köyhempi.

      • kuuseen-kurkottajat
        KaupKesk kirjoitti:

        pääsiäinen on pian ohitse ja arkeen palaaminen karua. voihan sitä viiniä litkimällä paremmaksi yrittää muuttaa, se ei ole pysyvää vaan tekopyhää.

      • KaupKesk kirjoitti:

        Mutta SosDem tiesitkö että sinulla saattoi olla tämän päivän paras avaus. Kun se oli iloinen ja positiivinen, sopii hyvin näin Palmusunnuntaille. Että hiukkasen viikonloppuna viiniäkin, sekin on kuin minun suustani. Tuossa pieni ero saan hiukan lykätä lunta rappusten edestä talvella. Kesällä taas ajaa ruohon leikkurilla nurmikkoa.
        Mutta vastapainoksi minun ei tarvitse hölkätä niin pitkiä matkoja, kun kuntoa saa noissa OKtöissäkin. Tuon saman ole pannut merkille, miten kohteliaasti nykyisin annetaan tietä suojatien ylittäjille. Mutta vastapainoksi autoon hypätessä täytyy olla tarkkana, kun kameravalvontaa on lisätty huomattavasti. Hiljaiseen aikaan tuo esikaupunkien 60 rajoitus ylittyy huomaamatta. Sitten räps ja huomaat olevasi 170 euroa köyhempi.

        Vaikka ateisti olenkin tuota kauppojen aukioloa Pitkäperjantaina ihmettelen. Ainakin omassa lapsuudessani tuo päivä oli jonkinlaista hiljentymistä varten. Kylässä ei sopinut käydä eikä soitella. Ilmeisesti me emme pysty yhtä päivää ilman jatkuvaa ärsykkeiden ja tavaran paljoutta olemaan.

    • marihvagadunimin

      helsinki on reikä. oikeasti aina tunnin matka joka paikkaan.

      • ma-ravaan

        3.lla yleisellä tuonne joka vaihtoon pitää varata aikaa. paikalla kun pitää olla viilataan pilkkua

    • tästonmatkaa

      keskustaan yli 10kilometriä n.13 ja linnuntietä

    • hitå

      besta platsen

    • noilla_kriteereillä

      Vallila on sitten jo aika maalla.

    • örveltäjät

      maalla juodaan kossua ja huudetaan, mennään navetan nurkalle, puristetaan rystyset punaisina perskannikoista jotta tulis vieläkin kovempi huuto....

    • OnkoMaallaMukavaa

      Maalla on myös sukurutsa ja eläimiin sekaantuminen varsin tavallista.

      • Maalla on myös tavallista naisten henkinen ja fyysinen alistaminen.

      • FaktaaPeliin
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Maalla on myös tavallista naisten henkinen ja fyysinen alistaminen.

        Mihinkähän tuokin "tieto" perustuu. Voinet esittää väitteesi tueksi jonkun faktan.

    • LowCostProduction

      Maalla on suurta hupia lyödä eukkoa turpaan joka viikonloppu.

      • nallukat

        Maalla naisten ja lasten hakkaaminen on kiellettyä ja häpeällistä,
        toista se on kaupugin ahtaissa murjussa kun meteliä ei pääse karkuun omalle kotipihalle vaan pitää lähteä bubiin että saa rohkaisua kännikavereilta ja sitten hakkaamaan akkaa.
        Yx hyväpuoli kaupungeissa on, turvakodit, sinne akka ja kakarat pääseepakoon väkivaltaista miestä.

        Maalla ei tarvita turvakoteja, maalla miehet on perheen turva.

      • nallukat kirjoitti:

        Ei ollut turvakotia maalla omassa lapsuudessani. Naapuriin mentiin. Mutta se siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe