Aina kun tapahtuu niin silminnäkijät katoavat?????

http://mvlehti.net/2016/03/23/onko-valtterin-tarina-valhe/

Tai sitten ovat täysin erimieltä tapahtuneesta, jotenkin niin kovin tuttu kaava jonka tarkoituksena näyttää olevan ainoastaan päästä leimaamaan tavallisia suomalaisia rasisteiksi.

Kuuluisin samaan satukategoriaan kuuluva tapaushan oli muutama vuosi sitten tämä Ricky-boyn sankarillinen urotyö.
Siihen ei ole vieläkään löydetty ensimmäistäkään todistajaa, ei vaikka tarinan mukaan niitä piti olla bussilastillinen käsiään taputtavia ihmisiä ja kuski kaupan päälle.

Herääkin kysymys, onko vain lapsellista satuilua vai ihan oikea X-files tapaus?
Ja jos tuo Valtterin tarina jää vahvistamatta niin kyllä tuo ''äiti'' silloin ansaitsee kaiken mahdollisen ja mahdottomankin halveksunnan käyttäessään pientä lasta omien sairaiden tarkoitusperiensä ajamiseen.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eiköhän viimeisin kuitenkin ollut Odinin solttujen sankarillinen raiskaustenestämistyö, joka sitten olikin täyttä huttua.

Äänestä
  • Luetun ymmärtäminen edelleen vähän hakusessa, vai onko niin kiire päästä käyttämään henkevän kommentoijan kykyä ettei vaan malta?
    Eihän tuo sinun nokkela verbaalinen lahjakkuutesi enää kenellekään tule yllätyksenä, mutta lukisit kuitenkin ensin tekstin mihin vastaat ettet jättäisi niin lapsellista kuvaa itsestäsi.

    Äänestä

  • Urpon.Turinaa kirjoitti:

    Luetun ymmärtäminen edelleen vähän hakusessa, vai onko niin kiire päästä käyttämään henkevän kommentoijan kykyä ettei vaan malta?
    Eihän tuo sinun nokkela verbaalinen lahjakkuutesi enää kenellekään tule yllätyksenä, mutta lukisit kuitenkin ensin tekstin mihin vastaat ettet jättäisi niin lapsellista kuvaa itsestäsi.

    Aloittaja maalaili kuvaa keksityistä tarinoista pätevänä linkkinään MV-juorusivu. Kukaan ei voine kiistää, että viimeisin kohahduttanut keksitty tarina oli nimenomaan tämä Odinin sankarien tempaus, jonka sittemmin valheeksi myönsivät, kun poliisi, kyseisen kaupan henkilökunta tai kukaan muukaan ei ollut onnistunut näkemään tuota urotekoa. Ei tainnut tosin olla tarkoituksena heillä suomalaisten leimaaminen rasisteiksi, mutta sehän nyt on muutenkin vain aloittajan mielipide.

    Ehkä nyt selityksen jälkeen ymmärrät kommentin ja aloituksen yhteenkuuluvuuden.

    Äänestä

  • ( Ei tainnut tosin olla tarkoituksena heillä suomalaisten leimaaminen rasisteiksi, mutta sehän nyt on muutenkin vain aloittajan mielipide.)

    Uskallan arvata että tuon mielipiteen jakaa jokainen asiaa vähänkin mediasta seurannut, joten taisit jälleen kerran kompastua omaan nokkeluuteesi.

    No ainakin tuon selityksen jälkeen ymmärrän ettet sinä vieläkään ymmärrä, tai sitten et vaan kykene sitä myöntämään koska yrität epätoivoisesti pitää kiinni täysin katteettomasta älykön roolistasi.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Aloittaja maalaili kuvaa keksityistä tarinoista pätevänä linkkinään MV-juorusivu. Kukaan ei voine kiistää, että viimeisin kohahduttanut keksitty tarina oli nimenomaan tämä Odinin sankarien tempaus, jonka sittemmin valheeksi myönsivät, kun poliisi, kyseisen kaupan henkilökunta tai kukaan muukaan ei ollut onnistunut näkemään tuota urotekoa. Ei tainnut tosin olla tarkoituksena heillä suomalaisten leimaaminen rasisteiksi, mutta sehän nyt on muutenkin vain aloittajan mielipide.

