Ei ne iskut sillä lopu että käydään pommittamassa siviileitä kaukoidässä luulin suomalaisia kovapäisiksi mutta tuntuu olevan koko EU. Globalisaatio on juuri tuota kun on käsi toisen ihmisen öljyhanassa niin sanomista siitä tulee, liikaa riistämsitä ja ahneutta. Ainut mikä piti kansan takanaan oli maltillinen johtaja, laittkaa Sadam valtaan ja ongelmat loppuvat.. jos olette menneet hirttämään sen ainoan joka piti voimasuhteet tasan niin kysykää Gaddafia, ai niin Jenkit(Nato) tappo senkin, siinä on typeryksille ja syödemettömille suvakeille todellista demokratiaa. Toivottaavsti saadaan pian suomeenkin kun tuo ei tunnu millään menevän perille, tänään viimeksi presidentti rätkötti rasismista, lisää näitä niin opitaan tavoille.
Kansa (osa siitä ) on kokoajan pitänyt huonona ideana ISIS taistelijoiden päästämistä Eurooppaan,mutta ei väkisin.
Belgia palaa
7
<50
Vastaukset
- realistijakriittinen
On enää vain ajan kysymys, että milloin Suomessa Helsingissä pamahtaa samalla tavalla. Muslimit eivät kunnioita auttajiaan kuten on nähty Pariisissa ja nyt Brysselissä. Mikä on seuraava kohde? Suomi?
- päivi.n
Tietysti se on. Olemem se ntieneet siitä asti kun mentiin Eu:hun,toivottavasti pian.
- asamiisi050
juu ja ilman uskontoja mailma olis ollut ja ja olis paljpon rauhallisempi paikka elää .sotia olis ehkä ollut ilman uskontojakin ,muttei luultavasti läheskään yhtä paljon ja nyt tämä jihadistien ,viha muita uskontoja ja uskonnottomia kohtaan on todellakin vaarallinen asia ja pelkäänpä myös pahoin niinkuin tuossa joku kirjoittikin että koskahan suomesssa räjähtää ,pelkään en toivo sitä en helvetissä
- aina.paukkuu
USA taisi lopettaa johtajien tappamisen, loput yritetään pistää sivuun siistimmin. Niin tai näin, kiva että ISIS saa koko leikkikentän ihan omaan käyttöön. Belgiassa kuten muualla lentokenttien turvajärjestelyjä varmaan kiristetään entisestään. Vaan mitä se auttaa, sama pitäisi tehdä metroille, rautatieasemille, kouluille, ostoskeskuksille jne. Aina jää hyviä kohteita vapaaksi. Mikä oli esim. hyökkäys kuntosalille Lundissa, siitä kertoi tänään IL tai IS?
- palaapalaa
mämä iskut ovat muotiilmiö ja Orpo Pete on tossakin niin suvaitsevainen että vitutaa jo suomen kansan puolesta kun uutisissa iso mies kertoo että seutulan lentsikka-asemalla on huimausainekoira hyrrän kaveriks laitettu poliisikoira palikka haistelee onks kelään tynymenttejä taskussa. muotiilmiö vain käy kaliiksi tätä menoa. Jos joku niitä haluaa otta tänne maksakoot ottajat niiden elättämisen , minä tai suurin joukko suomalaisia ei varmaan halua osallistua noiden elättämiseen .
- kouluttaja22
Palikka voittaa todennäköisesti pahan.
- Sodat_rahaa_joillekin
USA:n aseteollisuus synnyttää kohtu kuumana aseita maailmaan kuin purkautuva tulivuori. Ja myy niitä ISIS-järjestölle sekä sitä vastaan taisteleville Natomaille.
Voiko fiksummin bisneksiä hoitaa kun ei ole moraalia tai omaatuntoa, vaan kaikki hyvä olo tulee voittojen suuruudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418