Ote Pihon profetiakokoelmasta

Briljantti

Ajankohtainen ote Jouko Pihon keräämistä profetioista. Huom. Piho kerää eri ihmisten näkemiä näkyjä ja profetioita:
http://www.jouko-piho.fi/211357871

Erään henkilön (ei Pihon) 17.1.2016 näkemä näky

Näin 17.1.16 tällaisen näyn:

Näin näyn purppuranpunaisesta viljapellosta. Jotkut tähkät siellä täällä olivat vaaleansinisiä. Ne alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia. Niistä tuli jonkinlaisia maissintapaisia hirviömäisiä "monsterikasveja," jotka kasvoivat ja kasvoivat, kunnes täyttivät koko pellon.

Lopulta nuo hirviökasvit peittivät pellon kuin tiheä metsä. Silloin maasta alkoi kasvaa jättikokoisia, kiemurtelevia lonkeroita, kuin jättiläismustekalan lonkeroita, jotka heiluivat ja huojuivat puolelta toiselle. Siinä vaiheessa kaikille oli selvää, että tämä herätys ei ole Jumalasta.

Selitys: Koin näyn varoittavan tulevasta väärästä herätyksestä, joka on jo alkanut.

Olen aikaisemminkin kokenut varoitusta samasta aiheesta, nyt sain aiheesta ajankohtaisuutensa vuoksi vahvistusta ja muistutusta.

Purppuraväri symboloi noituutta. Väärässä herätyksessä parantumiset tapahtuvat evankelistan sielunvoimilla aikaansaatuina, tavallaan pakotettuina, ei Jumalan käteen jätettyinä, tai väärän herätyksen henkivallan eli demonien aikaansaamina.

Myös rahan antamiseen manipuloiminen on eräänlaista noituutta. Opetus siitä, että "kun kylvätte meihin (eli annatte meille rahaa), Jumala tekee teistä rikkaita”, on eräänlaista noituutta.

Vaaleansiniset tähkät ovat rikkaviljaa, parannusta tekemättömiä kristittyjä, jotka demonisoituvat väärän herätyksen henkivalloista. Nämä sitten kasvavat ihmeissä, merkeissä ja tunnusteoissa, kunnes väärän herätyksen henkivalta tulee avoimesti esiin sellaisella tavalla, että kaikki ymmärtävät, ettei tämä ole Jumalasta.

Koen hengessä varoitusta, että tämä väärä herätys tulee jossain vaiheessa vielä leviämään kaikkiin seurakuntiin. Raamattukin varoittaa, että tuomio alkaa Herran huoneesta. Avaimena selviytymiseen on todellinen parannuksenteko. Silloin Jumala varjelee joutumasta eksytykseen.

16

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Purppura, jos sillä tarkoitetaan violettia, on Pyhän Hengen väri, valkoisen ja kullan ohella.

      Tuo vaaleansininen viittaisi ns. venäjänsiniseen, jota käytetään muun muuassa talojen maalaamiseen Venäjällä.

      • Briljantti

        Ehkä, mutta värit eivät ole tämän näyn pääpointti.


    • Ihan hereilläkö te noita näkyjä näette?
      Jos vastaus on kyllä, eikö koskaan tule mieleen, että voisi olla mahdollista, että kaikki palikat eivät silloin ole päässä kohdallaan?

    • PuinenRisti

      TV7 levittää eksytystä tosi tehokkaasti. Järkyttävää.

      Olisin halunnut että minua olisi aikanaan varoitettu, mutta ei kukaan välitä lähimmäisestään. Rakkaudesta puhutaan vain kun halutaan varoittajat hiljentää.

      • nytenymmärrä

        Mitä tarkoitat tällä?


      • PuinenRisti

        Ihan tavallista suomenkieltä tuo on. Mitä et siitä ymmärrä?


      • hyvääohjelmaa

        Miksi se on eksytystä?


      • PuinenRisti

        Niin, eksytyksen levittämistä voi puolustella monella tapaa. USAsta lähetetään ohjelmaa toisenlaisesta evankeliumista ja Paavali uskalsi jopa kirota sellaiset.

        Rodney howard brown on manibulaattorien kuningas ja profetian lukija kehuu olevansa hänen kanssaan yhteistyössä. Sekö oikeuttaa suomalaisten eksyttämise että aika ajoin lukee jonkin parannuskehoituksen TVssä. Miksi eivät itse tee parannusta.

        Monissa ohjelmissa puhuja mainostaa olevansa voideltu. Jeesus varoitti että monet sanovat olevansa kristuksia eli voideltuja. Osa sanoo olevansa jopa jumalia.

        ""Hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala.""

        Valoristi on tullut muotiin ja korvannut puisen Raamatun mukaisen ristin. Kaikki mikä voidaan vääristää, tullaan innolla vääristämään eika Jumalan Sanaa seurata.