    Ehkä nyt selityksen jälkeen ymmärrät kommentin ja aloituksen yhteenkuuluvuuden.

    Oli yksi ainoa odiniin kuuluva joka teki sepityksensä kenenkään muun siitä tietämättä.
    Tuo ammuttiin nopeasti alas ja satuillut henkilö erotettiin välittömästi odin ryhmästä, nyt kaivellaankin tieto ko satuilijasta, eikä olsi ihme jos löytyi keppihevonen, keppihevonen soluttautuja joka halusi mustamaalata odinit.

    Ja nyt tapetilla on toinen sepustettu tarina hyysäreiltä, ja koko juttu on täyttä satua.
    Mitään rasistista ei ole ollut, ei yhtä ainoaa silminnäkijää, eikä myöskään koulusta ole kiusaajia tiedossa, koska niitä ei ole.

    Te hyysärit kaivatte montun allenne minne tulette jokainen hautautumaan.

    Äänestä

  • Jännetulehtu kirjoitti:

    Juu Odinit kertoilivat juttuja ja on ollut näitä perättömiä raiskauksia ja MV:n juoruja jne. Ja onhan niitä myös sitten toisin päin nähdäkseni ollut. Juorumummot juoruavat ja halukkaat kuljettavat innolla tarinaa eteenpäin.

    Me hyysärit? Sori, minä en ole keksinyt meheviä juttuja levitykseen. Juoruilijat asenteistaan riippumatta antavat itsestään nolon kuvan.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Aloittaja maalaili kuvaa keksityistä tarinoista pätevänä linkkinään MV-juorusivu. Kukaan ei voine kiistää, että viimeisin kohahduttanut keksitty tarina oli nimenomaan tämä Odinin sankarien tempaus, jonka sittemmin valheeksi myönsivät, kun poliisi, kyseisen kaupan henkilökunta tai kukaan muukaan ei ollut onnistunut näkemään tuota urotekoa. Ei tainnut tosin olla tarkoituksena heillä suomalaisten leimaaminen rasisteiksi, mutta sehän nyt on muutenkin vain aloittajan mielipide.

    Ehkä nyt selityksen jälkeen ymmärrät kommentin ja aloituksen yhteenkuuluvuuden.

    Etkö sinä onneton hyysäri-reppana vieläkään ymmärrä, että valtamedia yleensä vaikenee näistä OIKAISUISTA!
    Onneksi on MV, onneksi on !!!
    Tässä nyt säälittävälle hyyskälle yksi muukin linkki.............

    http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/314192-tummaihoisen-pojan-kiusaamista-ei-tutkita-mtv-silminnakijan-versio-poikkeaa

    Poliisi ei jatka leikkipuistossa tapahtuneen välikohtauksen tutkintaa.

    Poliisi ei jatka esitutkintaa elokuussa Pukinmäen leikkipuistossa sattuneesta pikkupojan kiusaamisesta...... JOSSA SAMA SEKOPÄÄsdpHYYSKÄ -SALLA SAARINEN- VALEHTELI LEHTIEN PALSTOILLA hakien julkisuutta.

    Äänestä

  • HyysäriSaastaa6 kirjoitti:

    Oikean median tehtävä on oikaista virheet uutisoinnissa. Toisin on vaikkapa juorusivu MV:n laita. Se aina toisinaan ihmetyttää, miten uudelleen ja uudelleen ihmiset innolla niitä linkkejä jakavat vaikka kerta toisensa jälkeen jutut osoittautuvat nolosti perättömiksi. Kai siellä joskus totta on sitten nimeksi sen verran, että se riittää. Mene tiedä. Juoruja ainakin, joten juorumummot saavat varmasti ainesta harrastukseensa.

