Viime vuosituhannella Ruotsi riisti Suomea 654 v

Ruotsin-valtaamana-654v

alkaen v.1155 aina vuoteen 1809 saakka.

Ruotsi riisti Suomesta resurssit sotiinsa, niin nuoret miehet sotilaiksi kuin rahatkin, sillä suurvaltapyrkimykset olivat nousseet hullujen kuninkaiden päähän.

Suomi vallattiin muka uskonsotien eli ristiretkien tekosyyllä, armeijan kanssa panivat Ruotsin kuningas (ja piispatkin) Suomen valtansa alle.

Vuodet 1155- 1323 olivat ristiretkien aikaa, kansa pakotettiin uskomaan
uuteen Lähi-Idän uskontoon, ristiinnaulaamiseen, kristinuskoon.

Suomessa oli ollut lempeä luonnonuskonto sitä ennen, Ukko ylijumala, Ahti veden valtias vaimonsa Vellamon kanssa, Tapio metsän jumala...

Sitten alkoi riisto, miehet PAKKOvietiin sotiin pitkin Eurooppaa, verotus köyhdytti suomalaiset, kansa kurjistui, sairaudet tulivat.

Suomi oli naapurivaltion siirtomaana 1155 - 1809.

Sotatantereenakin, ja Venäjä saikin köyhtyneen Suomen vallattua 1809.

Vasta 108 vuoden kuluttua siitä eli 1917 Itsenäisyyden saimme takaisin.

Melkein tuhat vuotta siis olimme naapurien riistettävänä.

Ja vielä sota 1939 - 45, jolloin ryssät murhasivat noin 100 000 Suomen nuorta aikuista.

Mutta suomalaiset nuoret taistelivat Suomen itsenäisyyden säilymään!

He eivät lähteneet pakoon Somaliaan tai muualle, vaikka henki oli uhattuna omassa maassa, ja noin suuri joukko sen menettikin.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VähänTietoaOn

      Suomi ei ollut Ruotsin kruunun alaisuudessa kuin vasta 1250 luvulta. Tästä on olemassa kirjalliset todisteet. Historijoitisijat eivät enää vuosikymmieniin ole pitäneet Suomea Ruotsiin liitettynä ns. Ensimmäisen ristiretken tuloksena. Miksi tämä legenda elää? Katolinen kirkko ei muutenkaan ollut mikään "Ruotsin kirkko" kuten sitten uskonpuhdistuksen luterilainen kirkko oli 1524 vuodesta lähtien.
      Ruotsin valtio sai alun siten että juuri katolinen kirkko yhdisti Svean ja Götanmaat saman piispan alaisuuteen v.1162.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe