hmm, mites nämä Euroopan maat oikein epäonnistuvat moisessa tehtävässä? Onko kotoutuvilla itsellään mitään tekemistä asian kanssa?
Yle uutiset Belgia epäonnistunut kotouttamisessa
vastausta_ei_tule
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onneksi Suomen muslimit ovat täydellisen kotoutuneita virpojia.
Tosiasioiden tunnustaminen on kovin vaikeaa, kun on suvakkiuskovainen. Belgia on tainnut epäonnistua ihan vain siinä, että on sallinut maahansa ihmisiä, jotka kiittävät vieraanvaraisuudesta pommilla. Siinäpä se.
Ranska ja Englanti ovat epäonnistuneet myös, vaikka ovat muslimipaskoja paaponeet jo vuosikymmeniä, ovat pommeilla kuitenkin muistaneet kiittää.
YLE:n toimittajat pitäisi viedä kotoutumaan Irakiin ja Afganistaniin sekä Somppulandiaan.
Brysselissähän ovat parhaat kotoutumisen neuvojat!
hehheee musut ei tule kotoutumaan.... mussut tulee muuttamaan euroopan ja suomen islamin kalifaatiksi......pitäkää varanne ennenkuin on liian myöhäistä......räpistellä. kun ollaan kalifaatin orjina......
Milläs kotoutat, kun ei töitä ole kantaväestöllekään eikä tulijoilla juurikaan ole koulutusta, osaamista, osa luku- ja kirjoitustaidottomia. Eikä asuntoja. Siis täysin mahdoton yhtälö, tyhjästä ei voi nyhjästä! Ei voi seurata muuta kuin massoittain syrjäytyviä ja radikalisoituvia tyyppejä, terroristiainesta siis.
Noin on alkanut käymään jo paljon suvaitsevamassa ruotsissa ei suomella ole mitään toivoa kotouttaa isoja muslimi määriä niinkuin ei muulakaan euroopalla.
Odotas vaan, kun pannaan sähkö- ja teollisuuslaitoksia Suomessa matalaksi ja aletaan rakentamaan oikein urakalla moskeijoita .
Sehän se kansakunnan pystyssä pitää, ja lopettaa köyhyyden ja tyhmyyden . Kysy vaikka kiihkomamuttajilta.
Niin pyllistelemällä sitä Suomea rakennetaan tulevaisuudessa. Sen ne vaan osaa.
Katsoin MTV3-uutiset ja ne olivat ihan asialliset ja kertoivat melkein koko lähetyksen tapahtuneesta. Ei lässytetty iänikuista suvakkipaskaa eikä selitelty puutaheinää.
Onneksi suomi onnistuu kotouttamisessa...joka jammu ja terroristi saa turvapaikan ja parintonnin taatun kuukausitulon sossusta...
Tanskalaisimaani myöntää:
Pakolaisvirran tarkoitus euroopan valloittaminen.
http://riippumatonmedia.com/2016/03/11/tanskalaisimaami-myontaa-pakolaisvirran-tarkoitus-euroopan-valloittaminen/
-----------------------------------------------------------------------
Niiden pitäisi tulla Sipilältä ja Nergin porukoilta kysymään kotoutusohjeita. Jaa, onkos Belgiassa risuja savotaksi asti? Tai marjoja metsissä poimittavaksi. Espanjassa olisi hedelmiä, mutta sinne tämä "paremmat" pakolaiset eivät jostain syystä haluakaan mennä.
Muslimit Belgiassa ja Ranskasssa osasivat usein jo maahan tulessaan ranskaa.Siltikään eivät ole kotoutuneet vaan perustaneet nogozonejaan.
Ja tämä johtuu vain siitä,että eivät halua muuta kuin olla muslimeja.
Heitä ei kiinnosta kehitys edes sen vertaa kuin amishia jenkeissä..
Ja haluavat asua keskenään.
Aika näyttää miten somppelit ja arabit haluavat elää täällä pohjolassa.
Suomi ei tule onnistumaan senkään vertaa. Ei tule kotutumisesta mitään, kun musut pitävät meitä vihollisinaan ja vääräuskoisina. Meitä käytetään törkeästi hyväksi. Stubbib sirkus ei sitä tajua, mutta kyllähän sen ymmärtää kun pellejä ovat.