    Kiitos nyt linkeistäsi, mutta kuten tuossa jo sanoin, minua ei erityisemmin juoruilu kiinnosta. Juttuja tulee julki ja ihmiset innolla levittävät. Minä mieluummin odotan ja uskon sitten, jos todeksi osoittautuu. Totuus on niin aliarvostettua nykyään. Tuosta mainitsemastasi kiusaamisesta en muista kuulleenikaan.

    Äänestä

  • Siitä oli molemmat iltapaskalehdet täynnä. Ja YlenAnto.
    Tämä on täysin sairasta, TÄYSIN SAIRASTA JA RIKOLLISTA HUIJAUSTA.......Valehdellaan presidentille ja suomalaisille päin naamaa……
    ……..Salla Saarinen uskoo, että presidentin jyrähdyksellä on merkitystä. - Presidenttiys on instituutio. Hän otti voimakkaasti kantaa. Se varmasti vaikuttaa ihmisiin, ja erityisesti niihin, jotka eivät purematta niele kokemuksiamme. Olen todella ylpeä presidentistä, Salla Saarinen sanoo.
    Ihmiset reagoivat eilen sosiaalisessa mediassa voimakkaasti Valtterin puolesta, ja Saarinen kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta haastattelusta. Vihaviestejä oli eilisiltaan mennessä tullut vain kaksi.
    Myös Valtteri oli aivan innoissaan presidentti Niinistön kommenteista, ja kaverit ovat kannustaneet häntä. "Rasismi lisääntynyt"

    Äänestä

  • Siis valehtelun oikaisua oli vaatinut vain kaksi (ja ne ovat sitten vihaviestejä) Just joo!
    Oksettava SDP-valehtelijahyysäri.
    Voiko enää alemmas vajota.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Juu Odinit kertoilivat juttuja ja on ollut näitä perättömiä raiskauksia ja MV:n juoruja jne. Ja onhan niitä myös sitten toisin päin nähdäkseni ollut. Juorumummot juoruavat ja halukkaat kuljettavat innolla tarinaa eteenpäin.

    Me hyysärit? Sori, minä en ole keksinyt meheviä juttuja levitykseen. Juoruilijat asenteistaan riippumatta antavat itsestään nolon kuvan.

    Sinä olet hyysäri joka ihannoit islamia ja ojennat ruusuja suomeen tuleville elintasosurffareille, jos ei mv lehte lisi, ei oikeudessa olsi ollut yhtään ainoaa kurkunkatkojamuslimia, sillä nuo saatiin kiinni mv lehden ansiosta.
    Keppihevonen, keppihevonen, karauta sillä lähimmän auton alle, perkeleen viruspaska.

    Että sellainen kiukku sitten tuli. Olen muuten antiteisti.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Oikean median tehtävä on oikaista virheet uutisoinnissa. Toisin on vaikkapa juorusivu MV:n laita. Se aina toisinaan ihmetyttää, miten uudelleen ja uudelleen ihmiset innolla niitä linkkejä jakavat vaikka kerta toisensa jälkeen jutut osoittautuvat nolosti perättömiksi. Kai siellä joskus totta on sitten nimeksi sen verran, että se riittää. Mene tiedä. Juoruja ainakin, joten juorumummot saavat varmasti ainesta harrastukseensa.

    Kiitos nyt linkeistäsi, mutta kuten tuossa jo sanoin, minua ei erityisemmin juoruilu kiinnosta. Juttuja tulee julki ja ihmiset innolla levittävät. Minä mieluummin odotan ja uskon sitten, jos todeksi osoittautuu. Totuus on niin aliarvostettua nykyään. Tuosta mainitsemastasi kiusaamisesta en muista kuulleenikaan.

    TurboUrbolle on siinä linkki VantaanSanomiin, ei syvästi halveksumaasi MV-lehteen.. Taisi olla nenä taas niin ylpeästi pystyssä nokkelista vastauksistaan, ettet huomannut..

