Päivän artikkeli eli http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/03/19/agnostinen-istunto-siirtolaisuus-ei-tee-alueista-samanlaisia-vaan-entista-erilaisempia/ .
"- - yksi syy polarisaatiolle on se, että liberaalit muuttavat liberaaleille alueille tai pysyvät niillä, ja konservatiivit muuttavat konservatiivisille alueille tai pysyvät niillä."
Rautiaisella on tässä ainakin miettimisen arvoinen pointti. Aluemaantieteen asiantuntija en ole, joten sen paremmin en osaa tuosta sanoa.
Erilaistaako muuttoliike alueita?
5
<50
Vastaukset
Tätä tapahtunee varmastikin USA:ssa melko paljon, sillä sieltä voi hyvinkin helposti löytää erittäin liberaaleja osavaltioita joissa voi olla vaikkapa avoimesti homo ja pilveäkin saa polttaa luvallisesti, ja toisaalta taas on äärivanhoillisia osavaltioita "raamattuvyöhykkeellä" jossa homoilla ei ole mitään asiaa alttarille.
Suomessa se näkyy ehkä urbanismina: maalta muuttavat kaupunkeihin ne jotka eivät jaksa tuppukylämentaliteettia jossa kuulutaan kirkkoon ja äänestetään kepua.Mielenkiintoinen hypoteesi! Jotenkin luulisi, että pääsyy muuttoon on ihan työ tai opiskelu. Mutta voisihan sitä yrittää kysellä.
Lähinnä homomiehistä olen lukenut tekstejä, joissa viitataan menneisiin vuosikymmeniin ja Helsinkiin muuttoon raittiimman ilman toivossa.
- SanonVaan
Isojen kaupunkien sisällä on muuttoliikettä eri kaupunginosien välillä. Tämä ei ole ihan uusi ilmiö, mutta jatkuu edelleen.
- SanonVaan
Ruotsissa, Ranskass, Belgiassa kaupunginosien erityminen maahanmuuttajien asuttamisen kautta merkittävä kysymys.. Suomessakin huomion arvoinen tendenssi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328497Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4365224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72083Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571143Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57722Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68696Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.32693- 42661
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627