Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole käynyt Suomessa lainkaan sitten Krimin valtauksen, mutta nyt Sauli Niinistö esitti hänelle kutsun.
– Haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi Suomeen teille sopivana aikana, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Vladimir Putinille presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa tiistaina Moskovassa.
Niinistön esittämää kutsua voi pitää jälleen yhtenä lievennyksenä Euroopan unionin Venäjä-pakotteisiin, jotka säädettiin Krimin kaappauksen jälkeen keväällä 2014. Tuolloin päätettiin rajoittaa muun muassa korkean tason poliittisia tapaamisia Venäjän kanssa.
Krimin valtauksen jälkeen Niinistö itse on käynyt kuitenkin Venäjällä jo useita kertoja tapaamassa Putinia, mitä on perusteltu muun muassa EU:n ja Suomen tarpeella pitää kaikesta huolimatta keskusteluyhteyksiä Venäjän kanssa.
Putin kävi Suomessa edellisen kerran kesällä 2013, jolloin hän vieraili Niinistön luona Kultarannassa.
Arja Paananen, Moskova
Sauli kutsui Putinin Suomeen
32
82
Vastaukset
- Vastoin-tiltujen
valeita Suomella on hyvät suhteet Venäjään.
Kiitos kuuluu presidentti Niinistölle. - takki-kääntyy
Sauli kutsui Putinin Suomeen.
Loppuuko nyt presidentti Niinistön parjauskampanja Natopalstalla ? - Aika-outo-juttu
Hyvin tuntuvat tulevan toimeen keskenään.
Tiltujen mukaan Niinistö kuitenkin johtaa Naton hyökkäystä Venäjälle.
Tosin tieto on taas kerran vain tiltuilla. - parempaanpäin
Yllättävä ja hieno veto. Epäilyttää kyllä, että kutsuun täytyi saada EU- mailta lupa,- hyvä siltikin.
Kunhan isäntamaasopimus tulee puretuksi tulee Niinistöstä koko kansan presidentti.- Höpön-löpön
Ei Suomi mitään lupia tarvitse.
Eikä isäntämaasopimus tähän mitään kuulu.
ISIStiltuja lukuun ottamatta Sauli on koko kansan presidentti ja valitaaan uudestaan.
- Kaikkientiltujenäiti
Järkeviä kommentteja natoihmisiltäkin tässä säikeessä.
- patriax
Presidentti Sauli Niinistön vierailukutsu Presidentti Putinille on osoitus Suomen tahdosta pitää hyvä ja toimivia suhteita Venäjän federaatioon, ja sen päämieheen. Tämä on erinomaisen järkevää politiikkaa, josta monet muutkin maat voisivat ottaa oppia.
Milloin tulee Viron Presidentiltä hra Ilvekseltä kutsu Presidentti Putinille saapua Tallinnaan joko viralliselle tai epäviralliselle valtiovierailulle? Entäpä muista Baltian maista tai Puolasta, saati Ukrainan Kiovasta? Näillä kyseisillä mailla ei ole ainakaan nykyhallintojensa aikana minkäänlaista halukkuutta pitää yllä normaaleja ja hyviä suhteita Venäjän federaatioon. Päinvastoin. Washingtonin ja Brysselin seläntakaa pyritään vaan provosoimaan eripuraa Venäjää vastaan. Tällainen politiikka on täysin vastoin ko.maiden kansallista etua, kuten Ukrainan tapauksessa on kouriintuntuvasti saatu nähdä. Venäjään vihamielisesti suhtautuvan maan hallinnon seikkailut tulevat aina maksuun ko.maan kansalaisten selkänahasta.
On täysin selvää, että ko.maiden nykyhallinnot ovat täysin NATO:n ja Washingtonin sätkynukkeja ja tekevät ulkopolitiikkaansa juuri niin kuin isäntänsä Washingtonissa ja Brysselissä määräävät. Tähän politiikkaan ei kuulu hyvät suhteet Venäjän federaatioon, vaan USA:n sotilaspoliittisten etujen ajaminen Venäjän federaation rajojen läheisyydessä. Presidentti Ilves ei ole muuta kuin Washingtonin marionetti lilliputti Viron peräsimessä, joka saa toimintaohjeensa suoraan Washingtonista.
Onneksi Baltian tie ei ole ollut Suomenkin tie.- Baltian-maat-ovat
valinneet tiensä täysin demokraattisesti.
Suomen tiltujen ei pidä siihen puuttua, kun ymmärrystä ei ole. - ERommel
Baltian-maat-ovat kirjoitti:
valinneet tiensä täysin demokraattisesti.