    Äänestä

  • Turbaani.tiukalla kirjoitti:

    TurboUrbolle on siinä linkki VantaanSanomiin, ei syvästi halveksumaasi MV-lehteen.. Taisi olla nenä taas niin ylpeästi pystyssä nokkelista vastauksistaan, ettet huomannut..

    Viesti ei sisältänyt mitään minua kiinnostavaa. Kuten olen sanonut, minua ei tuo juoruilupuoli niin jaksa kiehtoa. Yksi sanoo, että näin tapahtui, toinen puolestaan, että silkkaa valhetta, ei kyllä tapahtunut. Ja tämän pitäisi nyt jollain tapaa sitten kiinnostaa. Sori nyt vain, mutta ohitan usein viestit, jotka eivät herätä mielenkiintoani, vaikka ne olisi minulle suunnattukin.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Että sellainen kiukku sitten tuli. Olen muuten antiteisti.

    Ole sinä vaikka antihistamiini, kiviäkin kiinnostaa.
    Ihan ilman kiukkua, pelle sinä olet.

    Äänestä

Liittoon mennyt soitto ja kuski saa sitten nähdä lentäviä lehmiä tai hattivatteja jos aikoo työpaikansa pitää jos äippä demari jyrä.

Äänestä

Mitä Vittua.

Teitä tuo vituttaa?

Äänestä

Mv lehti rulettaa.totuus tulee ilmi.ja sevituttaa

Äänestä

Jos toi paljastuu valheeksi niin demarit tulee saamaan paskaa niskaansa niin että piisaa ja varmasti vaikuttaa kannatukseen.

Äänestä
  • Ei enää paljon halveksittavampaa voi olla kuin demarit jotka käyttävät pientä lasta täsmäaseena yhteiskuntaa vastaan.
    Aikooko joku vielä äänestää tuota saastaista paskasakkia?

    Äänestä

Toi ämmä tehtailee työkseen noita tuhannen ja yhden yön satuja.

Äänestä
  • Ja veronmaksajien kustannuksella, onhan se aito demari.

    Äänestä

Meidän ryssänatseille ottaa luonnolle totuus. Lukevat Meidän Venäjä-lehden valheita ja kas Hallelujaa Putinin totuus vie heiltä jalat alta vai oliko se sittenkin liika viinalla läträäminen... heh heh heh

Äänestä
  • Suvaitsevainen siinä taas osoittaa omat standardinsa. Kerro lisää tuosta rasisminvastaisesta elämästäsi. Se ei nyt oikein näy ulospäin.

    Äänestä

Valheeksihan tämäkin paljastui, kuten kaikki suvakkien rasismitarinat.

Äänestä

Me tiedämme, että Putin on kiertänyt täyspitkän golf-radan 18 lyönnillä, rakastellut karhun kanssa, tapellut vodkapullon kanssa jne...

Meillä on Oma Sankari.

Äänestä
  • Suvakilla taas kusi lorisee päässä ja hätä on suuri, kun suvakkipakan tarina paljastui jälleen kerran valheeksi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

syljen.päälle kirjoitti:

http://mvlehti.net/2016/03/23/onko-valtterin-tarina-valhe/

Tai sitten ovat täysin erimieltä tapahtuneesta, jotenkin niin kovin tuttu kaava jonka tarkoituksena näyttää olevan ainoastaan päästä leimaamaan tavallisia suomalaisia rasisteiksi.

Kuuluisin samaan satukategoriaan kuuluva tapaushan oli muutama vuosi sitten tämä Ricky-boyn sankarillinen urotyö.
Siihen ei ole vieläkään löydetty ensimmäistäkään todistajaa, ei vaikka tarinan mukaan niitä piti olla bussilastillinen käsiään taputtavia ihmisiä ja kuski kaupan päälle.

Herääkin kysymys, onko vain lapsellista satuilua vai ihan oikea X-files tapaus?
Ja jos tuo Valtterin tarina jää vahvistamatta niin kyllä tuo ''äiti'' silloin ansaitsee kaiken mahdollisen ja mahdottomankin halveksunnan käyttäessään pientä lasta omien sairaiden tarkoitusperiensä ajamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu