Olisiko syytä heidät tarkistaa ? Kaikenvaralta.
Belgian poliisi: Pommittajien asunnosta löytyi 15 kiloa räjähteitä, 150 litraa asetonia, 30 litraa vetyperoksidia ja nauloja.
Asunnossa oli lisäksi 150 litraa asetonia, 30 litraa vetyperoksidia ja nauloja, uutisoi Aftonbladet.
Iskuista epäilty Ibrahim El- Bakraoui kuoli lentokentällä. Hänen veljensä Khalid räjäytti itsensä metrossa Maalbeekissä.
Ibrahimin testamentti löydettiin roskikseen heitetyltä tietokoneelta.
”Minulla on kiire. En tiedä, mitä tehdä. Minua etsitään kaikkialta. En ole turvassa. Jos tämä pitkittyy, voin joutua selliin hänen viereensä”. Telegraph uskoo El-Bakraouin viittaavan tällä Pariisin iskuista kiinniotettuun Salah Abdeslamiin.
Onko Nasimalla nauloja ja räjähteitä
2
<50
Vastaukset
- natzimalla_
on naula päässä ja toisellekin olisi tilausta
- Suomalaisiakin
Ylen saksalaisen toimittajaryhmän kautta haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan kaksi heistä on tiettävästi edelleen alueella ja yksi on kuollut.
Sotilaista yksi on Ylen mukaan kantasuomalainen. Myös kahdella muulla on Suomen kansalaisuus, kahdella ei. Kahden henkilöistä kerrotaan olevan osa suomalaisjihadistien verkostoa. Näistä toinen on somalialaistaustainen ja toinen bangladeshilainen. Ylen mukaan he ovat yhä Isisin alueella ja elossa.
Kolmas nimi vaikuttaa olevan sama kuin Rawti Shax -solun väitetyllä Suomen-pomolla. Neljäs henkilö on kantasuomalainen mies Pirkanmaalta ja viides bangladeshilaistaustainen mies Helsingistä.
Kahden viimeisen osalta ei ole voitu vahvistaa, ovatko he elossa, kuolleet vai palanneet mahdollisesti Suomeen.
Suomalaistaistelijoiden etsintä listalta jatkuu, ja heitä voi löytyä vielä lisää, Yle kertoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422