Suomen tiltujen ei pidä siihen puuttua, kun ymmärrystä ei ole.Ei, kyllä 'patriax' puhuu täyttä asiaa, jenkki hämmentää isolla lusikalla.
- Asdertson
Minulle riittää, että Suomi toimii vastuullisesti ja Suomen etu mielessä.
- Baltian-maat-ovat
EU:n jäseniä.
USA:n vaikutus niissä on vähäinen.
Tiltujen valeet eivät asia muuta miksikään. - hyvä-me
Vaikka oletkin "USA-vastaisuus" -aatteen kannattaja, niin viimeinern lause oli aivan hyvä, olen samaa mieltä:
"Onneksi Baltian tie ei ole ollut Suomenkin tie." Niin ... johtuiskohan siitä, notta Suomen on helpompi "antaa anteeksi" ryssille, kun tätä maata ei (onnexi) miehitetty jatkosodan jälkeen. Patriaxin mainitseman maat kokivat 46v. mittaisen miehityksen, alistamisen, sorron, pelon, kyyditykset, teloitukset, jne .... . Ei siis ihme, että ko. maissa ei liiemmin "tykätä" ryssistä.
Nyt "idän ihmettä" ihannoivat käsi sydämelle ... ajatelkaapa oman perheen kohdalle, jos osaatte. Minä osaan. "Jumala armahtaa, minä en". Imo.
- KulissitPystyssä
Vähän sääliksi käy Niinistöä, kun joutuu työnsä puolesta tuollaisten kanssa tekemisiin. Tulee mieleen Paasikiven sanat presidentin työstä:
"Paska homma tämä presidentin virka"
Kannattaa huomata sekin, että Niinistön venäjänvierailun aikaan Suomeen kohdistui hybridisodan toimia. Puolustusministeriö ja Kela olivat kohteina, aiemmin helmikuussa useat muut ministeriöt.
Ei ole vaikea arvata mistä ilmansuunnasta tekijät löytyvät. Sekin kertoo paljon, että Supo kieltäytyi kommentoimasta asiaa.- turhaan_yrität
Hyökkääjät olivat suomalaisia, natotrolli on hyvä ja lukee:
"Hakkeriryhmä FinnSec Security otti hyökkäyksen vastuulleen alkuiltapäivästä. Sama porukka kertoo olevansa vastuussa myös muun muassa Kelan ja puolustusministeriön tämänviikkoisista iskuista."
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/eduskunta-myonsi-palvelunestohyokkayksen-hakkerit-pilkkaavat-kyberpuolustusta-6535304 - KömpelöYritys
Buaahahahahaahaahaaa!
Esiintyväthän tännekin kirjoittelevat Pietarin trollit "isänmaallisina suomalaisina" Mutta vain lapsellinen idiootti uskoo...Eiksje?
- Bror-Erikuut3
On hienoa että maittemme päämiehet saavat aikaan päätöksiä kahdenvälisissä
kysymyksissä.Tämä on molempien etu :) - dervetuloa
Kuinkas ison saattueen kanssa se Putin tulee ?
- JacktheWolf
Hyvä että tuleva presidenttimme käy tutustumassa alamaisiinsa; on hirveä sanoa näin mutta eilen 23.03.2016 klo 17 uutisissa tuleva presidenttimme Putin lausui viisaita näin; Kolmansista maista tulevia henkilöitä ei päästetä Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemille ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja.... siis Putin kertoi sen minkä meidän maan presidentti / sisäministeri / puolustusministeri olisi pitänyt kertoa meille suomalaisille jo aiemmin. Edelleen hän kertoi että venäjä ei voi ottaa takaisin henkilöitä jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen jos heillä ei ole enää voimassa olevaa viisumia venäjälle. Eli nyt siis meidän johtajamme pitäisi kertoa meille että tulevassakaan meille ei pääse itärajan yli viisumia,, ja jos on kolmannen maan asukas viisumin pitää olla pitkään voimassa ja palautusoikeus alkuperämaahan kunnossa eikä näille myönnetä turvapaikkaa vaan sitä pyydettäessä pikakäsitellään takaisin venäjälle viisumin voimassaolo aikana. Nyt tälläista lausuntoa odotellaan jos pikkupäättäjämme haluaisivat vielä pelastaa edes vähän kunnioitusta itselleen.
- Tiltun-höpinää
Eihän Suomi voi päättää Venäjän puolella tapahtuvista toimista.
Vastuumme alkaa tällä puolella.
Siksihän Veäjään on otettu yhteys.
- lopettaa-räyhääminen
Nyt pitää Putinin olla sievästi ja kiltti poika, jos aikoo länsimaissa päästä käymään.
