On fakta, että uskonnoilla maailman asat ohjautuvat vähintään yhtä paljon kuin politiikalla. Siksi nyt kun olemme nähneet terroriteot Euroopassa (Bryssel, Pariisi, ...) olisi aktiivisesti pyrittävä vaikuttamaan maailman asioihin uskonnollisella tasolla. Uskollisuuden merkityksen ymmärtäminen olisi arvokasta kansainvälisessä politiikassa, ja ainakin minulle sen ymmärtämisen tärkeys on juuri nyt korostunut uusien terroritekojenkin herättämänä. Tosin tämä aihe ja uskonnon merkitys ja aiheen harrastaminen on ollut minulle läheistä jo aikaisemminkin. Niinpä esim. ostin viime viikolla postimyynnistä lähes ilmaiseksi useita teologian teoriaa koskevia kirjoja joiden avulla kristinusko on avautunut minulle aivan uudella tavalla. Sain kyllä rippikouluun erittäin hyvää opetusta, mutta sekin jäi puutteelliseksi, ja tuskin olisin silloin ymmärtänytkään sitä mitä nyt pystyn ymmärtämään.
Olen siis, olematta teologi ja olemalla edelleenkin passiivikristitty, .. mutta ehkä nyt riittävästi alan kirjallisuutta lukeneensa yritän suhtautua kirkollisiin toimiin, em. jumalanpalvelukseen, aivan uudella tavalla. Minulle kuitenkin teoreettinen tietoja on portti jonka kautta olen voinut lähestyä kristillistä kirkkoa. Rippikoulu ei siihen riittänyt (vaikka erittäin hyvä olikin). Erosi EV.lut kirkosta, koska se ei toteuttanut täällä maanpäällä niitä arvokkaita asioita joita minä kristittynä kun pidän ratkaisevan tärkeinä asioina ... koin (ja koen edelleenkin) Suomen EV.lut. kirkon julkisyhteisön instituutioksi. Mutta kun nyt olen opiskellut teologiaa jo melko riittävästi ja olen paremmin ymmärtänyt mm. jumalanpalveluksen ajatusmaailmaa, ehkä voinen liittyä uudelleen seurakuntaan.
Jatkan edellistä viestiäni:
Uskonto on maailmanlaajuisesti asia, jota pitää käyttää hyväksi maailman, ja ihan sinun ja minun ja läheiselle ja kaikkien ihmisten elämäntason parantamiseksi/ylläpitämiseksi. Tämä tavoite on yleismaailmallinen ja tätä voimavarana pitää käyttää myös arkipäivän politiikassa. Ja onhan sitä käytettykin, koska mielestäni länsimainen ihmisoikeusajattelu ja siihen perustuvat instituutiot ( YK ym.). Tilannehan Euroopassakin on aivan toisenlainen kuin aikaisemmin. Paljon on vielä parannettava, ja sen olen nähnyt konkreettisesti itsekin.
Ajattelen näitä asioita täysin järjen tasolla, mutta ottaen huomioon mitä ajattelun tasoista ovat minua viisaammat kirjoittaneet ... viittaan lähteisiin edellisessä viesteissäni .. John Milbak ym.
En ole ollut koskaan läheisissä tekemisissä kirkon kanssa ... rippikoulussa kyllä sain niin hyvää opetusta kuin siinä ajassa ja sen ikäiselle ihmiselle voi pappi antaa.
Elämän kiireet ovat aiheuttaneet sen, ettei ole ollut aikaa harrastella uskonnollisia asioita ja kun luulin että rippikoulutiedoillani pärjään. Mutta ovathan ne hieman unohtuneetkin eivätkä olleet riittäviäkään. Sen olen nyt huomannut. Nyt on "siunaantunut" aikaa vähän näillekin asioille, ja olen hankkinut vinon pinon kirppikseltä ja kierrätyskeskusten hyllyillä korkealaatuista teologista yms. kirjallisuutta, jonka pohjalta kirjoittelen nyt tällä palstalla.
Arkipäivän velvollisuudet ja kiireet ovat varmaan syyt siihen, miksi suomalaiset eroavat kirkosta - kun eivät ole missään vaiheessa (ei edes hyvässä rippikoulussa) oivaltaneet kaikkia relevantteja asioita, ja sen mukana mm. jumalanpalveluksen ideaa ja siihen liittyvää ajatusmaailmaa ja se informatiivista tarkoitusta. Onhan selvää että kun viestinnän tarkoitus, idea, ja sen mukana koko tilaisuus (jumalanpalvelus) ei tule ymmärretyksi, on jumalanpalveluskokemuskin vieroksuttavaa. Minimiin vielä pitää oleskella lisää teologiaa jotta ymmärtäisi jumalanpalveluksen liturgiaa niin paljon että kokisin siellä oloni mielekkääksi. Tämä lienee ongelma myös kirkosta eronneille. Eivät he olisi eronneet vain jonkin yksittäisen asian (esim. parisuhde) vuoksi vaan päätöksensä perusteena on varmaankin ollut yleisempi syy .. minkä hyvin ymmärrän.
Kirppareilta ja kierrästyskeksilta kerääluettKirjapajapinossani seuraavaksi tulee luettavaksi "Suomalaisen Jumala tänään (Kirjapaja Oy, Helsinki 2003) ym.
Uskontoa rauhan takaamiseksi
Uushyvää
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422