Päätekijän pidätys ei poista terrorismin uhkaa.
Tuoreimpien uutistoimistotietojen mukaan Belgian pääkaupungissa Brysselissä tehdyissä kahdessa terrori-iskussa on kuollut ainakin 26 ihmistä ja loukkaantuneita on ainakin 136. Luvut perustuvat paikallisten viranomaisten antamiin tietoihin.
Iskut tehtiin aamupäivällä Zaventemin lentokentällä ja Maalbekin metroasemalla.
Miksi isku Brysseliin ja miksi juuri nyt?
Guardianin terrorismiin erikoistunut toimittaja Jason Burke pohtii eri vaihtoehtoja: kosto Pariisin terrori-iskujen pääsuunnittelijaksi epäillyn Salah Abdeslamin perjantaisesta pidätyksestä juuri Brysselissä? Merkki siitä, että Abdeslamin terrorisolu toimii yhä? Vai todiste uudesta terrorisolusta?
Tai ei mikään näistä, mutta joka tapauksessa todiste siitä, ettei islamistisen terrorin uhka Euroopassa katoa sillä, että yksittäinen päätekijä pidätetään.
Toiseksi Burken mukaan viime päivien tapahtumat osoittavat, että molemmat osapuolet – terrorismin vastaiset viranomaiset ja terroristit – haluavat pitää aloitteen käsissään. Tällöin terroristeille kyse ei ole niinkään kostosta, vaan tarpeesta osoittaa, että he pystyvät edelleen toimimaan.
Tekijät eivät ”yksinäisiä susia”
Abdeslam kertoi kuulustelijoille suunnitelleensa iskua Brysseliin, sanoi Belgian ulkoministeri Didier Reynders sunnuntaina. Abdeslamin jäljiltä löytyi aseita ja merkkejä uudesta solusta, johon mahdollisesti kuului kaksi Pariisin marraskuun iskuihin osallistunutta ja karkuteillä olevaa terroristia.
Burken mukaan uuteen soluun on todennäköisesti kuulunut suuri määrä muitakin, koska Abdeslamilla oli riittävästi aikaa hakea kontakteja pakosalla ollessaan.
Hän kirjoittaa, etteivät islamistiset terroristit Euroopassa ole ”yksinäisiä susia”, vaan merkittävä joukko toistensa kanssa tekemisissä olevia ihmisiä. He jakavat terroristien ääriajattelun tai ovat ainakin valmiita tukemaan heitä perhe- tai ystävyyssiteiden kautta – tai molempien.
Islamistit ajattelevat globaalisti, mutta toimivat lokaalisti, Burke kirjoittaa. Lähes kaikissa viime vuosikymmenten iskuissa Euroopassa paikalliset ihmiset ovat hyökänneet paikallisiin kohteisiin paikallisesti varastoiduilla aseilla ja ammuksilla.
Tarvitsemme strategista vaistoa ja kylmänviileää ajattelua. Kaikkein vähiten tarvitsemme hysteerisiä maahanmuuttokriitikoita, jotka aiheuttavat sekaannusta ja houkuttelevat terroristeja kaikkialle missä typeryyttään avaavat alatyylisen suunsa.
TERRORIASIANTUNTIJA: Päätekijän pidätys ei riitä
8
<50
Vastaukset
- ROIHUPELLOSTA
"Tarvitsemme strategista vaistoa ja kylmänviileää ajattelua. Kaikkein vähiten tarvitsemme hysteerisiä maahanmuuttokriitikoita, jotka aiheuttavat sekaannusta ja houkuttelevat terroristeja kaikkialle missä typeryyttään avaavat alatyylisen suunsa."
Tismalleen. - Faari.40
Puskasta on hyvä huudella. Mutta kun pitäisi kantaa vastuuta ei persuilu auta.
- kunhan
olisihan tuolla rysselissä parempi kohde ollut kun viattomat kansalaiset lentokentillä.jos joku erimieltä niin saa kommentoida.
- Terrorismi
Terrorismi eroaa rintama sodankäynnistä sillälailla ikävästi,että vihollista ei voi tunnistaa ennelta.Myöskään kohteen valinta ei ole ennalta arvattavissa.
Kun nyt vahvasti näyttää siltä että tämänpäiväiset iskut on suunnattu Eu:ta vastaan ei ole myöskään rajattavissa mihin mahdollisesti tuulevat iskut tulevat khdistumaan.Tästä tuskin Eu maat selviävät parinviikon valmiustasojen nostolla ,vaan olettavasti tuolaiset iskut luovat pidempiaikaisen pariointi/vartiointi tarpeen valtiollisesti Eu alueella.
Iskut eivät näytä kohdistuneen poliittisiiin elimiin ,ei Pariisissa ,eikä nyt ,mutta ei ole myöskään rajattavissa ettei niin vastaisuudessa tapahtuisi. Tuollainen aiheuttaa yleistä turvattomuutta, sillä koskaan ei tiedä kuka joutuu uhriksi.Ehkä se on osin iskujen tarkoitus ,mene ja tiedä. Vaikea on myös käsittää mikä on motiivina tuollaiselle toiminalle jossa viattomat ihmiset joutuvat uhreiksi.
- Rajat__Kiinni
Tarvitsemme ennalta ehkäisyä, emme tuollaisia turhanpäiväisiä analyysejä!
- ASEENKANTOEISOVIKAIKILLE
On aivan turhaa itkeä ennaltaehkäisystä kun raskaustesti on positiivinen. Yhtä järkevää kuin maksaa Halla-aholle palkkaa europarlamentissa. Rajat kiinni -porukka on yksinkertaista, tunteellista ja kykenemätöntä yhteistyöhön ja vastuuseen.
- LutiSäkylästä
Täällä joku vähämielinen vasurihintti syyttää maahanmuuttokriittisiä näistä iskuista, jo on kaukaa haettu idea mutta eipä hänen seksuaaliset taipumuksensakaan kaikkein normaalimpia ole, kairata nyt kullillaan toisen miehen persereikää.
- 101010010101001
Ei tässä syyllistä haeta vaan tervettä järkeä. Se tosin rasisteilta usein uupuu..
Sieltä sitten rasisti pääsi aasinsiltaa lempi aiheeseen, eli homosteluun..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406