Minusta näyttää, että ISIS -sällit ovat hyvin kotoutuneet Belgiaan. Perustaneet pommitehtaitaankin joka kolmanteen kerrostaloon. Suomessa ollaan taas tyypillisesti muuta maailmaa jäljessä, mutta sinnikkäästi kiritään koko ajan.
Maa toisensa jälkeen näyttää epäonnistuvan maahantunkeutujien kotoutuksessa.
Omat päättäjämme ovat tulleet johtopäätökseen, että tuo johtuu tulijoille tarjottavien palvelujen riittämättömyydestä. Tottahan se on, että oleskelulupaa odotellessaan joutuvat tyytymään hotellimajoitukseen täydellä ylläpidolla, joutoajan viihdykkeeksi karatea tai jalkapalloa, vastaanottoraha naurettavan pieni ja kuukausittainen käyttöraha suorastaan surkea.
Eikä tilanne juurikaan parane oleskeluluvan jälkeen: ilmainen asunto - sekin suurperheelle liian pieni - osoitetaan usein kaukana pääkaupungin huvituksista. Kaiken kukkuraksi tulijoilta edellytetään työntekoa, tosin sen puutetta kompensoidaan pienellä työttömyyskorvauksella. Hyviä puolia ovat ainoastaan lapsi- ja yksinhuoltajalisät.
Kuka tuollaisilla ehdoilla suostuu matkustamaan tuhansia kilometrejä? Kotoudu siinä sitten...
Se vain,että Belgia on ollut yksi niitä julmimpia siirtomaaisäntiä Afrikassa
aikoinaan.
Heillä ei pitäisi olla mitään kanttia kieltää ihmisten tuloa maahan.
Samoin Englanti,suurimpana riistäjänä,Ranska,Espanja,Portugal,Hollanti,Saksa.
Mutta mistä me olemme velkaa ?
Hädänalaista silti tulee auttaa.
Tuo hädänalaisen auttamis paska suvakkinen mantra ei oikein toimi näiden pedoprofeetan palvoja terroristien kanssa. Itse asiassa se juuri on se, mitä ne käyttää surutta hyväkseen. Musulmaani invaasio joka maahan, mistä löytyy näitä suvakkivajakkisia hölmöjä niitä paapomaan. Henkilötietonsa hävittäneet musulmaani terroristipaskat ei kuulu mihinkään länsimaahan, saman tien rajoilta pikakäännytys takaisin. Kun se kerran on tätä, Islam ei kuulu länsimaisiin sivistysvaltioihin ja yle pitäisi lakkauttaa sen suvakki vajakki mamumantran hokemis isminsä kanssa, ei verovaroilla pitäisi rahoittaa tuollaista islam terrori paskainvaasio mamutusagendaa.
Belkialaiset ovat olleet julmia siirtomaaisäntiä.Heillä ei ole varaa kieltää ketään tulemasta.
Englantilaiset riistivät vielä viime vuosisadalla julmasti siirtomaitaan.
Ranska oli julma ja ahne riistäja Afrikassa.
Espanan hyvinvointointi perustuu siirtomaiden riistoon ja raiskaukseen.
SUOMI ei ole koskaan riistänyt ketään. Päinvastoin verorahoja on käytetty miljardeja euroja tehottomaan kehitysyhteistyöhön esim. Afrikassa.
Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan kehitysmaamuslimeja eikä velvollisuutta järjestää täysihoitoa arabiterroristeille..
Nyt on vihdoinkin Suomen valtionkin vuoro riistää heikommassa asemassa olevia ja se on jo räikeästi näkynyt. Asuntojonot, vanhusten hoito, koulutus ja vaikka päivähoito-oikeus. Kantasuomalainen on nyt riiston kohde.
Oliko se, se orjalaivojen terva jota täällä poltettiin, vai miksi itseä pitää näin ruoskia?
Mites luulette helsinkiläisen kantiksen kotouttamisen onnistuvan esim Kajaaniin? Entäs sitten sama irakilaisella? Jotain tiedän minäkin :)