        Vaihtakaa vain kanavaa ja osoittakaa rakkautenne sanan helinäksi kun ette välitä eksyvistä veljistänne. Toki on olemassa niitä jotka rakastavat eksymistä mutta on olemassa myös niitä jotka vilpittömästi luulevat että Jeesus on sellainen kuin virtuaalinykyaika haluaa Hänet kuvata. Mutta Jeesus ei muutu vaan on juuri sellainen kuin Raamattu Hänet kuvaa.


      • onoikein

        Jouko pihon palstalla on koottuja profetioita jotka ovat olleet jo yli 10 v varoittamassa suomalaisia siitä, mitä parhaillaan nyt tapahtuu. Jotta kansa rukoilisi.
        Tv7 opettaa rukoilemaan sekä lukemaan Raamattua.


      • asdfgasdfgsfd
        onoikein kirjoitti:

        Jouko pihon palstalla on koottuja profetioita jotka ovat olleet jo yli 10 v varoittamassa suomalaisia siitä, mitä parhaillaan nyt tapahtuu. Jotta kansa rukoilisi.
        Tv7 opettaa rukoilemaan sekä lukemaan Raamattua.

        TV7 tuo mukavasti rahaa omistajilleen. Jeesus on yhä suhteellisen hyvä bisnes.


    • Opetetutsuomalaiset

      Jos jollekulle Tv7 avaa mielenkiinnon avata Raamattu, se on kiitos Herran ja kiitos Tv7. Tätä eivät maallisen kanavat tee. Katsoppa perjantaina 5-6 kanavaa. Sotaa, pornoa raiskauksineen, varastamista , juonittelua, masennusta, hulluutta hulluuden perään. Ja nuoret vanhemmat "huvittelemassa" ja 10-13 vuotiaat tuijottamassa K-18 ohjelmia kanava toisensa jälkeen.

      • yksiesimerkki

        Vuosia sitten avasin vahingossa TV7 kanavan. Ihmettelin, mikä ihmeen kanava kaikkien törkykanavien keskellä. Jäin heti koukkuun ja siitä alkoi hengellinen kasvuni. Kiitos Herran ja TV7 kanavan.

        Myöhemmin Pyhä Henki on opastanut, että muut kanavat ovat paholaisen kanavia, eikä niillä ole soveliasta saastuttaa itseään.


      • onkojoviety
        yksiesimerkki kirjoitti:

        Vuosia sitten avasin vahingossa TV7 kanavan. Ihmettelin, mikä ihmeen kanava kaikkien törkykanavien keskellä. Jäin heti koukkuun ja siitä alkoi hengellinen kasvuni. Kiitos Herran ja TV7 kanavan.

        Myöhemmin Pyhä Henki on opastanut, että muut kanavat ovat paholaisen kanavia, eikä niillä ole soveliasta saastuttaa itseään.

        Onkohan tuo TV7 kanava jokin Taivaallisen tuotantoyhtiön kanava?

        Noista töllöttimistä muistui mieleeni eräs profefeetta.

        Muutamia vuosia sitten hän möyhäsi näillä palstoilla ja antoi ymmärtää,että Televisio on Pedon kuva olohuoneissamme.

        Silloin hän kehoitti kiiresti roudaamaan televisiot kaatikselle.Kunka moni on tehnyt niin?


    • NopeastiNähty

      Ei ole ihme, että Suomessakin uskovaisiin uppoaa kaikki roska, kun TV7n ns. dokumentteja katsotaan.

      • talomaalari

        Joihinkin uppoaa jopa maalisuikaleista ennustaminen.....


    • profetiatJPiho

      Tästä unesta tuli mieleeni viime syksy, kun ihmisille ei tahtonut löytyä sopivaa tilaa
      ja siis oli kansanjoukkoa useinkin tv:n uutisissa. Aivan varmasti on moni suomalainen aloittanut erikoisen uuden työn näiden pakolaisten parissa kuluneen vuoden aikana. Aivan uusi alue myös monelle Niilon työn jatkajalle tehdä lähetystyötä omassa maassamme. Niin, että vain 8 v kulunut ja Eurooppa kansanjoukkoja majoittamassa massoittain.
      ------------
      .Jouko Pihon uni 26.8.2007 n. klo 5 aamuyöstä
      Näin unta suuresta kansanjoukosta, joka oli erään isohkon rakennuksen pihamaalla, koska ihmiset eivät
      mahtuneet rakennukseen sisälle.
      Katsoin ympärilleni ratkaisua etsien ja näinkin vähän matkan päässä avaran niityn. Menin sinne ja huusin
      kovalla äänellä rakennuksen edustalla oleville ihmisille: "All people, please, come here!"
      Sen jälkeen näin Niilo Yli-Vainion, me kättelimme sydämellisesti ja keskustelimme jonkin aikaa.
      Yli-Vainio oli hyvin onnellinen, hymyilevä ja ystävällinen sanoen: "Sinä olet siis nyt alkamassa tällaista työtä."

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe