Professori: Brysselin isku yksittäistapaus

yksittäistapaus

Moni ajatteli Brysselin pommi-iskuista kuultuaan, että nyt oli Euroopan unionin poliittisen ja hallinnollisen keskipisteen vuoro.

Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila arvelee, ettei Brysselillä ole tässä tapauksessa suurtakaan symboliarvoa.

– Kaikki tietävät, että yksittäisiä iskuja tulee ja valitettavasti ne eivät jää viimeisiksi. Tällä kertaa ne osuivat Brysseliin.

Belgiassa on varauduttu terrori-iskuihin jo pitkään. Brysseliä on pidetty yhtenä todennäköisenä kohteena.

Neljä päivää sitten Belgian poliisi pidätti Salah Abdeslamin, jota pidetään Pariisin viime syksyisten iskujen yhtenä pääarkkitehtinä.

Oliko tiistain aamun iskut kosto?

– Vaikea nähdä, että iskut olisivat olleet kosto pidätykselle, koska aikaväli on niin lyhyt. Yleensähän iskuja suunnitellaan kuukausia. Eri asia on, jos jotakin suunnitelmaa aikaistettiin, Hämeen-Anttila toteaa.

Vaikka terrorismin vastaiseen työhön ja ennalta ehkäisyyn käytetään paljon voimavaroja, on aivan mahdotonta, että kaikki iskuyritykset pysyttäisiin torjumaan.

– Paras tapa on yrittää pienentää radikalisoitunutta kannattajapohjaa. Tähän ei yksistään poliisitoimin pystytä.

Hämeen-Anttilan mukaan tähän voidaan päästä, jos ryhdytään tukemaan maltillisen islamin ääntä.

Käytännön esimerkkinä hän mainitsee imaamikoulutuksen. Sitä järjestetään muun muassa Saksassa.

Hämeen-Anttila muistuttaa, että vaikka iskut tuntuvat tulevan lähemmäksi suomalaisia, ei pelolle saa antaa valtaa.

– On hyvä muistaa, että kyse on tälläkin kertaa yksittäisistä iskuista. Meitä on täällä Euroopassa sentään satoja miljoonia.

Viime päivinä rasismikeskustelu on ollut Suomessa varsin vilkasta. Maahanmuuttotaustaiset virpojat ja tummaihoisen pojan karut kokemukset ovat puhuttaneet.

Hämeen-Anttila arvelee, että Brysselin iskut saavat aikaan keskusteluryöpyn, joka kestää netissä pari päivää.

– Toivotaan, että rajumpi keskustelu jää vain nettiin, eikä konkretisoidu muualla.

http://www.aamulehti.fi/maailma/iskut-tuskin-kosto-pidatykselle-professori-maltillista-islamia-tukemalla-terrorijoukko-pienenee/

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huhgyhhjuk

      Savon-Stockman kirjoitti aikanaan juuri samaa.Suurmoskeijoita lisättävä ja sharia-laki sallittava.

      Lisäksi tärkeää on oikeus loukkaantua,jos profeettaa arvostellaa.

      Kaikki kulttuuri on hyvää ja huonot ilmiöt yksittäistapauksia,jotka ratkeaa kun islamia edistetään ja kritiikki vaiennetaan.

      • Islam_on_syöpä

        Suomeen ei tarvita yhtäkään moskeijaa, pyllistelkää kotonanne...Meillä on Suomen lait ja tavat, jos ei kelpaa voi lähteä....Tämä ei ole teidän maanne, eikä koskaan tule olemaan.


      • Minulla_on_unelma

        Turha luulo...islam hävitetään Euroopasta ennen sitä...."Valkoiset" Eurooppalaiset herää ja silloin se on muslimien menoa...


    • ei.ihme

      Entä jos isketään kuukausittain? Onko sittenkin yksittäistapaus? Missä jatkuvan ja yksittäisen raja menee.

      Bryssel nyt ei ihmetytä, koska se on radikaalin euroislamin keskus, jonka asukkaista 25% on islamilaisia, ja sen paskalähiöissä sharia-jengit kukoistavat.

      • RajatTakasin

        Jokainen tapaus on yksittäis tapaus. Niitä vaan sattuu tulemaan hieman tihenevään tahtiin lisää. Joten mitä väliä sillä on jos on yksittäis tapaus ?? Mitä luulette iskussa kuolleiden omaisten ajattelevan, se oli vaan yksittäis tapaus no ei sitten haittaa ??
        Toistan saman virren kun aikaisemminkin. Ensin taisteltiin ja tapettiin, että saatiin omat rajat. Nyt jotkut eu suvakit on avannut rajat terroristeille, jotka tappavat meitä omaksi huvikseen. Mikä tässä oli järki !? Ensin kovalla uhrauksella saavutetaan jotain hienoa ja sitten heitetään saavutus menemään. Ei vaan mene minun käsitykseen.


      • bfvgfbhjhmij

        On niin hienoa ja muodikasta suvaita niitä,jotka ei suvaitse meitä.Voi päästä vaikka EU:n huippuvirkaan.

        Eurooopassa on nautittu pitkästä vapauden ja vaurauden jaksosta.Sen huumassa on sokaistu ja unohdettu,että demokratian,ilmaisunvapauden ja itsenäisten kansojen olemassaolo on lunastettu kovien kärsimysten kautta.

        Ollaan kuin rakastunut onnen huumassa,joka luulee,että kumppani pysyy rinnalla vaikka käydäänkin vieraissa.

        Suhdetta herkkään länsimaiseen vapauteen pitää vaalia.

        Edelleen pitäisi muistaa olla uskollinen vanhan kansan viisauksislle.

        Kuten raha ei kasva puussa.

        Pidä se mikä sinulla on,ettei kukaan veisi sitä mikä sinulla on arvokkainta.

        Älä luota sokeasti vieraan apuun vaan seiso omilla jaloillasi.

        Älä usko vääriä profeettoja.

        Hedelmistään puu tunnetaan.

        Kunnnioita ja vaali esi-isien töitä äläkä lahjoita niitä vieraille.

        Sunnit ja shiiat selvittäköön välinsä omilla maillaan tai vielä parempi alkaakoon elämään nykyaikaa.

        Samoin turkkilaiset ja kurdit.Tehkää rauha keskenänne ja siirtykää tälle vuosituhannelle.

        Se,että siirtyvät tänne ei selvästikkään ratkaise ongelmaa.


    • hehehheeehheeh
    • Sota.islamia.vastaan

      "Hämeen-Anttilan mukaan tähän voidaan päästä, jos ryhdytään tukemaan maltillisen islamin ääntä."

      Ei ole olemassa mitään maltillista islamia. Tuo uskonto on sairas, raaka, julma ja epäinhimillinen ja sitä vastaan on taisteltava kaikin keinoin!

      • yliopistopelle

        Tämä hame-anttila on joku saatanan karikatyyri ei oikea ihminen.


      • epämiellyttävä_totuus

        On tärkeää ymmärtää, että Brysselin hyökkäys ei todellakaan ole mikään yksittäistapaus, vaan suoraa jatkumoa koko maailmaa koettelevaan islamilaisen väkivallan ongelmaan. Muslimien viime vuosina tekemät näyttävät terrori-iskut eivät ole mitään muuta kuin äskettäisiä ilmenemismuotoja siitä glo­baalista valloitussodasta, jota islam on käynyt "profeetta" Muham­madin päivistä asti, 600-lu­vulta lähtien, ja joka jatkuu vauhdilla tänä päivänä. Tämä on yksin­kertainen kylmä totuus, joka nykymaailman on kohdattava, ja joka on jouduttu aiemminkin kohtaamaan lukemattomia ker­toja.


      • eipä.tässä.muuta
        yliopistopelle kirjoitti:

        Tämä hame-anttila on joku saatanan karikatyyri ei oikea ihminen.

        HOMO verorahoillaloisiva paska, ei mitään muuta.
        Vapaamatkustava hintti. Munaton eunukki.


    • aina_yksittäistapaus

      Jos saman vuorokauden aikana isketään korkeintaan 6 eri kohteessa, niin kyseessä on na yksittäistapaus.

    • Järkipuhetta

      Et voi jankuttaa, että suurin osa muslimeista on hyviä, jos et samalla tee mitään pahojen muslimien neutralisoimiseksi. Maailma kieltäytyy katsomasta uhkaa silmiin, joten uhka jatkaa kasvuaan.

