Olisi voinut luulla että maa kuten Norja jotka on helppo puolustaa ja vaikeaa vallata maaston takia olisi tehnyt hieman enemmän vastarintaa.
Muutama viikko natsien invaasioita ja maa meni ja antautui huolimatta liittoutuneiden avusta.
Miksi Norja antautui niin nopeasti vuonna 1940?
20
53
Vastaukset
- maxanus
Pitkäänhän ne Skandinavian mittakaavassa tappeli, Tanska antautui jo saman päivän iltapäivällä kuin valloitus alkoi. Norjassa sentään kuningas pinkaisi pakoon vasta reilun kuukauden päästä.
- Hallitus-laiminlöi
sekä varustautumisen että valmiuden kohottamisen.
Ampua olisi pitänyt nämä sosialisti- ja kommunistiministerit Quislingin mukana.
Norja osti peräti yhden (1) panssarivaunun ennen sotaa, senkin Italiasta. Piti selvittää. miltä sellainen peli näytti.- katoihankotankkii
Jospa opettelet sitä maantietoa näin aluksi. Hallitus paineli paskat housussa Oslosta Lontooseen ja armeijan johto pohjoiseen. Suomessa pakolaishallitusta puuhailtiin vasta kesällä 1944.
- beethooven
Viikinkien perillisillä oli sisu tipotiessään germaanien rynnätessä kohti pohjoista.
- Norjalaiset
taistelivat hyvin, jos oli pieninkin mahdollisuus. Heillä vain ei ollut raskasta aseistusta panssareista ja ilmavoimista puhumattakaan.
He aiheuttivat Pohjois-Norjassa Saksalle raskaita menetyksiä. - mokasivatpahasti
Norjalaiset kirjoitti:
taistelivat hyvin, jos oli pieninkin mahdollisuus. Heillä vain ei ollut raskasta aseistusta panssareista ja ilmavoimista puhumattakaan.
He aiheuttivat Pohjois-Norjassa Saksalle raskaita menetyksiä.Blucherin upotuksen jälkeen olisi pitänyt turvata etenkin lentokentät, vai vallattiinko ne aiemmin.
- Anonyymi
Skandinaavit ovat kulttuurisesti germaaneja?
- demarienvihollno1
..olihan miehittäminen vaikeaa, britihän olivat tukemassa. Valitettavaa on se, että aina euroopassa ylivoima voitti heti puolustajat, paitsi suomessa.
Puolassa ja Ranskassa sentään kuoli satatuhatta miestä , kun muut karkasivat! No unohdetut tosi-miehet olivat kuitenkin saksalle kova este ja vaativat uhreja myös heiltä... - sinätyperyssejaksat
On se harmi ettet ollut johtamassa, olisivat vielä enemmän takkiin saaneet.
- NorjaPikkumaaa
Höpölöpö, ei Norjalla ole ollut sellaista sotilasmäärää/välineistöä jolla Natsit olisi voitu pysäyttää... jopa Engelsmannit sai turpiin siellä...
- Kyllä-oli
Olisi riittänyt, jos rannikkolinnakkeet olisi pantu toimintavalmiuteen ja määrätty avaamaan tuli vieraita sota-aluksia vastan.
Parissa paikassa näin kävi ja saksalaisilla oli suuria ongelmia.
- Anonyymi
Hyökkääjä sai monessa kohtaa ajella huoletta rannikkopatterin putkien editse mutta kukaan ei älynnyt avata tulta. Saksa voitti röyhkeydellä. Tulivathan ensimmäiset sakut Poriinkin -41 ihan yllättäen eikä kukaan silloinkaan tehnyt mitään.
- Anonyymi
Hölynpölyä.
Osa rannikkopattereista oli hallituksen laiminlyöntien takia miehittämättä.
Ne upottivat mm. rs ristelijä Blücherin.
Ensimmäiset saksalaiset tulivat Vaasaan syyskuussa -41 yllättäen paikalliset viranomaiset,koska ylijohto ei ollut informoinut kauttakulun sallimisesta.
- Anonyymi
Matelija Quisling oli kertonut Pfyrerille,etteivät norjalaiset vastustaisi saksmannien miehitystä.Tähän luottaen natsit ajoivat röyhkeästi miehitysjoukkonsa maihin ja Norjan itsenäisyys oli mennyttä.Jos norjalaiset olisivat määrätietoisesti valmistautuneet puolustamaan itsenäisyyttään,olisi natsien miehityshanke epäonnistunut täysin.Olisi riittänyt rannikkolinnakkeiden sotavalmius ja lentokenttien eliminointi vaikkapa ajamalla muutama kuorma-auto kiitoradoille.Natsit olisi pysäytetty lähtökuoppiinsa.
- Anonyymi
T-slovakian miehityksen aikaan Kirkonmaan linnake oli valmiina avaamaan tulen jos neukun sotalaivoista yksikään olisi tullut Suomen vesille. Olen tästä keskustellut linnakkeen silloisen komentajan kanssa.
Suomessa oli ihan eri touhu kuin Norjassa.- Anonyymi
Kotkassa ei kunnon kundia päähän potkasta. Kirkonmaan luutnantti Mikko oli lepsu mies. Vaihettiin yliluutnantti Heikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotkassa ei kunnon kundia päähän potkasta. Kirkonmaan luutnantti Mikko oli lepsu mies. Vaihettiin yliluutnantti Heikkiin.
Juu ei vellihousut elämässä pärjääkään.
Kekkonen johti teloirusryhmää.
Mannerheim
Moshe Dayan konnon sotilas ja kenraali, ampui ruotsin lähettämän aktivistin
Stalin kova jätkä
Hitler paras, mutta epäonninen ja hidas
Mussolini
Tito
Mao
Pohjois-Korean Kim
Idi Amin kuormaauto lasteittain kippasivat rokotiileille ruuaksi
Japanin keisari Hiro Hito
Isiksellä seuraava maailman hallitsija?
- Anonyymi
Quislingiläiset saivat sodan jälkeen oikein isän kädestä.
Natsien panopuina olleet naiset ajeltiin kaljuiksi. - Anonyymi
Sitä en tiedä miksi viikingit antautuivat, meni vellit housuun, liia isot aarteet ryöstettäväksi
- Anonyymi
No mites jos venäläiset nyt valtaisivat vuorostaan Norjan pohjoiset osat ja mineraali ja öljy-kasu rikkaudet.
Norjan valtiolla on paljon rahaa ja tuottavia sijoitusia tuhansia miljardeja, kyllä niillä Israelista varmasti jonkun kunnon ja laadukkaankin pomminkin saisi, mutta oma nahkahan siinä olisi myös kyseessä, jos niillä jysäyttäisi.
Kova poikahan viikinki tunnetusti on ja rikkaskin aina ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406