- kyläreissu-länteen
Eiköhän se Putin ole jo näyttänyt, että Venäjä on tärkeä valtio, vois nyt alkaa asettua taas normaaliin päiväjärjestykseen.
- ei-paluuta-
Ei tuu Putlerista enään hovikelpoista. Sehän olis vähän niinku Stalinin tekojen hyväksymistä. Pakkohan sen kanssa on kuitenkin yrittää pärjäillä.
- nöyryyttä
Sai Australiassa pahasti turpaansa.
Kyllä ne pöytätavat saattaa vielä osin palautua, se vain otettava lusikka kauniisti käteen. - mission-impossible
Jos tulis ensin Suomeen harjoitteleen, voitas neuvoa miten kannataa edetä.
- Putin-avaa-Suomessa
vaalikampanjansa. Tiltut kootaan taputtamaan, kaikki kolme.
- spy-men
Putin-avaa-Suomessa kirjoitti:
vaalikampanjansa. Tiltut kootaan taputtamaan, kaikki kolme.
Kai sinne suurlähetystön vakoojat tulee.
Eli ehkä jotain 203 henkilöä.
- EdesUnissa
Niinistö on rohkeasti vienyt eteenpäin oikean suuntaista keskustelupolitiikkaa, vaikka Itä-Euroopan barbaarimaat mielellään sitä kritisoivat.
Kritiikki on sikäli hauskaa että niillä on itsellään historia, jossa ovat olleet alistettuja pullikoijia, joten mitä esim. Ilves uskoo voivansa opettaa Suomelle ?
Kriisinhallinnassa on hyvä muistaa etteivät sodat ala, ennenkuin keskustelu loppuu. Jos EUn ja Venäjän välillä saadaan suhteiden normalisoituminen aikaan, niin Niinistöllä on ollut siihen ainakin positiivisen esimerkin vaikutus.
Ongelmaksi jää DDRän Angela Merkel, joka haluaa kuitenkin olla päättäjä Euroopan kohtalosta. Hän voi vielä tyriä tämänkin edistyksen, kuten on tyrinyt kaikki muutkin asiat viimeisen vuoden aikana.- hyvä-Sauli
Unissaan voi tietysti viisastella toisten kritiikistä. Oikeassa politiikassa Viron näkemykset tietysti puntaroidaan ja niiden merkitys arvioidaan.
Niinistö tekee erinomaista työtä.
Saksa on Euroopan mahtivaltio, olipa johdossa kuka hyvänsä. Ilman Saksan mukanaoloa Euroopassa ei päätetä mistään asiasta yhtään mitään.
- ei-toimi
Keskustelupolitiikassa Niinistö on ykkösketjua, jääkiekkotermillä sanottuna.
Ongelmana on nyt Putinin haluttomuus syöttää. - atysTomiR
Uusi IVY: Venäjä, Valko-Venäjä ja Sauli. Ei mitään häpyä enää, firman ’juristilla’.
Ystävät!
1. Sauli allekirjoittaa, että Venäjä on se mahti, joka ajaa valkovenäläistenkin intressejä Suomessa – eivät valkovenäläiset ’itsenäisesti’.
2. Sauli allekirjoittaa, että toisin kuin Venäjä päättää asioistaan, kuka Suomesta rajan yli pääsee Venäjälle (ei tietenkään, kuka hyvänsä, millä hyvänsä papereilla) – Suomi ei päätä siitä, kuka Venäjältä pääsee Suomeen. Suomen päättäjien hienon poliittisen hipiän (Luoja varjelkoon heitä muukalaisvastaisuuden maineelta!) säilyttämiseksi likainen työ ja käännyttäminen on jätetty vain ja ainoastaan Venäjän hoidettavaksi.
3. Sauli pyytämättäkin allekirjoittaa tälle, että Venäjä noudattaa kansainvälisiä sopimuksia Schengen-viisumin edellyttämisestä (muilta kuin ”sisämarkkinoiden jäseniltä” venäläisiltä ja valkovenäläisiltä!), minkä hyvänsä hinnan.
4. … ja kutsuu Putinin Suomeenkin ihasteltavaksi!
”Jo jonkin aikaa valmiina ollutta sopimusta on luonnehdittu Suomessa yhteisymmärryspöytäkirjaksi.”
Minä luonnehtisin sitä ’IVY-pöytäkirjaksi’.
Ei mitään häpyä enää, firman ’juristilla’.
Lähteet:
http://yle.fi/uutiset/putin_lupaa_etta_raja_pitaa_tulevaisuudessa/8761761
http://www.ksml.fi/ulkomaat/TASS-Niinistö-kutsui-Putinin-Suomeen/748469#
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410