      Näin tapahtui myös 1930-luvulla. Suurin osa saksalaisista ei ollut natseja, mutta he katsoivat toisaalle, kun Hitler ja hänen murhanhimoinen joukkionsa teki hirmutekoja. Useimmat japanilaisetkaan eivät hyväksyneet joukkomurhia siviilejä vastaan, mutta he tukivat militaristista hallitusta, joka teki niin kaikkialla Aasiassa.

      Tähän mennessä muslimien olisi pitänyt liittyä Amerikan ja muiden maiden mukaan taistelemaan jihadia vastaan. Mutta he eivät ole tehneet näin. Pakistan, Iran ja monet muut muslimimaat itse asiassa auttavat terroristeja. Tämän pitää loppua, ja keino lopettaa se on asettaa talouspakotteita Pakistanille, Iranille ja muille rikollisille. Kukaan ei tee kauppaa heidän kanssaan.

      Mutta maailma ei tee näin ennen kuin tapahtuu katastrofi, joka saa syyskuun 11. päivän näyttämään lasten leikiltä. Ja jos asiat jatkuvat tällä tavalla, niin se katastrofi tulee tapahtumaan.

      Kaiken tämän jälkeen, kaiken kuoleman, kaikkien mestausten, kaiken järjettömän väkivallan keskellä vasemmisto ei vieläkään tajua, että ongelma on muslimimaailmassa.

      On aika lopettaa niiden muslimien puolusteleminen, jotka eivät taistele jihadia vastaan. Me joko elämme sivistyneessä maailmassa tai tuhoudumme. Se on niin yksinkertaista.

      http://www.foxnews.com/transcript/2015/01/09/bill-oreilly-where-is-us-policy-to-fight-jihad/

      • rajatkiinniheti

        Afganistaniakin eu tukee yli miljardilla eurolla.

        Mitä on saatu aikaan? Sata keskenään taistelevaa klaania on aseistettu, ekstra-aktiivisia raiskareita lähetetty euhun ja vielä kieltäytyvät ottamasta takaisin.

        Huijauksen osaavat ja me hölmöt maksetaan.


      • tätä.halutaan

        No näköjään kritisoivat:

        ”Belgialla on ollut heikko käsitys siitä, keitä maassa oleskelee."

        No mutta vapaa liikkuvuus. Henkilöpapereiden kysyminen ja passintarkastukset kuuluvat menneisyyden impivaaraan.


    • trwfeerf

      hämeen-anttila voi haistaa ripulipaskan

      • sesamtuhoudu

        Hämeen-Allah on kasvattanut myös parran.Hän ajatteleekin sillä ainoalla oikealla kielellä,jolla Allah kehoitti tuhoamaan vääräuskoiset viimeisen profetaan avulla.

        Kaikki tämä on koraanissa.


    • MaahantunkeutumisenAjaO

      On se "maturohvessoori" oikeassa ainakin yhdessä asiassa:
      -Kaikki tietävät, että yksittäisiä iskuja tulee ja valitettavasti ne eivät jää viimeisiksi. Tällä kertaa ne osuivat Brysseliin.
      Vai mitä sukkivakit, hä..?

    • suponvahtiin

      Mistähän tämänkin professorin rahoitus tulee. Islam-agentti pahimmasta päästä.

    • iltatuulenviesti

      Sodissakin yleensä jokainen laukaus on yksittäistapaus. Ei se eroa iskuista, niitä vain on tarpeeksi usein. Iskujakin voi alkaa olla parin kuukauden välein. Pitkäaikainen sota.

      • Erkki1

        Kuitenkin atomipommi on keksitty, ja sillä saadaan isompia alueita kerrallaan islamista vapaiksi vyöhykkeiksi. Nämä mamut äkkiä takaisin ja jos eivät hoida hommaa niin atomipommeja sinne ja paljon. Mitähän ihmettä ne täällä notkuvat, kun meilläkään ei notkuttu, kun kommunistit meinasivat ottaa vallan aikonaan.


    • Hoplaax

      Minulle on käsitteen 'yksittäistapaus' merkitys alkanut hämärtyä.
      Niinpä kysyisinkin professori Jaakko Hämeen-Anttilalta tai joltakin muulta viisaalta, kuinka monta muslimien suorittamaa terrori-iskua, kaulan katkaisemista tai muuta teloitusta tarvitaan, että ne eivät enää olisi yksittäistapauksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe