Kävikö Poju Zabludowicz 1950- luvun lopulla Tampereella Aleksanterin kansakoulua? Ensimmäisellä ja toisella luokalla oli hänen oloinen juutalaispoika. Muistelisin että kyseinen poika vietiin aina uskontotunneiksi jonnekin muualle uskontotunneille. Muistikuvani mukaan hän oli vuoden muita nuorempi. Olisiko ollut pyöreäkasvoisempi silloin? En muista nimeä enää, mutta opettajamme oli vanhempi nainen, nimeltään muistaakseni Kuusankoski.
Poju Zabludowicz Aleksanterin kansakoulussa?
extamperelainen
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö kukaan osaa kertoa mitään?
Hej,
Poju (Chaim) Zabludowicz kävi Tampereella ollessaan isänsä Tampellan asekauppiaan Schlomon kanssa koulukadun Svenska Samskolan i Tammerfors. Sieltä hän myös sisarensa Rifkan kanssa kirjoittautui ylioppilasksi joskus 1970-1972.
Minä ja Heidi.???